XLIV.

Uusi perijätär.

"Torrington! Niin ei voi olla", sanoi Martin "Mitä syytä hänellä olisi voinut olla, niin rikkaalla miehellä kuin Torrington? Sellainen juttu menee kyllä mukiin romaaneissa ja runoissa, mutta minä tyydyn rikostilastoihin, jotka näyttävät, että kostosta johtuneet rikokset edustavat noin yhtä tapausta viittätuhatta kohti niistä jutuista, joita käsitellään Englannissa. Kukaan ei vihaa niin suuresti, että viettäisi kaksikymmentä vuotta elämästään suunnitellen tapaa, jolla voisi päästä voitolle vihollisestaan. Ei ainakaan Torrington, joka on etsimässä tytärtään." Dora katsoi Martinia silmiin. "Senkö takia hän on täällä — oletko varma siitä?" kysyi hän nopeasti, ja Martin kohautti kapeita hartioitaan.

"Minä en tiedä mitään; puhun pelkistä mahdollisuuksista. Mikä on todennäköisempää, kuin että Torrington kuluttaa rahojaan löytääkseen äitisi ja lapsensa?"

Dora pudisti päätään.

"Sinä erehdyt", sanoi hän rauhallisesti. "Torrington luulee, että Audrey on kuollut. Äiti ilmoitti hänelle niin, ja niin teki myöskin Marshalt. Hän tunsi äidin entisaikaan. Äiti sai Torringtonilta vankilasta ainoastaan yhden kirjeen — siinä puhuttiin yksinomaan lapsesta. Marshaltin neuvosta äiti kirjoitti ja ilmoitti, että Audrey oli kuollut tulirokkoon. Marshalt kirjoitti samaan aikaan, kun tämä uutinen lähetettiin. Hän ei koskaan kertonut minulle, mitä pani kirjeeseen, mutta hän tahtoi antaa iskun Torringtonille. No niin, eräässä kirkossa Rosebankissa, Kapkaupungin niemellä on muistotaulukin Audreylle! Torrington järjesti sen vankilan kappalaisen avulla. Olen siitä varma, sillä Marshalt kertoi minulle koko joukon asioita saatuaan selville, että Audrey oli minun sisareni. Jollei Torrington ole Malpas, niin silloin Lacylla oli joku muu vihamies."

Martin Elton käveli edestakaisin huoneessa kädet taskussa, kaukana oleva katse silmissä.

"Minkä arvoisen luulet Torringtonin olevan?"

"Yli kahden miljoonan punnan", sanoi Dora.

"Mitä luulet hänen maksavan saadakseen tietää — totuuden?"

Dora käännähti häneen sähisten raivosta.

"Antaa se — Audreylle!" sanoi hän hampaittensa välistä. "Antaa hänelle isän ja miljoonia käytettäväksi, samalla kuin minä olen täällä katuojassa, varas miehenäni ja maanalaisen maailman roskaväki ystävinäni! Oletko mieletön? Sinä et tee sitä, Martin!"

Hän astui Martinin eteen ja työnsi kasvonsa ja kovat silmänsä niin lähelle häntä, että hän astui askelen taaksepäin.

"En tekisi sitä maailman kaikista rahoistakaan. Jos Torrington on hänen isänsä, niin etsiköön itse tyttärensä. Kyllä hänellä on siinä tekemistä!"

"Mikä on Audreyn nimi?"

"Dorothy Audrey Torrington. Hänen isänsä ei tiedä, että häntä sanotaan Audreyksi. Hän ei ollut vielä kastettu, kun Torrington joutui vankilaan. Tämä valitsi nimen Dorothy, mutta häntä ei ole koskaan sanottu sillä nimellä."

Martin katsoi häneen.

"Mitä ajattelet?"

"Audreyn ei tarvitse koskaan saada sitä", sanoi Martin hitaasti. "Kirjoita hänelle!"

Dora tuijotti häneen voimattomana vihassaan.

