XIV.

Sattumalta tapahtunut kohtaaminen.

Dick Shannon koputti kiivaasti sen auton ikkunalasiin, jolla hän oli ajamassa pitkin Regent Streetiä, ja pudotettuaan ikkunan alas nojautui siitä ulos.

"Kääntäkää ympäri ja ajakaa toiselle puolelle katua. Tahdon puhutella tuota neitiä", sanoi hän.

Repaleprinsessa! Se oli hän — hän olisi tuntenut hänet missä tahansa — mutta aivan toinen repaleprinsessa.

"Mitä neitiä, sir?"

Autonajaja käänsi ruumiinsa mutkalle voidakseen huutaa kysymyksensä avonaisen ikkunan kautta, samalla kuin hän ohjasi vaununsa vastakkaisella puolella olevan katukäytävän viereen. Mutta Dick oli avannut auton oven ja loikannut kadulle, ennenkuin auto oli ehtinyt seisahtuakaan.

"Miss Bedford, luulen minä?" nauroi hän. "Tämä on hyvin mieluisa yllätys."

Niin se olikin, useammassa kuin yhdessä merkityksessä. Kaikki jäljet Audreyn köyhyydestä olivat kadonneet; tyttö oli hyvin puettu ja hyvissä jalkineissa, ja hän oli uudessa asussaan niin miellyttävä ilmestys, että oli saanut kulkea kääntyvien päiden muodostaman kujan kautta.

Yllätys oli molemminpuolinen, ja loisteesta päättäen, joka tuli Audreyn silmiin, ei hänen mielihyvänsä ollut pienempi kuin Dickinkään.

"Olen etsinyt teitä kaikkialta Lontoosta", sanoi Dick alkaen kävellä hänen rinnallaan huomaamatta autonajajan antamia merkkejä tämän pelätessä jäävänsä kyydittävästään ilman maksua. "Huonon onneni ansiosta minä en ehtinyt tapaamaan teitä sinä aamuna, jolloin tulitte Hollowaysta. Saavuin pari minuuttia sen jälkeen, kuin te olitte lähtenyt. Ja kummallista kyllä minä erehdyin luulemaan, että teidän olisi ollut ilmoittauduttava poliisille."

"Niinkuin muidenkin vaarallisten rikollisten", hymyili Audrey. "Ei — olen säästynyt siitä. Näin teidät kaksi tai kolme kertaa Hollowayssa. Olitte siellä virka-asioissa."

Virka-asia, joka oli tuonut Dick Shannonin naisten vankilaan, oli tarkoitus nähdä Audreyta vaikka vain vilahdukselta ja saada tietoja hänen voinnistaan. Hän oli voinut järjestää Audreylle pieniä etuoikeuksia, niinkuin esimerkiksi, että tämän suoritettavaksi määrättiin vähemmän epämieluisia tehtäviä. Audrey oli usein ihmetellyt, miksi hänet oli niin äkkiä otettu pois raskaasta työstä pesutuvassa ja siirretty hänelle paremmin sopivaan kirjastonhoitajan työhön, eikä ollut asettanut Dick Shannonin satunnaisia käyntejä olosuhteiden muutoksen yhteyteen.

He kääntyivät Hannover Squarelle, missä tungos oli pienempi. Audreylla ei ollut ollut mitään aikomusta mennä Hannover Squarelle, vaan hän oli itse asiassa matkalla erääseen kauppapuotiin Oxford Streetin varrelle, mutta hän mukautui tässä pikkuasiassa Dickin tahtoon olematta täysin selvillä siitä, miksi niin teki.

"Aion nyt puhua teille, aivan kuin olisin setänne", sanoi Dick hidastuttaen askeliaan. "Te ette ole vapaamuurari, enkä minäkään. Mutta vapaamuurarit luottavat toisiinsa ja säilyttävät toistensa salaisuudet ja puhuvat keskenään asiat avomielisesti ja vilpittömästi."

Silmissä, jotka Audrey käänsi häneen, oli naurua.

"Ja niiden tietojen mukaan, jotka olen saanut paikassa, joka saa jäädä ilman nimeä", sanoi hän, "ovat poliisit ovelia. Ja kristillisen lähimmäisenrakkauden verholla…"

Hän näki Dickin punastuvan ja painavan päänsä alas.

