XI.

Mr Malpas.

Dick Shannon asui Haymarketin varrella, missä hänellä oli huoneisto, joka toimi samalla kertaa sekä kotina että toimistona, sillä työhuoneessaan, josta oli hyvä näköala yhdelle Lontoon vilkkaimpia katuja, hän suoritti suuremman määrän työtä, kuin työintoa antamattomassa virkahuoneessaan Embankmentin varrella.

Steel, hänen apulaisensa, oli ristinyt hänen huoneistonsa "Uusimmaksi Scotland Yardiksi", missä hänellä oli todella syytäkin, sillä siellä pidettiin useimmiten ne neuvottelut, jotka saattoivat "Suuren Viiden" neuvottelupöydän ääreen.

Jonkinlainen alakomitea oli siellä koolla sinä päivänä, jolloin Audrey Bedford pääsi vapaaksi vankilasta. Kersantti Steel, jonka erikoisalana olivat hienoston keskuudessa sattuvat tapahtumat — Scotland Yardin ylpeytenä oli, että hän oli parhaiten puettu mies Lontoossa -, ja entinen Bow Streetin nyt Marylebonen piirin tarkastaja Lane oli kolmas.

"Ettekö tavannut häntä?" kysyi tarkastaja.

Dick Shannon pudisti päätään.

"Kun minä vankilanjohtajan luo tultuani sain kuulla, että hänet oli jo päästetty pois, niin silloin ei enää hyödyttänyt lähteä häntä etsimään. Olen antanut kaikille asemille määräyksen, että niiden on heti, kun hän ilmoittautuu — hän ei ole suorittanut koko rangaistustaan -, ilmoitettava minulle."

Hän tukahdutti huokauksen.

"Tässä tapauksessa, jos missään, oikeus teki hairahduksen!" sanoi hän. "Ja sittenkään minä en voi käsittää, minkä muun päätöksen valamiehistö olisi voinut tehdä."

"Mutta jos hän oli syytön", sanoi Steel ymmällään ollen, "niin mikä oli hänelle helpompaa kuin puhua, niinkuin asia oli? Ei ole syytöntä salata syyllinen."

"Jättäkäämme tämä asia toistaiseksi", sanoi Dick ärtyisästi. "Mitä kuuluu mr Malpasista?"

"Hän on arvoitus", sanoi Lane, "ja hänen talonsa vielä enemmän. Mikäli olen voinut saada selville, on talo n:o 551 Portman Squaren varrella ollut hänen hallussaan tammikuusta 1917 lähtien, ja hän on asunut siinä suurimman osan aikaa. Kukaan ei ole nähnyt häntä. Viime vuonna mr Lacy Marshalt, joka asuu viereisessä talossa, valitti meille, että häntä häiritsevät öisin kuuluvat koputukset, mutta me voimme ainoastaan neuvoa häntä antamaan haasteen. Hän maksaa laskunsa säännöllisesti, ja kun hän tuli taloon (joka muuten sivumennen sanoen on hänen omansa), kulutti hän korjaustöihin huomattavan rahasumman. Eräs suuri italialainen liike Torinosta varusti talon sähkövalolla, hälytyslaitteilla murtovarkaiden varalta ja erilaisilla muilla vehkeillä, mutta mitään huonekaluja en huomannut sinne vietävän."

"Onko siellä mitään palvelijoita?"

"Ei yhtään, ja se on juuri omituisin seikka. Taloon ei tule mitään ruokatavaroita, mikä merkitsee sitä, että hänen täytyy syödä ulkosalla tai nähdä nälkää. Olen antanut pitää taloa silmällä sekä edestä että takaa, mutta mieheni eivät ole nähneet häntä kertaakaan, vaikka ovatkin huomanneet eräitä mielenkiintoisia asioita."

Dick Shannon siveli leukaansa.

"Ei ole rikos elää erakkona", sanoi hän, "mutta salaliittoon pestaaminen on rikos. Tuokaa sisään se tyttö, Steel."

Steel meni ulos huoneesta ja palasi mukanaan vahvasti puuteroitu nuori nainen, joka nyökkää tyynesti huoneessa oleville ja istuutui tuolille, jonka Steel hänelle lykkäsi.

"Oletteko miss Neilsen, ammatiltanne tanssijatar, nyt ilman paikkaa?"

"Kyllä", kuului lakoninen vastaus.

"Pyydän teitä kertomaan meille käynnistänne Portman Squaren numerossa 551."

Tyttö ei ollut erikoisen innokas tai taipuvainen puhumaan.

"Jos olisin tietänyt puhuvani salapoliisin kanssa, kun olin niin puhelias sinä iltana, en olisi sanonut niin paljoa", myönsi hän vilpittömästi. "Teillä ei ole mitään oikeutta kuulustella minua…"

"Te suorastaan syytitte erästä vastuunalaisessa asemassa olevaa herrasmiestä yrityksestä pestata teidät mukaan salaliittoon", sanoi Dick. "Sellaisen syytöksen esittäminen on hyvin vakava asia."

