XLIX.
Reading edition
Käynti Slick Smithin asunnossa.
Autonkuljettaja oli yhä vielä odottamassa. Hän oli nähnyt "herrasmiehen" tulevan ulos kantaen käsilaukkua, ja sitten oli nainen tullut ulos, ja siinä oli melkein kaikki, mitä hän tiesi. Hän myönsi olleensa enemmän kiintynyt keskusteluun erään toisen auton kuljettajan kanssa. Hän ei tietänyt, mitä tietä he menivät, tai menivätkö he yhdessä. Hän oli aivan varma siitä, että nuori nainen tuli ulos herrasmiehen jälkeen.
"Miltä se hiivatin herrasmies näytti?" murisi Shannon. "Oliko hän nuori vai vanha?"
Autonkuljettaja ei tietänyt. Hän oli juuri silloin katsonut toiseen suuntaan, joten hän ei ollut voinut nähdä häntä selvästi. Mutta hän luuli, että hän oli ollut vanhahko herrasmies. Hän väitti, että varas oli ollut hienompaa väkeä, ja korosti erikoisesti, ettei hän voinut varmasti sanoa, että hän oli ensinkään nähnyt naisen lähtöä.
Dick palasi asuntoonsa sydän lyijynraskaana.
"Olen pahoillani, että moitin teitä, konstaapeli", sanoi hän. "Se oli minun oma vikani. Minun olisi pitänyt varmistautua siitä, ettei sisällä ollut ketään, ennenkuin ryhdyin hoitamaan palvelijaani. Tulkaa ylös. Tiedättekö mitään ensiavusta? Voitte hoitaa palvelijaani sillä aikaa, kuin minä puhun puhelimessa."
Minuutin kuluttua oli Lontoon jokainen poliisiasema saanut tiedon ryöstöstä. Moottoripyörillä varustetut miehet olivat liikkeellä varoittamassa vartiokonstaapeleita pitämään silmällä käsilaukku mukanaan kulkevaa miestä ja — tässä kohden tuntomerkit olivat selvät — sadetakkiin pukeutunutta tyttöä.
William oli nyt kylliksi toipunut kyetäkseen kertomaan kaiken, minkä tiesi, ja sitä ei ollut paljoa. Kuitenkin hän vahvisti oikeaksi Shannonin teorian, että ryöstö oli tapahtunut vain muutamia minuutteja ennen hänen saapumistaan.
"Istuin pöydän ääressä lukien iltalehtiä, kun luulin kuulleeni ääntä makuuhuoneesta. Kuunneltuani tarkemmin minusta tuntui, että se oli ainoastaan avonaisen ikkunan kaihtimen liikkeestä aiheutuvaa ääntä, minkä vuoksi en noussut paikaltani. Viimeinen seikka, jonka muistan, oli se, että olin lukemassa selostusta eräästä oikeudenkäynnistä Old Baileyssä."
Sen talon takaosa, jossa Dick Shannon asui, liittyi Lower Regent Streetiltä käsin rakennetun lisärakennuksen tasaiseen kattoon, ja Dick huomasi vasta nyt ensikerran, kuinka yksinkertainen asia varkaalle oli päästä sisään talon takapuolelta.
"Ne olivat koko lailla teräviä työntekijöitä", oli kaikki, mitä hän sanoi, ja lähetettyään Williamin sairaalaan hän lähti ulos aikoen ajaa vuokra-autolla Scotland Yardiin.
Hänen kulkiessaan jalkakäytävän poikki eräs mies kosketti hattuaan. Se oli sillä alueella toimessa oleva siviilipukuinen poliisimies, ja Shannon tunsi hänet ulkonäöltä. Muutamin sanoin hän kertoi, mitä oli tapahtunut, ja antoi kuvauksen Audreysta. Salapoliisi pudisti päätään.
"Ei, sir, en ole nähnyt sellaista nuorta naista, enkä muista kenenkään kantaneen käsilaukkua. Seisoin Haymarketin maanalaisen radan aseman ulkopuolella, missä tuhansia ihmisiä kulkee ohi, mutta luuli että muistaisin, jos joku olisi kantanut käsilaukkua tähän aikaan illasta."
"Ettekö ole nähnyt ketään, joka voisi tulla kysymykseen ryöstön yhteydessä — ketään 'pojista'?"
Salapoliisi epäröi.
"Tosiasiassa näin yhden", tunnusti hän; "erään miehen, josta minulle huomautitte muutamia kuukausia sitten".
"Slick Smithinkö?" kysyi Dick nopeasti.