"Kirjoita hänelle tai mene hänen luokseen — parasta on kirjoittaa hänelle ensin. Pyydä häntä tulemaan teelle", sanoi Martin. "Sano hänelle, että Marshaltin kuolema on sovittanut kaikki riidat ja, että sinä tahdot lausua mielipahasi kaikista niistä ilkeistä asioista, jotka olet sanonut, ja kaikista — valheista, jotka olet kertonut."

"Sitä en tee koskaan, Martin. En sinunkaan…"

"Sano se kahdesti kirjeessäsi — kaikista valheista, jotka olet kertonut hänen syntyperästään. Ja kun hän tulee, niin sano hänelle, että kaikki, mitä ole sanonut hänestä, on totta sinuun itseesi nähden.

"Sinä siis…"

"Odotahan — miksi häntä ei sanottu hänen isänsä valitsemalla nimellä?"

Dora teki kärsimättömän eleen.

"Kuinka se olisi käynyt päinsä? Sehän oli minun nimeni — hänen isänsä ei tietänyt, että minun toinen nimeni oli Dorothy, eikä äiti huomannut sitä, ennenkuin Audrey oli kastettu. Meillä ei voinut olla kahta Doraa perheessämme."

"Ja mistä minä voin saada Audreyn kastetodistuksen?"

Dora hieroi otsaansa.

"Onkohan se minulla?" sanoi hän. "Jos se on, niin en ole koskaan nähnyt sitä; mutta äidiltä jäi joukko papereita, joita en ole koskaan tarkastanut siitä saakka, kuin ne joutuivat minun käsiini. Käy hakemassa ne, Bunny; ne ovat vaatekaappini ylähyllyllä."

Martin tuli takaisin vanha peltirasia mukanaan. Se oli lukossa, eikä siihen ollut mitään avainta, mutta hän avasi sen vähällä vaivalla. Se oli täynnä valokuvia ja vanhoja osakkeita, jotka jollakin tavalla olivat joutuneet mrs Bedfordin haltuun ja joiden Dora tiesi olevan aivan arvottomia. Rasian pohjalla olevasta sinisestä kirjekuoresta Dora löysi kaksi paperia.

"Tämä on minun kastetodistukseni", sanoi hän, "ja tuo on Audreyn".

Martin levitti sen auki pöydälle. "Dorothy Audrey Torrington", luki hän, ja hänen silmänsä säkenöivät. "Mikä on sinun nimesi, Dora?"

"Nina Dorothy Bedford — se oli äidin nimi, ennenkuin hän meni naimisiin Torringtonin kanssa."

"Voisin muuttaa tuon 'Audreyn' joksikin muuksi — Audrey ei kelpaa. Sinun nimesi jäisi jäljelle. Sinä kirjoitat hänelle", sanoi Martin harkitusti, "ja kerrot hänelle, joko kyynelten keralla tai ilman niitä, että hän on sinun vanhempi sisaresi".

"Mutta sehän on mahdotonta…", aloitti Dora.

"Sinä kerrot hänelle niin. Ikä ei ole todettavissa. Ja jos hän muistaa liian varmasti…" Martinin kasvot olivat jäykät ja kovat. "Minun sydämessäni on pehmeä paikka vaikeuksissa olevalle tytölle, ja minä sanon sinulle, että jos olisin voinut auttaa Audreyta, jos voisin auttaa häntä nyt, niin auttaisin. Mutta tässä on kysymyksessä miljoona, ja sen minä aion saada käsiini."

"Tarkoitat siis…" Doran ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi.

"Tarkoitan, että sinä olet Dorothy Torrington."

"Mutta jospa hän muistaa? Ja sen hän tekee, Bunny. Minun tukkanihan oli nutturalla paljon ennen kuin hänen!"

Martin nyökkäsi.

"Silloin hänen täytyy joutua jonnekin ja unohtaa", sanoi hän. "Kukaan ei tiedä, että Audrey on Torringtonin tytär."

Oveen koputettiin, ja palvelustyttö tuli sisään.

"Tahdotteko tavata mr Smithiä, sir?" sanoi hän. "Mr S. Smithiä Chicagosta?"