LIV.

Epäjumalan poisvienti.

Kersantti Steel oli kutsusta tullut Shannonin virkahuoneeseen ja tapasi tämän lukemassa hyvin pitkää kaapelisähkösanomaa. Western Unionin otsakkeesta hän päätti sen olevan Amerikasta ja odotti, että hänen päällikkönsä mainitsisi jotakin sen sisällyksestä. Mutta nähtävästi sillä ei ollut mitään tekemistä sen asian kanssa, jota varten Steel oli kutsuttu, sillä Dick pani liuskat ylösalaisin pöydälle, ennenkuin ryhtyi puhumaan hänen kanssaan.

"Ottakaa mukananne siviilipukuinen poliisi ja menkää Portman Squaren 551:een. Odottakaa siellä ja valvokaa Malpasin jumalan poisvientiä. Kun se on tehty, sulkekaa talo ja ilmoittakaa minulle."

"Aiotteko viedä pois epäjumalan?" kysyi toinen hämmästyneenä. Dick nyökkäsi.

"Olen sopinut Builders' Transport Companyn kanssa siitä, että kuorma-auto ja kaksikymmentä miestä on talon edustalla puoli neljän aikaan. Pitäkää huoli siitä, että miehet pääsevät sisään, pitäkää silmällä epäjumalan siirtämistä autoon ja saattakaa sitä Scotland Yardiin. Olen antanut kuljetusyhtiölle määräyksen peittää sen hyvin, sillä muuten puoli Lontoota seuraisi saattueena luullen meidän olevan antamassa jotakin näytöstä. Olen järjestänyt sen vastaanoton Scotland Yardissa. Kun olemme saaneet sen sinne, niin kaksi meidän insinööreistämme tarkastaa sen perinpohjaisesti, ja minä luulen sen tutkimuksen tuovan selvitystä Malpasiin ja hänen menetelmiinsä nähden, ja — Steel!"

Kersantti kääntyi takaisin.

"Keskustelin tänään erään Marshaltin palvelijattaren kanssa. Hän kertoi koko joukon hyödytöntä lorua asioista, jotka eivät merkitse mitään, mutta mainitsi erään mielenkiintoisenkin seikan. Marshalt pelkäsi toden teolla naapuriaan. Olen luullut, että koko tuo Stormerin miesten palkkaaminen vartioimaan taloa oli pelkkää silmänlumetta, mutta se johtui todellisesta pelosta. Eräänä päivänä tämän naisen oli mentävä Marshaltin lukuhuoneeseen hakemaan sieltä hiiliä, ja hän oli juuri tullut huoneeseen, kun kolme koputusta kuului toiselta puolen seinää. Muistatte kai minun kertoneen teille, että miss Bedford kuuli saman merkin. Marshalt ja Tonger olivat yhdessä, ja Marshalt oli koputuksen kuultuaan pelästynyt puolikuoliaaksi."

"Minä en ymmärrä, millä tavoin tämä lisää meidän tietojamme, sir", sanoi Steel, ja Dick Shannon hymyili.

"Se lisää koko lailla minun tietojani", sanoi hän. "Se sanoo minulle, kuka oli se kaksinaamainen lurjus, joka oli toisella puolella! Nyt matkalle."

Puolta tuntia myöhemmin kersantti Steel siviilipukuisen konstaapelin seuraamana nousi n:on 53 portaille, pisti avaimensa lukkoon ja avasi oven itselleen ja seuralaiselleen. Valo paloi hallissa, ja suuressa huoneessa ylhäällä ei ilmeisesti ollut tapahtunut mitään muuta muutosta, kuin että joku oli vetänyt verhon epäjumalan eteen.

"Vetäkää syrjään nuo ikkunaverhot", sanoi Steel. "Päästetään tähän paikkaan hiukan oikeata valoa."

Niin sanottuaan hän väänsi sähkölamput sammuksiin. Päivänvalossa Malpasin huone näytti vielä hautamaisemmalta kuin sähköjen palaessa.

"En ymmärrä, miksi päällikkö tahtoo, että meidän on valvottava muuttoa", murisi Steel katsoen kelloaan. "Miesten pitäisi olla täällä puolen tunnin kuluessa, ja sitten saamme nähdä, miltä tämä vanha epäjumala näyttää Mustassa museossa."