"Juuri niin, sir."
"Mitä tietä hän tuli?"
"Hän tuli pitkin Haymarketia, ja minusta näytti, että hänellä oli koko lailla kiire. Sanoin hänelle hyvää iltaa, kun hän meni ohitseni, mutta hän joko ei nähnyt tai ei tahtonut nähdä minua. Hänellä oli yllään tummansininen päällystakki, ja hän oli ilmeisesti ollut ulkona sateessa jonkin aikaa, sillä se oli läpimärkä."
"Mihin aikaan se oli?"
"Noin viisi minuuttia sitten. Hän kulki Pavilionteatterille päin, ja siellä kadotin hänet näkyvistä."
Päämajassa ei ollut mitään uutisia, kun Dick saapui sinne. Hän olisikin hämmästynyt, jos siellä niitä olisi ollut; ja hän viipyi siellä vain niin kauan, että sai neuvotella vuorossa olevan päällikön kanssa, minkä jälkeen hän lähti etsimään Slick Smithiä. Amerikkalainen veijari ei ollut kotona. Hän oli lähtenyt ulos jo hyvin varhain illalla.
"En tiedä, mihin aikaan hän saapuu", sanoi isäntä. "Itse asiassa en koskaan kuule hänen tulevan sisään. Hän on hyvin hiljainen mies, parhaita vuokralaisia, mitä minulla on koskaan ollut."
Asunnon isäntä ei pannut vastaan, kun Shannon meni ylös Smithin hallussa oleviin huoneisiin, sillä hän oli hyvin perillä asukkinsa maineesta, koska poliisi oli huomauttanut siitä hänelle jo paljon aikaisemmin. Ovi oli kiinni, mutta lukko oli helposti käsitelty, ja Dick meni huoneeseen tehden siellä pikaisen mutta perinpohjaisen tarkastuksen.
Jos Slick Smith olisi ollut sunnuntaikoulun opettaja tai mitä tahansa muuta, mikä oli täysin viatonta ja puhdasta, eivät hänen tavaransa olisi voineet esittää vähemmän todistuksia hänen rikollisista taipumuksistaan. Dick oli päässyt puoliväliin tarkastuksessaan, kun hän kuuli oven alhaalla avautuvan ja matalaäänistä keskustelua. Hiukan myöhemmin Smith astui hymyillen sisään hyvin iso sikari suupielessä.
"Hyvää iltaa, kapteeni", sanoi hän iloisesti. "Jos olisitte lähettänyt minulle kirjelipun, olisin ollut kotona ottamassa teidät vastaan. Kuinka minä pidänkään englantilaisista heidän ystävällisyytensä takia. On hauskaa, että tulitte minua katsomaan!"
Dick sulki oven.
"Kertokaa minulle tarkkaan, mitä olette puuhannut kello viiden jälkeen", sanoi hän lyhyesti.
Smith raapi leukaansa.
"Se ei ole niinkään helppoa", sanoi hän. "Ainoa asia, josta olen ehdottomasti varma, on se, että olin Haymarketilla neljännestä vailla kymmenen. Eräs verikoiristanne näki minut, joten olisi järjetöntä kieltää sitä, että olin siellä. Lopun aikaa olen maleksinut siellä ja täällä. Eikä siitä ole mitään hyötyä, että kerron teille, missä olen maleksinut, kapteeni Shannon", sanoi hän ilmeisen vilpittömästi, "koska te tiedätte, että jos minä sanoisin olleeni Boneylla klo 4.55. niin Boney vannoisi, että minä todellakin istuin siellä uunin vieressä, vaikka olisinkin ollut sadan mailin päässä sieltä. Mutta jos epäilette minun juttujani, kapteeni, niin tässä kylässä on muuan toimisto, nimeltä Stormer, joka on pitänyt erästä miehistään minun kintereilläni kuukausikaupalla. Luulen tämän toimiston voivan antaa teille minun edesottamuksistani luettelon, joka tulee teitä tyydyttämään — jollei minun olen onnistunut pujahtaa häneltä piiloon." Hän naurahti. "Teen sen toisinaan, ja se suututti häntä pahanpäiväisesti. Sanon teille jotakin, kapteeni paljastakaamme korttimme. Teidän asunnossanne on tapahtunut murtovarkaus tänä iltana."
