XIV.

Eräänä aamuna Célébesin merelle tullessa kuoli tuo pöllö, joka oli Yves'n papukaijana, eräänä tuulisena aamuna, jolloin latvapurjeihin tehtiin toinen reivi. Se murskautui huomaamatta maston ja raakapuun väliin.

Kun Yves kuuli sen käheän huudon, juoksi hän avuksi, mutta liian myöhään. Hän laskeutui märssykorista käsissään kuollut, litistynyt pöllö parka, joka ei enää ollut linnun näköinen, vaan sekava höyhen- ja verimöhkäle, jonka alla kouristunut jalka vielä liikkui.

Yves oli murheissaan; näin sen selvästi hänen silmistään. Mutta hän tyytyi näyttämään lintua minulle mitään sanomatta, purren kopeasti huultaan. Sitten heitti hän sen mereen, ja meitä seuraava hai nieli sen kuin sären.