XCVIII.

Sähkösanoma. Toulon, 3 p. huhtik. 1883. Yves Kermadec, Primauguet, Brest.

Olet nimitetty aliperämieheksi. Onnittelen.

Pierre.

Se oli hänen iloinen tulotervehdyksensä, hänen saapumisjuhlansa, sillä vain neljäkolmatta tuntia sitten oli Primauguet, palattuaan pitkältä retkeltään Suurella Valtamerellä, heittänyt ankkurinsa Ranskan vesiin.

Ja noita kultanauhoja, jotka minä lähetin Yves'lle sähköteitse, ei hän kastellutkaan niinkuin ennen liinanauhansa. Ei, ajat olivat muuttuneet; hän piiloutui välikannelle, nurkkaan, missä hänen säkkinsä ja arkkunsa olivat, ja jota hän piti kuin kotinaan. Nopeasti kiiruhti hän sinne ollakseen aivan yksin nauttimassa ilostaan, lukemassa tuota onnen tuojaa, pientä, sinistä paperia, joka aukaisi hänelle aivan uuden aikakauden.

Se oli niin kaunista, niin odottamatonta hänen entisen, huonon käytöksensä jälkeen!

Olin ollut Parisissa pyytämässä tuota suosionosoitusta, vehkeilemässä aikalailla ottoveljeni puolesta taaten hänen tulevan käytöksensä. Jalomielinen nainen oli mielellään suostunut käyttämään asiani hyväksi voimakasta vaikutusvaltaansa ja niin oli Yves'n nimitys hankittu kuin rynnäköllä, vaikka se olikin vaikeaa.

Ja Yves ei tahtonut lakata tarkastelemasta onneaan kaikilta puolin. — — — Ensiksi, sensijaan että olisi saanut pyytää lyhyen loman, josta ehkä olisi paljonkin tingitty — lähti hän nyt kultakaluunoineen suoraan Toulveniin. Häntä pidettiin käytettävänä vähintään kolmen ehkä neljänkin kuukauden aikana, hän saisi viettää koko kesän vaimonsa ja poikansa kanssa pienessä, valmiissa talossaan, missä häntä juuri odotettiin lopullista sisustusta varten. — Ja sitten olisivat he hyvin rikkaita, mikä ei pilaisi mitään. — — —

Ei, koskaan harhailevan elämänsä aikana, aina työssä ja tuskassa, — ei hänellä ollut ollut niin ihanaa hetkeä, ei niin suurta iloa kuin se, jonka hänen veljensä Pierre juuri ilmoitti hänelle sähköteitse. — — —