XVI.

Seuraavana aamuna avasin silmäni neiti Le Pendreffin suunnattoman suuressa huoneessa. Bretagnen aurinko seuloitui hienotunteisesti ikkunoiden läpi. Oli kai hyvin kaunis ilma.

Muutamien minuuttien jälkeen, jotka minä aina köytän ajatellakseni, niissä maailman kolkassa minä nyt herään, tapasin taas Yves'n kuvan ja kuulin ulkoa puukenkäjalkaisen joukon astunnan. Paimpolissa oli sinä päivänä suuret markkinat ja minä pukeuduin rannikon veljeksi, etten pelästyttäisi kaikkia niitä ystäviä, joille minut esitettäisiin etelä-ranskalaisena merimiehenä. Tuo näyttämölle-asetus ja selitys oli sovittu yksissä neuvoin Yves'n kanssa.

Minä menin hotellin parvekkeelle, jonne aurinko paistoi. Tori oli väkeä täynnä: merimiehiä, talonpoikia, kalastajia. Yves'kin oli siellä, palattuaan tähän juhlaan Plouherzellistä aamun valjetessa sukulaisineen; hän vei minut alas viedäkseen minut äitinsä luo.

Yves'n äiti oli vanha nainen, joka seisoi suorana ja hiukan ylpeänä talonpoikais-puvussaan. Hänen silmänsä olivat samanlaiset kuin Yves'n, mutta hänen katseensa oli kova. Hämmästyin myöskin hänen suurta ikäänsä: hän näytti olevan yli seitsemänkymmenen. On totta, että maalla vanhenee paljon pikemmin, etenkin kun murhe kutoutuu elämän vaivoihin.

Hän ei osannut sanaakaan galeucia (ranskaa) ja katsahti tuskin minuun.

Mutta hänen seurassaan oli suuri joukko serkkuja ja ystäviä, joiden kaikkien tervehdys oli herttainen ja ilme hyvätuulinen. He olivat tulleet kaukaa, pienistä naavaisista mökeistään, jotka olivat hajallaan kesyttömän maaseudun keskellä, ottamaan osaa kaupungin suureen juhlaan. Ja heidän kanssaan piti juoda siideriä ja viiniä loppumattomiin.

Melu kasvoi yhä ja viinikauppiaat lauloivat bretonin kielellä punaisten sateenvarjojen alla aivan pelottavia seikkoja.

Saapuipa eräs henkilö, josta Yves oli hyvin usein puhunut, hänen lapsuuden ystävänsä Jean, naapuri, jonka Yves sitten oli tavannut merillä matruusina niin kuin hänkin. Hän oli meidän ikäisemme nuorukainen, jolla oli älykkäät, avonaiset kasvot. Hän syleili Yves'ä hellästi ja esitti meille Jeannie'n, joka kolmatta viikkoa oli hänen vaimonsa.

Yves tuhlasi vanhalle äidilleen huomiota ja hyväilyjä, he kertoivat toisilleen kaikenlaista bretonin kielellä ja puhuivat molemmat yht'aikaa. Yves pyyteli joskus anteeksi sitä, mutta tuntui hyvältä katsella ja kuunnella heitä. Mummon ilme ei enää ollut ollenkaan kova kun hän katseli poikaansa.

Kunnon talonpojilla on aina loppumattomia asioita asianajajille. Minä jätin heidät kaikki, kun he menivät Paimpolin tuomarin luo hyvin pitkään neuvotteluun.

Muuten olin päättänyt lähteä heidän luokseen vasta huomenna, etten häiritsisi heitä tänä ensimäisenä päivänä, ja nyt läksin yksinäiselle kävelylle hyvin kauas.