XII.
Eino Palola translation
Muutama päivä sitten olimme jättäneet päiväntasaajan tyynen vyöhykkeen ja liu'uimme hiljaa etelää kohti länsipasaadin puhaltaessa. Eräänä päivänä tuli Yves huoneeseeni pannakseen kuntoon linnunpyydyksensä. "Ensimäiset ruutulokit oli nähty laivan takana", sanoi hän.
Nuo ruutulokit ovat aavan meren lintuja, kalalokkien läheisiä sukulaisia, kaikkein kauneimpia meren asukkaista: lumivalkeita, höyhenet pehmeitä ja silkinhienoja, musta dammilauta hienosti piirrettynä siipiin.
Ensimäiset ruutulokit! Niiden lähestyminenkin ilmaisee jo suurta kaukaisuutta ollen merkkinä siitä, että meidän pohjoinen pallonpuoliskomme on jäänyt kauas taakse, ja että ollaan saapumassa kylmiin seutuihin, maan pallon toisessa päässä, etelän puolella.
Nuo linnut olivat kuitenkin edellä ajastaan, sillä me purjehdimme vielä pasaadituulten sinisessä vyöhykkeessä. Ja päivät päästään ja yöt läpeensä puhalsi sama säännöllinen, viileä ja sulotuoksuinen vihuri, ja meri oli aina yhtä kuultava, ja samat pienet pilvilampaat kulkivat rauhallisesti pitkin syvänsinistä taivasta, ja samat lentokalaparvet kohottautuivat kuin hurjat lentämään pitkillä ja kosteilla, auringossa välkkyvillä siivillään kuin sinertävät teräslinnut.
Niitä oli tavattoman paljon, noita lentokaloja, ja kun ne olivat kyllin hulluja kannelle laskeutuakseen leikkasivat märssymiehet niiltä äkkiä siivet ja söivät ne.
Yves laskeutui mieluimmin märssykoristaan minua tervehtimään illalla, kun iltahuuto ja nimien kutsu oli ohi. Hän tuli aivan hiljaa, astellen yhtä äänettömästi kuin kissa. Samaa menoa joi hän hiukan raikasta vettä ampumareijässä riippuvasta pullosta ja järjesteli sitten minun tavaroitani, tai luki jotakin romaania. Eräs George Sandin kertomus: Villemerin markiisi, innostutti häntä erikoisesti. Kun hän luki sitä ensikertaa yllätin minä hänet itkemässä kirjan lopulla.
Yves osasi ommella hyvin taitavasti niin kuin kaikki hyvät matruusit, ja oli hullunkurista nähdä hänen rupeavan siihen puuhaan, kun tunnemme hänen olemuksensa. Iltaisilla käynneillään juolahti hänen mieleensä tarkastaa minun laivavaatteeni ja tehdä niihin korjauksia, joita kunnollisesti toimittamaan hän piti minun palvelijaani kykenemättömänä.