LXI.

Marshaltin kertomus.

Shannonin saapuessa poliisiasemalle Marshalt oli riittävästi virkistynyt voidakseen kertoa kokemuksistaan.

"Suoraan sanoen, minä voin antaa teille hyvin vähän tietoja, kapteeni Shannon", sanoi hän, "muusta paitsi tämän seikkailun alusta. Niinkuin ehkä olette saanut selville, minut houkuteltiin Malpasin huoneistoon kirjeellä, jossa minua pyydettiin" — hän epäröi hiukan — "tapaamaan siellä erästä naista — naista, joka herättää mielenkiintoa meissä molemmissa. Myönnän olleeni mitä suurimmassa määrin järjetön kun en epäillyt ansaa siinä yhteydessä. Se mies vihasi minua — seikka, jonka luulen olevan teille tunnetun. Mutta minä olin utelias näkemään hänet, olin kuullut niin paljon tästä salaperäisestä mr Malpasista."

"Milloin saitte kirjeen?"

"Noin puoli tuntia ennen sitä, kuin lähdin ulos. Olin syönyt päivällistä Reetorin ravintolassa eräiden ystävieni kanssa ja olin juuri lähtemässä sieltä, kun Tonger toi minulle kirjeen — niinkuin Tonger voi teille kertoa…"

"Pelkään, ettei Tonger enää kerro meille mitään", sanoi Dick levollisesti, ja Lacy Marshalt tuijotti häneen.

"Kuollutko?" sanoi hän kuiskaten kauhun valtaamana. "Hyvä Jumala! Milloin hän kuoli?"

"Hänet löydettiin kuolleena puolen tunnin kuluttua teitä vastaan tehdyn hyökkäyksen jälkeen."

Uutinen näytti tekevän miehen sanattomaksi, mutta hetken kuluttua hän jatkoi kertomustaan.

"En tiedä, aiheutuiko se aavistuksesta, vai vaikuttiko sen muisto saamistani varoituksista, mutta ennen uloslähtöä minä menin huoneeseeni, riisuin pois paitani ja puin ylleni vanhan kuulia kestävän panssarin, jota käytin ollessani Balkaneilla muutamia vuosia sitten toimilupia hankkimassa. Se on hyvin epämukava, mutta, niinkuin näyttäytyi, tämä varovaisuus pelasti henkeni. Lähdin ulos ilman päällystakkia aikoen tulla sieltä suoraan takaisin kotiini ja koputin 551:n ovea, joka heti aukeni."

"Ettekö kuullut mitään ääntä?" kysyi Dick.

Marshalt pudisti päätään.

"En, ovi aukeni ilman muuta. Odotin näkeväni siellä jonkun palvelijan, mutta hämmästyksekseni ei näkyvissä ollut ketään, mutta minä kuulin jonkun ylhäältä sanovan: 'Tulkaa ylös.' Luonnollisesti noudatin tätä kehoitusta. Astuin isoon huoneeseen, joka oli raskaasti verhottu sametilla, mutta tyhjä. Silloin minusta alkoi tuntua hieman epäilyttävältä, ja minä olin juuri astumassa ulos huoneesta, kun ovi hämmästyksekseni sulkeutui aivan nenäni edessä. Seuraavalla hetkellä kuulin jonkun nauravan ja käännyttyäni ympäri näin miehen, joka oli ilmeisesti puettu salapukuun, seisovan toisessa päässä huonetta. 'Nyt olet minun käsissäni!' sanoi hän.

"Hänellä oli kädessä vanhanmallinen revolveri. Huomattuani olevan mahdotonta päästä pois huoneesta syöksyin häntä kohden. En ollut ottanut kantakaan askelta, ennenkuin kompastuin huoneen poikki jännitettyyn lankaan, ja päästyäni siitä ylös kompastuin toiseen samanlaiseen. Luulin, ettei hän ollut aivan vakavissaan, ja tahdoin päästä häneen käsiksi ottaakseni revolverin pois häneltä. Olin vain muutaman askelen päässä hänestä, kun hän laukaisi, ja siinä on kaikki, mitä muistan, ennenkuin heräsin kamalaan kipuun ja arvasin — katsokaa!"

Hän veti auki paitansa ja näytti vaaleanpunaisen, miehen käden kokoisen läiskän rintansa vasemmalla puolella.