"Olen kauhean pahoillani; tarkoitukseni ei ollut loukata teitä. Jatkakaa, olkaa avomielinen — minä tulen pelkäämättä pysymään totuudessa, mutta te ette saa kysyä minulta mitään Dorasta ettekä suorastaan saa ottaa ensinkään puheeksi niitä onnettomia kuningattaren kaulaketjuja."

"Dora Elton on teidän sisarenne, eikö niin?"

Audrey oli vaiti hetkisen.

"Hän ei ole oikeastaan minun sisareni, vaikka minä olinkin siinä luulossa, että hän oli", vastasi hän.

Dick siveli leukaansa ajattelevasti.

"Hänen hyväkseen voi kuitenkin sanoa, että hän pitää teistä nyt huolta."

Tytön pehmeä nauru oli hänelle vastauksena.

"Tarkoitatteko, ettei hän tee sitä?" Hän pysähtyi ja katsoi Audreyta otsa rypyssä.

"Dora ja minä emme enää ole missään tekemisissä toistemme kanssa", sanoi Audrey, "ja se onkin luonnollista. Doralle ei ole edullista olla tekemisissä tytön kanssa, jolla on sellainen menneisyys kuin minulla. Vakavasti puhuen, kapteeni Shannon, minä en tahdo puhua Dorasta."

"Mitä te nyt teette?" kysyi Dick suorasukaisesti.

"Minä olin kävelemässä Daffridgelle päin, mutta tulin pidätetyksi ja otetuksi…"

"Sanokaa minulle vakavasti, mitä työtä te teette?"

Audrey epäröi.

"En tiedä, voiko sanoa työksi kirjeiden puhtaaksikirjoittamista eräälle hyvin vastenmielisen näköiselle vanhalle herrasmiehelle, jolta saan siitä hyvästä kohtuuttoman suuren korvauksen."

Hänen sanojensa kevyestä sävystä huolimatta Dick huomasi epäröintiä hänen äänessään ja tiesi, että hänen suruttoman asenteensa taakse kätkeytyi vakava huolestuminen.

"Hannover Square ei ole rauhallisin paikka maailmassa", sanoi Dick. "Vien teidät autolla puistoon, jossa voimme keskustella täysin häiritsemättä."

Hän katseli ympärilleen kutsuakseen auton. Muuan auto tuli madellen hänen takanaan, ja sen ajajan kasvot näyttivät omituisen tutuilta.

"Herranen aika! Olin unohtanut teidät", huudahti hän.

"Minä en ollut unohtanut teitä!" sanoi autonkuljettaja töykeästi. "Minne tahdotte mennä?"

Hyde Parkista he löysivät kaksi kuivaa tuolia ja haluamansa yksinäisyyden.

"Tahdon ensiksi kuulla siitä vastenmielisen näköisestä vanhasta herrasmiehestä", sanoi Dick, ja Audrey antoi hänelle lyhyen ja eloisan kuvauksen kokemuksistaan mr Malpasiin nähden.

"Teidän mielestänne tein luultavasti halveksittavasti käyttäessäni ollenkaan niitä rahoja; mutta kun joku on hyvin nälissään ja hyvin viluissaan, niin hänellä ei ole aikaa eikä haluakaan ruveta pohtimaan abstraktisia moraalikysymyksiä. Minulla ei ollut suinkaan mitään aikomusta särkeä kenenkään sydäntä, mutta minä en myöskään ajatellut tarkemmin minulta vaadittuja tehtäviä, ennenkuin olin mukavassa huoneessa Palace-hotellissa mukanani kaksi päiväpukua, kolme paria kenkiä ja koko joukko muita asioita, joista ette käsittäisi kerrassaan mitään, jos luettelisin ne teille! Vasta seuraavana aamuna omatuntoni alkoi toimia kamalaa vauhtia. Olin edellisenä iltana kirjoittanut mr Malpasille ilmoittaen hänelle uuden osoitteeni ja olin aamulla päässyt, puoliväliin toista kirjettä, jossa selitin, että samalla kuin olin valmis ja halukas suorittamaan kaikkia, kuinka alhaisia tehtäviä tahansa, olin huomannut, ettei minulla ole mitään taipumuksia sydänten särkemiseen, kun sain häneltä kirjeen. Se ei ollut tavallisen kirjeen näköinen; se oli paksu kirjekuori, joka sisälsi kymmenisen lyijykynällä kirjoitettua kirjettä, jotka hän pyysi minun kirjoittamaan puhtaaksi ja palauttamaan hänelle."