"En sanonut, että kysymyksessä oli salaliitto", kielsi tyttö kiireisesti. "Sanoin ainoastaan, että se vanha herrasmies, joka oli minulle täysin tuntematon, kysyi minulta, tahtoisinko tehdä jotakin mr Marshaltin talossa — viereisessä talossa. Hän pyysi minua menemään sinne jonakin iltana ja järjestämään siellä melukohtauksen — huutamaan, että mr Marshalt on roisto, iskemään rikki ikkunan ja antamaan pidättää itseni."

"Eikö hän selittänyt teille syytä?"

Tyttö pudisti päätään.

"Ei. Joka tapauksessa se ei ollut minulle sopiva tehtävä. Olinkin kovin iloinen, kun pääsin ulos sieltä." Häntä puistatti. "Oletteko kuulleet rumista miehistä? Te ette tiedäkään, mitä rumuus on. Minua suorastaan peloitti! Minun piti istua pöydän ääressä huoneen toisessa päässä hänen istuessaan toisessa. Ja huone oli pimeä, lukuunottamatta pientä lamppua siellä, missä hän istui. Talo on täynnä aaveita — juuri siltä minusta tuntui. Ovet avautuvat itsestään, ja äänet puhuvat milloin mistäkin. Kun olin päässyt jälleen kadulle, olisin voinut laskeutua polvilleni ja rukoilla kiitosrukouksen."

"Jos olitte hänelle tuntematon, niin kuinka hän sitten tuli tietämään teistä?" kysyi Dick ymmällään ja epäluuloisesti.

Tytön selitys oli loogillinen.

"Hän oli nähnyt nimeni eräässä teatterilehdessä ‒ paikanhakuilmoituksessa", sanoi hän.

Lane teki hänelle vielä useita kysymyksiä, mutta hänen kertomuksensa osoittautui paikkansapitäväksi, minkä vuoksi hänet päästettiin menemään.

"Omituista", sanoi Dick Shannon miettiväisesti. "Tahtoisin nähdä tuon mr Malpasin. Onko ollut muita valituksia!"

Lane epäröi.

"En sanoisi niitä valituksiksi. Tuloveron tarkastaja vaivasi meitä hiukan sen johdosta, ettei hän ollut voinut saada tavata mr Malpasia. Hänen tuloilmoituksensa oli veroviraston mielestä liian alhainen, minkä vuoksi häntä kehoitettiin saapumaan tarkastajan puheille. Ja tietysti hän ei tullut, vaan sensijaan lähetti luvan tarkastaa hänen pankkitilinsä. Minä satuin kuulemaan siitä ja käytin hyväkseni tilaisuutta olla mukana tarkastuksessa. Se oli yksinkertaisin tili, jonka olen koskaan nähnyt: tuhatviisisataa puntaa vuodessa maksettu sisään — käteisellä; tuhatviisisataa vuodessa otettu ulos. Ei mitään liikeshekkejä. Ainoastaan veroja, tonttivuokra ja suurehkoja summia hänen juokseviin menoihinsa."

"Onko hänellä käynyt vieraita?" kysyi Dick.

"Kyllä. Aioin juuri puhua niistä. Aika ajoin, ei koskaan pitemmän ajan kuin kahden viikon kuluttua, hänen luonaan käy vieras, toisinaan kaksi samana päivänä. Tavallisesti se tapahtuu lauantaina. Vieras ei tule koskaan, ennenkuin on tullut pimeä, eikä viivy puolta tuntia kauemmin. Mikäli olemme voineet saada selville, ei sama mies tule koskaan kahta kertaa. Sen me saimme selville suorastaan sattumalta: muuan miehistämme näki erään miehen menevän sisään ja tulevan ulos. Seuraavana lauantaina, täsmälleen samaan aikaan, hän näki erään vieraan saapuvan ja poistuvan jonkin ajan kuluttua. Tämä vieras, joka oli neekeri, nähtiin jälleen muutamia viikkoja myöhemmin. Miehemme hieroi hänen kanssaan tuttavuutta, mutta ei saanut hänestä irti mitään."

"Malpasia on pidettävä entistä tarkemmin silmällä", sanoi Dick, ja tarkastaja merkitsi määräyksen kirjaansa. "Pidättäkää jollakin tekosyyllä joku hänen vieraistaan ja tarkastakaa, mitä hänellä on hallussaan. Ehkä käy silloin selville, ettei se vanha mies ole sen vaarallisempi kuin almujen antaja — toiselta puolen taas ehkä jotakin muutakin!"

