XLVIII.
Eino Palola translation
Seuratessa hoikkien kookospalmujen alla Tahitin valkeita hietarannikoita tapaa jollain yksinäisellä paikalla sinistä äärettömyyttä kohti kohoavia, — menneitten sukupolvien ihmisten maulla valitsemilla kohdilla kuolinkumpuja, suuria korallirykelmiä siellä täällä… Ne ovat marae'ita, muinais-aikojen päälliköiden hautoja, ja tarina niiden alla lepäävistä vainajista katoaa satumaiseen, tuntemattomaan menneisyyteen, joka vallitsi ennen Polynesia-saariryhmän löytöä. — Kaikilla niillä saarilla, missä maoreja asuu, tapaa marae'ita rannikoilla. Rapa-Nui'n salaperäiset saaristolaiset koristivat nämä haudat hirveänaamaisilla, jättiläismäisillä kuvapatsailla, tahitilaiset istuttivat niiden ympärille vain rautapuuryhmiä. Rautapuu on sen seudun sypressi, sen lehvikkö on raukea; merituuli viheltää omituisesti kulkiessaan sen jäykkien oksien välitse… Nuo vuosista huolimatta valkeina, korallin hohtavina pysyneet hautakummut, joiden yli suuret, mustat puut kohoavat, loihtivat mieleen entisajan kamalan uskonnon muistoja: nehän olivat myöskin alttareita, joilla ihmisuhreja teurastettiin vainajien kunniaksi.
"Tahiti", sanoi Pomaré, "oli ainoa saari, missä kaukaisimpinakaan aikoina ei syöty uhreja pyhän toimituksen jälkeen, matkittiin vain hirmuaterian menoja. Silmät vain poistettiin kuopistaan, pantiin lautaselle ja tarjottiin kuningattarelle, — valta-aseman kamala etuoikeus." (Pomarén suusta kuultua.)