"Minkälaisia kirjeitä?" kysyi Dick uteliaana.

"Ne olivat enimmäkseen kirjeitä, joissa hän ilmoitti, ettei voinut ottaa vastaan saamiaan kutsuja päivällisille ja muihin seurustelutilaisuuksiin, jotka olivat kaikesta päättäen tulleet läheisiltä ystäviltä, koska hän allekirjoitti kirjeet ainoastaan alkukirjaimellaan. Hän sanoi, että ne piti kirjoittaa hotellin kirjepaperille ja ettei niitä saanut kirjoittaa koneella."

Dick Shannon istui pitkän aikaa mietteissään.

"En pidä siitä erikoisemmin", sanoi hän lopuksi.

"Tunnetteko hänet?"

"Olen kuullut hänestä. Suoraan sanoen: minulla oli äskettäin pitkä keskustelu hänestä eräiden — ystävien kanssa. Mikä on palkkanne?"

Audrey pudisti päätään.

"Siitä ei ole ollut puhetta. Hän antoi minulle setelipinkan ja pyysi minua tulemaan uudelleen ensi viikolla, ja senjälkeen minä en ole tehnyt mitään muuta kuin kirjoittanut puhtaaksi ne asiakirjat, jotka hän lähettää minulle joka aamu ensimmäisessä postissa. Tänä päivänä kirjeet olivat pitempiä. Minun oli kirjoitettava jäljennös kirjeenvaihdosta Bermudan kuvernöörin ja Englannin siirtomaaministeriön välillä. Tällä kertaa asiakirja oli painettu — se oli nähtävästi repäisty jostakin virallisesta julkaisusta. Mitä minun on tehtävä, mr Shannon?"

"Kunpa sen vain tietäisin", sanoi Dick ymmällään. "Yhtä asiaa ette ainakaan saa tehdä, nimittäin mennä yksinänne siihen omituiseen taloon ensi lauantaina, tai mikä tahansa se päivä oli, jolloin teidän piti sinne mennä. Teidän täytyy ilmoittaa minulle täsmällinen aika, ja minä odotan Portman Squarella, ja kun ovi avautuu teille, niin minun on helppo pujahtaa sisään teidän mukananne." Huomatessaan Audreyn tulleen levottomaksi hän hymyili. "Jään halliin niin pitkän matkan päähän, että kuulen ainoastaan, jos huudatte minua, joten teidän ei tarvitse pelätä, että tulisin käyttämään teitä mihinkään halpamaisiin poliisitarkoituksiini. Meillä ei ole mitään mr Malpasia vastaan, paitsi sitä, että hän on salaperäinen. Ja kaikesta siitä huolimatta, mitä on kirjoitettu päinvastaiseen suuntaan, poliisi vihaa kaikkea salaperäistä. Oliko muuten kirjoittamienne kirjeiden joukossa yhtään mr Lacy Marshaltille osoitettua?"

Audrey pudisti päätään.

"Sehän on se afrikkalainen miljoonamies, eikö niin? Hän asuu viereisessä talossa. Autonkuljettaja kertoi minulle."

Hän kertoi mr Marshaltin talon portailla näkemänsä pienen huvinäytelmän.

"Hm!" sanoi Dick. "Se näyttäisi voivan hyvinkin sopia sen vanhan miehen kiusantekosuunnitelmiin. Luulen olevan parasta, että käyn mr Marshaltin puheilla ja kysyn, mitä Malpasilla on häntä vastaan, sillä näiden kahden välinen vihamielisyys on aivan ilmeinen."

Puhalsi kylmä tuuli, ja Audrey värisi vilusta, vaikka olikin lämpimästi puettu. Huomatessaan hänen värisevän Dick hyppäsi seisomaan.

"Olen itsekäs olento!" sanoi hän katuvaisesti. "Tulkaa kanssani juomaan kuppi kuumaa kahvia, ja minä jatkan kuuluisia 'Neuvojani Lontoossa yksin oleville nuorille tytöille'".

"Ehkäpä te silloin vasta aloitatte ne", sanoi Audrey kainosti. "Tähän saakka olemme vasta kuulleet teidän yhtä kuuluisan esitelmänne aiheesta 'Kuinka voidaan saada tietoja parantuneilta rikollisilta'!"