LXIII.

Mies portaissa.

Koputus uudistui vähän ajan kuluttua. Audrey pysyi hiljaa uskaltaen tuskin liikuttaa silmäluomeakaan. Tiesikö Malpas, että hän oli siellä? Tällöin juolahti hänen mieleensä ajatus, että Doran ja hänen miehensä täytyi olla tietoisia tämän peloittavan talon salaisuudesta.

Kauhea koputus kuului jälleen, ja sitten oli taas hiljaista. Audrey odotti puoli tuntia, ennenkuin uskalsi liikkua. Ei kuulunut mitään ääntä; talo oli hiljainen kuin hauta, ja Audrey palasi siihen huoneeseen, jossa oli herännyt, saadakseen jälleen säpsähtää kuullessaan avaimen kääntyvän lukossa. Siitä, missä hän istui, voi hän nähdä ainoastaan käytävän seinän. Kuului rapinaa, ja sitten ovi sulkeutui jälleen.

Odottiko Malpas häntä käytävässä? Audreyn sydän alkoi sykkiä kiivaasti hänen sitä ajatellessaan, mutta sitten hän hoksasi tämän ajatuksen järjettömyyden. Miksi Malpas odottaisi käytävässä? Kuitenkin Audrey sai koota koko rohkeutensa, ennenkuin uskalsi katsoa ulos, ja sen tehtyään hän olisi voinut huutaa ilosta, sillä lattialla oli tarjotin ja sillä kuuma kahvikannu, leipää ja voita sekä paksuja viipaleita kylmää lihaa. Audrey kantoi tarjottimen huoneeseensa ja söi varovaisesti. Vasta nyt hän alkoi huomata, kuinka nälkä hänen oli; ja vasta kun suurin osa ruokavaroista oli huvennut ja Audrey oli juonut kolmannen kupillisen kahvia, päätti hän ateriansa pahoitellen, ettei ollut katsonut käytävään miehen ollessa vielä siellä.

Mutta ehkäpä se olikin ollut Dora. Täällä hän ei voisi vedota kehenkään, ajatteli Audrey. Eikä hän voinut toivoa mitään Martiniltakaan, mikäli toivoa oli olemassa.

Ja nyt hän voi ajatella selvästi ja loogillisesti Miksi he olivat tehneet tämän? Mitä oli Dora tai hänen miehensä saavuttanut tällä tarkoituksettomalla teolla? Audrey tiesi, että Dora vihasi häntä! Dora tekisi mitä tahansa voidakseen vahingoittaa häntä, siitä hän oli yhtä varma. Mutta Dora ei vahingoittaisi ketään, jollei siitä olisi hyötyä hänelle itselleen, eikä Audrey voinut ymmärtää, mitä hyötyä oli hänen sulkemisestaan Malpasin taloon. Mutta hän oli Malpasin talossa; se teki hänet jälleen vakavaksi.

Hän väänsi kaikkia sähkönappuloita, jotka voi löytää; valo sai hänet tuntemaan itsensä vähemmän yksinäiseksi. Milloin tulisi seuraava ateria, ajatteli hän. Koettaisiko hän nähdä sen miehen tai naisen, joka toisi sen? Hän meni monta kertaa ovelle kuuntelemaan, mutta hiljaisuutta ei rikkonut mikään.

Hän oli seitsemättä kertaa käymässä ovella, kun hänen korviinsa tuli tuskin kuuluva ääni, joka syntyi siitä, että joku laskeutui alas portaita. Hän laskeutui polvilleen lattialle kurkistaen ulos jokseenkin isosta avaimenreiästä, ja tällä kertaa hänen vaivansa tuli palkituksi. Jotakin tummaa kulki oven editse ja pysähtyi jonkin matkan päähän siitä. Audrey näki nyt miehen selvästi, tai niin selvästi kuin hämärässä valaistuksessa oli mahdollista. Mies oli puettu pitkään päällystakkiin, joka ulottui hänen kantapäihinsä saakka; päässä hänellä oli musta riippulierinen hattu. Hän seisoi hetkisen kuuntelevassa asennossa, sitten hän ojensi kätensä, ja osa seinää aukeni — ovi, tuskin enemmän kuin kuuden tuuman levyinen, niin hyvin naamioitu seinäpaperilla, että Dick Shannon oli kulkenut kymmenisen kertaa sen ohi saamatta selville sen olemassaoloa.

Audrey katsoi, aivan kuin lumottuna, kun mies pisti kätensä tähän aukkoon. Hän näki sinisen liekin leimahduksen, ja valot käytävässä sammuivat. Sitten mies kääntyi. Hän oli tulossa ovea kohden. Audrey ajatteli, että hän menisi oven ohi ja jälleen ylös portaita, mutta parhaillaan katsoessaan avaimenreiästä hän näki avaimen pään tulevan reikään, ja hän kääntyi ja juoksi kiljahtaen käytävän toiseen päähän paiskaten huoneensa oven lujasti kiinni ja asettuen seisomaan selkä sitä vastaan… Ulko-oven lukko lipsahti auki…