Täten oli arvoituksellista mr Malpasia koskeva aihe melkein tyhjennetty, ja he siirtyivät keskustelemaan eräästä sallimuksen suomasta tulipalosta, joka oli pelastanut erään maksukyvyttömän puusepän vararikosta.

Keskustelu olisi tuskin ollenkaan kääntynyt mr Malpasiin, jollei olisi ollut sitä juttua, jonka edellämainittu tanssijatar oli kertonut eräälle myötämieliselle ja viralliselle kuuntelijalle. Dick Shannon ei voinut uneksiakaan, että tämä epäilyttävä henkilöt tulisi sekaantumaan niihin tapahtumiin, jotka hänen silmissään olivat kehittymässä huippukohtaansa, että se repaleprinsessa, jonka kuva ei ollut yhdeksässä kuukaudessa häipynyt hänen mielestään, joutuisi ennen pitkää tämän vanhan miehen näköpiiriin ja saisi huomata kohtalonsa ja tulevaisuutensa joutuneen hänestä riippuviksi. Mr Malpas oli "kysymys", mielenkiintoinen seikka, joka oli tutkittava ja selvitettävä. Pian hän oli ilmestyvä näyttämölle ja saattava varjoon kaikki muut asiat kapteeni Shannonin ajatuksissa.

* * * * *

Audrey Bedford oli tehnyt mielenkiintoisen keksinnön. Elämässä oli eräs tärkeä asia, josta hän ei ollut koskaan kuullut. Se oli jokin arvoituksellinen asia nimeltä "todistus", josta toisinaan käytettiin hienompaa nimitystä "suositukset".

Ilman jompaakumpaa (ja ne olivat itse asiassa yksi ja sama asia) oli mahdotonta saada minkäänlaista paikkaa. Oli tarkoituksellisesti silmäileviä miehiä, jotka sanoivat: "Samantekevää, pikku neiti, tulemme toimeen ilmankin"; toisia miehiä, jotka eivät katselleet tarkoituksellisesti ja olivat ilmeisesti yllätettyjä, kun hän kertoi heille, että oli juuri päässyt vankilasta, mutta jotka kuitenkin karkaisivat luontonsa pestatakseen hänet palvelukseensa ja pyytääkseen häntä kanssaan päivällisille; ja sitten oli vielä toisia (ja niistä hän piti eniten), jotka sanoivat lyhyesti: "Meillä ei ole mitään paikkaa teille."

Hänen vähäiset rahavaransa kutistuivat kokoon. Koitti joulupäivä, jolloin hän heräsi käydäkseen hyvällä ruokahalulla käsiksi aamiaiseensa, johon kuului vettä ja kuiva leivänpalanen, jonka hän oli säästänyt edellisen päivän illallisesta. Ja se olisi ollut samalla kertaa myöskin hänen päivällisensä ja illallisensa, jollei samana iltana olisi eräällä pienellä kadulla Gray's Inn Roadin lähellä sattunut tappelua kahden raivottaren välillä, joista toinen työnsi pienen ja rasvaisen käärön hänen käteensä voidakseen pontevammin käsitellä vastustajaansa. Samassa tuli poliisi, syntyi kauhea meteli, tappelijat laahattiin Theobalds Roadin poliisiasemalle, ja Audrey vei käärön mukanaan kotiin saaden kuninkaallisen illallisen paistetusta kalasta ja perunoista. Se oli taivaallista!

Tiistai-aamuna hänen emäntänsä tuli ylös portaita, ja Audrey kuuli naisen raskaiden askelteni äänen mielettömän pelon vallassa.

"Hyvää huomenta, miss. Tässä on kirje teille."

Audrey tuijotti häneen ymmällään. Kukaan ei tietänyt hänen osoitettaan — hän ei ollut koskaan päässyt osoiteasteelle saakka paikanhakuyrityksissään.

"Toivon siinä olevan hyviä uutisia", sanoi emäntä pahaa ennustavasti. "En vaadi huoneistani suurta vuokraa, mutta tahdon saada sen säännöllisesti. Meidän on kaikkien elettävä, ja minulta on kysytty juuri tätä huonetta juuri tänä aamuna. Ei niin, että aikoisin ajaa teidät ulos. Mieluummin tekisin teille vuoteen sohvalle", lisäsi hän.

Audrey ei kuunnellut. Hän käänteli kirjettä kädessään. Repäistyään sen auki hän löysi siitä osoitteen ja pari lyijykynällä kirjoitettua riviä. Hän luki ne ja joutui ymmälleen.

"Tulkaa kello 5 tänä iltana. Minulla on työtä teille."

Kirjeen lähettäjäksi oli merkitty "Malpas".

Hän veti otsansa ryppyyn. Kuka oli "Malpas", ja kuinka tämä oli saanut selville hänen olinpaikkansa?