XCVI.

Yves'n kirje.

Melbourne, syyskuulla 1882.

Rakas Veli!

Ilmoitan teille saapuneemme Australiaan. Matkamme oli kerrassaan kaunis ja huomenna lähdemme Jaapaniin, sillä tiedättehän, että olemme saaneet määräyksen tehdä pienen kierroksen siinä maassa.

Löysin täällä kaksi kirjettä teiltä ja kaksi vainioltanikin, mutta minulla on hyvin kiire saada lukea se, jonka te kirjoitatte Toulvenissa käytyänne. Rakas Veli! Teidän sijaisenne laivalla on aivan samanlainen kuin tekin; hän on hyvin hyvä merimiehille. Mitä taas herra Plumkettin sijaiseen tulee, on hän hyvin ankara, vaikkei minua kohtaan. Herra Plumkett sanoi minulle, että hän oli suositellut minua sijaisellenne lähdettäissä, ja se on seikka, jonka minä kyllä uskon. Muut ja laivalääkäri ovat yhä entisiä he puhuvat minulle usein teistä ja kyselevät teistä uutisia.

Päällikkö on antanut aliperämiehen tehtävät minun suoritettavikseni, sitten kun me hautasimme mereen Marsano paran, nizzalaisen, jonka tapasimme eräänä aamuna kuolleena riippuverkossaan kun aamuhuuto soi. Ja minä pidän paljon siitä toimesta.

Rakas veli! Kaksi kertaa ovat merimiehet päässeet kävelylle maihin San Franciscossa, ja tiedättekö, että minä teidän poissaollessanne en ilmoittautunut halukkaaksi. Kerronpa vielä, että märssymiehet ovat tapelleet aikalailla toisena yönä, saksalaisten kanssa ja tehneet pahoja puukolla.

Minä kerron teille myöskin, että teidän korttianne ei vielä ole otettu pois teidän huoneenne ovelta, ja minä luulen, että se nyt unohtuukin kokonaan. Silloin minä teen iltaisin kierroksen perävälikannen kautta kulkeakseni siitä ohi.

Ensi vuonna, kun me taas tapaamme toisemme, toivon minä saavani pitkän loman mennäkseni tervehtimään vaimoani ja pikku Pierreä ja pikku tytärtäni; mutta sekin tulee olemaan kovin lyhytaikuista ja minä en tule samaan rauhaa, ennen kuin saan eläkkeeni. Kun taas toiselta puolen olen kyllin ansiokas luopuakseni sinikauluksisista, lähtee pikku Pierreni pian sotapalvelukseen vuorostaan, tai saan minä ehkä paikan itselleni tuolla lammikon puolella, kirkon luona; tiedättehän mitä paikkaa minä tarkoitan.

Rakas veli! Te luulette kai, että minä rupean teidän tavoillenne? Ei, minä vakuutan teille, minä ajattelen aivan samoin kuin ennenkin olen ajatellut.

Mitä taas kookospäihin [Hyvin rumia ihmisen päitä. Caledoniaan karkoitetut valmistavat niitä kookospähkinöistä, joille he laittavat silmät, hampaat ja hiukset. Yves aikoi asettaa niitä talonsa porraskäytävään Toulveniin.] tulee, luulen että ne ovat menneet, sillä me emme kuljekkaan Caledonian kautta. Mutta ehkäpä minä myöhemmin pääsen palaamaan sinne niitä ostamaan. Jos te purjehditte Juan-lahden kautta, tekisitte minulle suuren ilon menemällä Vallauris'iin ostamaan minulle kaksi sellaista kynttiläjalkaa kuin siellä tehdään, ja joilla on pää kuin Ranskan papukaijoilla[Pöllönmuotoiset kynttiläjalat]. Minua huvittaa suuresti asettaa sellaiset huoneeseeni. Minulla on hyvin kiire, veli, sisustaa pikku taloni.

Kaikenlaisista seikoista, jotka minua aamulla herätessäni huolettavat, surettaa minua enimmän se, ettei minun äitini tahdo tulla Toulveniin asumaan. Minusta tuntuu, että jos minä voisin saada lomaa mennäkseni häntä hakemaan tulisi hän varmasti minun kanssani. Mutta toiselta puolen ei Plouherzelissä enää olisi ketään ja sitä asiaa olen mieluimmin ajattelematta, sillä Plouherzelhan on minun oikea kotimaani, tiedättehän. Jos minä voisin uskoa sen, mitä te usein sanoitte minulle eloon heräämisestä sitten kun on kuollut, on varmaa, että minä vielä olisin jokseenkin onnellinen. Mutta katsokaas, minä huomaan selvästi, ettette te itsekään usko siihen liiaksi. Kuitenkin tuntuu minusta hullunkuriselta, että minä pelkään kummituksia, ja luulenpa melkein, veli, että tekin pelkäätte niitä.

Pyydän teiltä kovasti anteeksi, että lähetän teille näin likaisen lehden, mutta se ei ole kokonaan minun vikani. Ymmärrättehän, ettei minulla enää ole teidän pöytäänne käytettävänä kirjeiden kirjoittamiseen kuin upseerilla. Minä kirjoitin teille hyvin rauhassa yövartioni lopulla etukannen arkulla ja silloin kaatoi tyhmä Le Hir kynttiläni. Minulla ei ole aikaa kirjoittaa omaa pientä käsialaani niin kuin joskus, tiedättehän, sitä, jota te piditte kauniina. Kirjoitan hyvin kiireesti ja pyydän sitä anteeksi teiltä.

Me lähdemme huomen aamuna, päivän vaietessa Jaapanin maahan, mutta minä lähetän kirjeeni teille luotsin mukana, joka tulee viemään meidät ulos satamasta. Minä lopetan syleillen teitä monta kertaa sydämeni pohjasta.

Veljenne

Yves Kermadec.

Rakas veli, en osaa sanoa kuinka paljon teistä pidän.

Yves.