"Kuinka sen tiedätte?" kysyi Dick tuikeasti. Slick Smith naurahti jälleen. "Näin poliisin vahdissa oven ulkopuolella, kun kuljin ohi kymmenen minuuttia sitten", sanoi hän kuivasti, "ja toisen poliisin vievän puhkipäistä miestä sairaalaan. Ei tarvitse olla erikoisen teräväpäinen huomatakseen, että siellä oli tapahtunut jotakin, jollette ole siirtynyt elokuva-alalle, mutta en huomannut filmauskonetta ja valonheittäjiä ympärillä. Viettekö minut sen murtovarkauden takia?"
"En vie teitä minkään takia", sanoi Dick lyhyesti. "Mutta teillä on tunnetusti huono maine, ja te olitte Haymarketin läheisyydessä siihen aikaan, kuin varkaat murtautuivat minun asuntooni. Kuinka on teidän kasvojenne laita?"
Siitä saakka kuin Smith oli tullut huoneeseen, oli hän koko ajan pitänyt kasvojensa toista puolta varjossa, mutta nyt Dick tarttui häntä olkapäihin ja käänsi hänet ympäri niin, että valo lankesi hänen kasvojensa sille puolelle. Poskipäästä vasemman korvan yläpuolelle kulki pitkä, ruma naarmu, joka oli vienyt pois hiukan hiuksiakin.
"Se on kuulan jälki", sanoi hän.
Sitten hän huomasi Slickin leuassa lievän haavan, joka oli taitavasti peitetty.
"Ja tuossa on haava — sellainen haava, jonka särkynyt lasi olisi voinut tehdä. Kuka on ampunut teitä, Smith?"
"En kysynyt hänen nimeään ja osoitettaan", sanoi toinen venytellen sanojaan. "Minulla oli kiire."
"Sanonko teille, kuinka teitä ammuttiin, ja millaisessa asennossa olitte? Seisoitte ikkunan takana; kuula rikkoi ruudun, teki naarmun teidän otsaanne ja ponnahti pois päästänne, ja lasinsirpale…"
Hän keskeytti puheensa. Smithin märän päällystakin olkapäällä hän näki pienen kimaltelevan pisteen ja kaivoi sen esiin kankaasta, johon se oli uppoutunut.
"Se on lasia."
He katsoivat toisiaan puhumatta kumpikaan mitään. Hymy oli poistunut Slick Smithin kasvoilta, mutta humoristiset silmät välähtelivät yhä vielä.
"Teissä on hyvän salapoliisin aineksia, Shannon", sanoi hän. "Niin, totta on, että minua on ammuttu. Ja lasin lävitse — vuokra-auton ikkunalasin lävitse. Eräällä Sohon syyhyisistä sälleistä on jotakin vihaa minua vastaan. Voin antaa teille sen auton numeron, jossa ajoin, jos tahdotte tarkemmin tutkia asiaa."
Hän otti taskustaan kortin ja pani sen pöydälle. Dick näki siinä lyijykynällä kirjoitetun numeron. Slickin alibi oli hyvin valmisteltu. Miehen kylmäverisyys raivostutti Dickiä. Hänen hermonsa olivat jännittyneet äärimmilleen, ja hän tiesi sydämensä pohjalla, että tavattoman suurta omaisuutta merkitsevien hiomattomien timanttien menetys merkitsi hänelle vähemmän kuin kysymys Audreyn turvallisuudesta.
"Te saatte minut tuntemaan itseni narriksi. Se luultavasti olenkin", sanoi hän. "Smith, tahdotteko olla minulle avomielinen yhdessä asiassa? Minun asuntooni on murtauduttu, ja minä olen menettänyt hyvin arvokkaan omaisuuden, joka kuuluu jollekulle muulle. Mutta se ei vaivaa minua niin suuresti kuin" — hän epäröi — "eräs toinen asia. Kun minä tulin kotiin, oli miss Bedford minun seurassani. Te kai tunnette hänet?"
"Olen nähnyt hänet kerran", vastasi Smith.
"No niin. Se seikka, oletteko ollut tekemisissä varkauden kanssa, on minusta tällä hetkellä samantekevää. Tahdotteko sanoa minulle ainoastaan yhden asian: oletteko nähnyt miss Bedfordin tänä iltana?"
"Olenko nähnyt hänet? Varmasti olen nähnyt hänet", sanoi Smith leveästi hymyillen, "ja toivon näkeväni hänet jälleen, jollei joku ole vienyt häntä tällä välin mukanaan. Doughty Street on koko lailla kylmä ja tuulinen paikka nuorelle naiselle seisoskella ulkona tähän aikaan."
"Doughty Street!" läähätti Dick. "Missä hän on?"
"Hän oli oven ulkopuolella muutamia minuutteja sitten", sanoi Smith.