XLIII.

Aikaiseen aamulla lähden minä Toulveniin, jossa Yves eilisestä saakka on odottanut minua.

Loistava ilma. Vanha Bretagne on vihreä ja kukoistava. Koko matkan suuria metsiä, kallioita.

Yves odottaa minua matkavaunujen saapuessa, joihin astuin Bannalecissa. Hänen vieressään seisoo nuori, kahdeksantoista tai kahdenkymmenen ikäinen tyttö, joka punastuu, hyvin sievänä suuren päähineensä alla.

— Tässä on Anne, sanoo Yves, kälyni, naiskummi.

Kauppalasta on vielä hiukan matkaa mökkiin, missä he asuvat Trémeuléssa, Toulvenin piirissä.

Kylän pojat nostavat kirstuni hartioilleen, ja nyt olen matkalla katsomaan äsken syntynyttä lokkia ja tutustumaan tuohon ala-bretonilaiseen perheeseen, jonka jäseneksi Yves parka on joutunut päähänpistosta, tarkkaan tietämättä miksi.

Minkälaisiahan mahtanevat olla nuo Yves veljeni uudet sukulaiset — ja tuo seutu, joka on tuleva hänen kotipaikakseen?