XXIII.

Slick vihjailee.

Ovi oli sulkeutunut Audreyn jälkeen, ennenkuin Dora Elton jossakin määrin toipui kiihtymyksestään. Hän vapisi päästä jalkoihin saakka, ja hänen päätään huimasi.

Slick Smith pisti kätensä hänen kainaloonsa, saattoi hänet pieneen arkihuoneeseen ja asetti hänet istumaan nojatuoliin, eikä hän tehnyt mitään vastarintaa.

"Tuokaa emännällenne lasi vettä", sanoi hän järkkyneelle sisäkölle. "Nämä amatöörinäytelmien harjoitukset ovat todella raivoisia."

Dora katsahti ylös ihmetellen.

"Olen ollut järjetön", sanoi hän epävarmasti.

"Kukapa sitä ei olisi ollut?" kysyi myötätuntoinen mr Smith. "Jokainen nainen menettää järkensä jonkun miehen takia. On vain liian ikävää, kun mies ei ole sen arvoinen, rouva, liian ikävää!"

Sisäkkö tuli takaisin tuoden vesilasin, ja Dora joi ahnaasti. Sitten hän laski pois lasin kädestään.

"Syy oli hänessä", sanoi hän läähättäen. "Hän… hän… voi, hän on inhoittava!"

"En tahdo väitellä kanssanne", sanoi mr Smith diplomaattisesti; "se vain tekisi teille pahempaa. Ainakin minusta hän näytti hyvin miellyttävältä tytöltä. Hän meni vankilaan pelastaakseen teidät, eikö niin?"

Dora katsahti jälleen mieheen, ja hänelle alkoi hämärästi selvitä, että tämä oli hänelle tuntematon. Hänen ollessaan kiihdyksissä vieras oli tuntunut hänestä tutulta.

"Kuka te olette?" kysyi hän. "Miehenne tuntee minut. Olen Smith — Slick Smith Bostonista. Shannon luulee minun puhuvan paksuja sanoessani, että olen vaikuttanut Amerikassa, mutta hän on väärässä. Olen Englannissa syntynyt ja Bostonissa kasvanut; hienoin ihmiskunnan tuntema yhdistelmä — hyvä syntyperä ja kulttuuri. Hyvä rouva, hän ei ole sen arvoinen."

Hän vaihtoi puheensa suunnan niin nopeasti, ettei Dora aluksi käsittänyt hänen tarkoitustaan.

"Kuka… kuka ei ole sen arvoinen?"

"Marshalt — hän on mahdollisimman kiero mies; ei kai minun tarvitse sitä teille kertoa? Hän käyttäisi esikoisensa kenkänahaksi, jos tarvitsisi jalkineita. Pidän Martinista — hän on hyvä kaveri. Enkä juuri mielelläni näkisi kenenkään tarvitseva iskeä häntä hänen juuri suunnatessa pyssyään itseään kohden. Sellaista sattuu. Ja ehkä te saisitte mennä oikeuteen, ja hän hymyilisi teille, kun tuomari panisi päähänsä mustan päähineen, ennenkuin hän lähettäisi Eltonin kuolemaantuomittujen koppiin. Ja te istuisitte siellä jähmettyneenä — ajatellen, mikä roisto Marshalt oli ja kuinka te olitte saattanut kaksi miestä hautaan. On vain kolme kirkasta sunnuntaita sen jälkeen, kuin mies on saanut tuomionsa. Kolme sunnuntaita, ja sitten hän sitoo T-merkin poikkipuuhun. Te saisitte käydä katsomassa Martinia edellisenä päivänä, ja hän tekisi kaiken voitavansa rohkaistakseen teitä. Ja sitten te viettäisitte helvetillisen yön… odottaen… Ja kun kello löisi kahdeksan…"

"Jumalan tähden, lakatkaa!" Dora hypähti pystyyn ja painoi molemmat kätensä hänen suutaan vastaan. "Teette minut hulluksi! Martin on lähettänyt teidät…"

"Martin ei ole nähnyt minua tänään eikä puhunut minulle. Te ette tiedä, millainen roisto Marshalt on, Dora. Sanon, ettette tiedä! Hänen sydämessään ei ole jälkeäkään mistään hyvästä."

Dora kohotti kätensä pysähdyttääkseen omituisesti rauhoittavan äänivirran.

"Minä tiedän… Menkää nyt, olkaa hyvä. Tulitteko luokseni tämän takia? Kuinka kummallista! Kaikki tietävät, että minä pidän hänestä."

Slick sulki hiljaa oven jälkeensä, kulki varpaisillaan halki käytävän ja tuli kadulle hyvissä ajoin nähdäkseen Martinin astuvan ulos autosta. Kun Martin huomasi Slick Smithin, rypisti hän kulmiaan.

"Mitä hittoa te tahdotte?" kysyi hän taisteluhaluisesti.

"Minulla ei ole aikaa kertoa teille — mutta kokonainen omaisuus, komea piano ja käsienhoitokalusto oli joutumaisillaan luettelon yläpäähän. Elton, te hyppäätte liian pian. Te hyppäätte minun kimppuuni sen vuoksi, että käyn kylässä; te käytte tyhjäpäisten nuorten kimppuun sen vuoksi, että he tarvitsevat vaihtelua." Hänen kirkkaat silmänsä tarkkasivat Martinia, ja hän näki nuoren miehen vaihtavan väriä. "Te heittäydytte käsiksi Italiasta helposti saataviin rahoihin, koska se kookas, kankea Stanford kertoi teille, ettei mitään sellaista ole ollut koskaan ennen…"

Martin oli nyt käynyt aivan valkoiseksi ja täysin sanattomaksi.

"Muistakaa, ettette heittäydy pahaan selkkaukseen. Sitä aivan-yhtä-hyvää-kuin-oikeaa rahaa tarjottiin minullekin. Giovanni Strepessi Genuasta tekee sitä, ja sitä on varmasti jo koko joukko kiertämässäkin. Sivuammattina murtovarkaus on vähemmän vaarallista!"

"En ymmärrä, mistä te puhutte", sanoi Martin lopuksi. "Stanford meni Italiaan ostamaan jalokiviä…"

"Ehkäpä huoneessa oli joku, josta teidän ei tarvinnut tietää mitään, kun hän kertoi teille siitä", sanoi Slick. "Älkää menkö, autonkuljettaja, voitte viedä minut kotiin. Ja, Elton…" Hän alensi ääntään. "Vieläpä vanhan Malpasin veijauskin on parempi kuin Stanfordin uusi keppihevonen."

Slick harkitsi asiaa hetkisen.

"Malpasin? Mitä veijausta hän sitten harjoittaa?"

"En tiedä tarkkaan… mutta älkää koskaan menkö hänen taloonsa yksin", sanoi hän. "Minä näin hänet kerran — mutta hän ei nähnyt minua. Senvuoksi olen vielä elossa, Elton."