"Missä olitte tullessanne jälleen tajuihinne?"

"Muistan hyvin vähän selvästi sen jälkeen", sanoi Marshalt vilpittömästi. "Muistan olleeni usein valveilla, ja kerran muistan sen vanhan miehen pistäneen neulan käsivarteeni. Se neulanpisto luultavasti sitten herätti minut. Yritin nousta ylös ja käydä häneen käsiksi, mutta olin niin heikko kuin lapsi. Aika ajoin olen tullut tuntoihini, mutta aina eri paikoissa, kunnes eräänä iltana heräsin siinä kauheassa kellarissa, käsiraudoissa ja avuttomana. Malpas seisoi vieressäni ja katsoi minuun. Hän ei sanonut minulle, kuka oli, ja vaikka ajattelin pääni puhki, en tuntenut häntä. Mutta nähtävästi minä olen jollakin tavalla loukannut häntä pahasti Etelä-Afrikassa. Hän sanoi minulle, että se ilta oli viimeiseni maan päällä. Kun hän oli lähtenyt, löysin sen paperinpala, sen, ja onneksi oli lyijykynänpätkä taskussani. Odotin sopivaa tilaisuutta. Pystyynpääsemisessä oli kauhea homma, mutta lopuksi se minulle onnistui, ja minä kykenin pistämään kirjeen eräälle nuorelle miehelle, joka kurkisti kellariin; hän näytti olevan niin pelästynyt nähdessään siellä frakkipuvussa — ja millaisessa frakkipuvussa! — olevan miehen, että oli vähällä juosta pakoon."

"Ettekö voi muistaa tulleenne viedyksi takaisin Portman Squarelle?"

Lacy pudisti päätään.

"En ensinkään. Kertokaa nyt minulle Tonger-parasta. Kuinka kauheata! Kuka surmasi hänet? Luuletteko, että se oli Malpas?"

"Sanokaa minulle yksi asia, mr Marshalt: onko teidän talonne ja Malpasin talon välillä minkäänlaista käytävää tai ovea? Minun täytyy myöntää tutkineeni asiaa hyvin huolellisesti löytämättä mitään sellaista."

Marshalt pudisti päätään.

"Jos sellainen on olemassa, on Malpasin täytynyt se tehdä, mutta minä epäilen sitä." Hän rypisti kulmiaan. "Nyt, kun mainitsette asiasta, muistan tehneeni kerran valituksen kuulemastani koputtavasta äänestä. Sekä minä että Tonger olemme kuulleet niitä koputuksia aika ajoin. Mitä Malpas tällöin teki, en voi sanoa. Pääsikö Stanford muuten minun talooni? Niinä harvoina hetkinä, jolloin olin tajuissani, muistui mieleeni, että olin jokin aika sitten määrännyt hänet ottamaan huostaansa taloni, jo minulle tapahtuisi jotakin."

"Miksi sen teitte?" kysyi Dick. "Se tapahtui vuosia sitten, kun tulin tuntemaa Stanfordin ja olin ystävällisemmässä suhteessa häneen kuin nyt. Totta puhuakseni ja ollakseni vilpitön ennenkuin sain tietää, ettei hän ollut suora ja rehellinen. Stanford on niin ollen talossa?" Hänen kasvonsa vääristyivät. "Luultavasti kaikki on kunnossa", sanoi hän, "mutta hän ei todellakaan ole sellainen mies, jonka olisin valinnut."

Hän ojensi Dickille kätensä.

"En voi olla kyllin kiitollinen teille kaikesta siitä, mitä olette tehnyt minun hyväkseni, kapteeni Shannon. Te olette pelastanut minun henkeni. Jos olisitte tullut viisikin minuuttia myöhemmin…" Hän värisi.

Dick ei vastannut heti, ja kun hän sitten puhui, ei hän sanallakaan viitannut niihin palveluksiin, joita oli tehnyt miljoonamiehelle.

"Tahdotteko sanoa minulle yhden asian, mr Marshalt?" sanoi hän. "Vaikka sanotte, ettette tuntenut Malpasia, niin teillä on täytynyt, olla jokin ajatus siitä, kuka hän on, jokin aavistus."

Marshalt epäröi.

"Niin minulla onkin", sanoi hän. "Minusta tuntuu — teistä se kai on liian mielikuvituksellista — että Malpas on nainen!"