Konstaapeli kääntyi kuvapatsaaseen päin ja tarkasteli sitä uteliaana.

"Sen siirtäminen ei ole niinkään helppoa", sanoi hän. "Se näyttää olevan valettu yhdeksi kappaleeksi ja painaa ainakin yhden tonnin. Onpa ihme, että lattia kannattaa sen."

"Lattia ei sitä kannatakaan; seinä on rakennettu leveämmäksi sen alapuolella. Kapteeni Shannon antoi hakata reiän siihen nähdäkseen, oliko siellä mitään salaista koneistoa, mutta sellaista ei näkynyt."

"Kuka suorittaa siirtämisen?"

"Builders' Traction Company", sanoi Steel. "Panitteko kiilan oven väliin alhaalla?" kysyi hän teeskennellen välinpitämättömyyttä. Paikka kävi hänen hermoilleen.

Kului puoli tuntia, mutta miehistä ei näkynyt merkkiäkään. Steel tarttui puhelimeen ja huomasi sen olevan epäkunnossa. Hän katsahti hermostuneena ovelle ja noudattaen äkillistä mielijohdetta astui lattian poikki ja asetti erään tuolin siten, että oven sulkeutuminen kävi mahdottomaksi. Valo taivaalla alkoi himmetä; hän tahtoi sytyttää lamput jälleen palamaan, mutta huomasikin sähkövirran katkaistuksi.

"Luulen, että on parasta lähteä ulos", sanoi hän äkkiä, "mutta älkää koskeko tuohon tuoliin!"

Itse hän loikkasi sen yli ja meni alas portaita ketterämmin, kuin oli liikkunut muulloin kuin poikana ollessaan. Kiila oli vielä paikallaan ulko-oven välissä. Siinä seisoessaan hän kuuli oven ylhäällä sulkeutuvan.

"Mistä tämä kiire tuli?" kysyi siviilipukuinen mies tultuaan ulos hänen jälkeensä.

"Oletteko koskaan ennen ollut täällä?"

"En. Eipä silti, että sillä olisi väliä. Meidän miehemme tekivät siitä suurenkin numeron, mutta minusta se näyttää helpolta hommalta."

"Niinhän sitä luulisi", murahti Steel. "Se näyttäisi helpolta hommalta jokaisesta, joka ei ymmärrä sitä. Menkää Orchard Streetillä olevaan kauppaan, soittakaa sieltä kuljetusyhtiöön ja kysykää, kuinka kauan miehet aikovat viipyä."

Hän itse käveli edestakaisin jalkakäytävällä pitäen silmällä avonaista ovea ja puristaen terveen kätensä taskussaan olevan revolverin perän ympärille.

Kävellessään hän joutui muutamien metrien päähän avonaisesta ovesta ja kääntyessään takaisin näki keltaisen käden tulevan esiin oven takaa ja tarttuvan kiilaan — luusta ja lihasta olevan miehen käden, ja Steel ei pelännyt ketään miestä koko maailmassa.

Vetäen äkisti esiin revolverinsa hän juoksi ylös portaita, mutta silloin oli kiila jo ehditty ottaa pois oven välistä, joka alkoi sulkeutua. Se oli enää vain tuuman verran raollaan, kun Steel heittäytyi sen tummaa laudoitusta vastaan, ja sekunnin verran rako pysyi sellaisena. Mutta sitten joku sisäpuolella lisäsi painonsa jousien voiman avuksi, ja ovi sulkeutui. Steel seisoi huohottaen ja uupuneena nojaten oveen ja näki apulaisensa tulevan juosten paikalle.

"Soitin kuljetusyhtiöön, ja siellä sanottiin, että kapteeni Shannon oli itse peruuttanut määräyksensä tänään iltapäivällä."

"Siitä voisi vaikka lyödä vetoa", sanoi Steel katkerasti. Hän katsahti kiiltäviin ikkunoihin. "Kun tulemme takaisin kapteenin luo, saamme kuulla, ettei hän ole antanut mitään sellaista määräystä. Parasta onkin, että soitan heti täältä hänelle."

Shannon kuunteli ääneti hänen ilmoitustaan.

"Ei — en ole antanut mitään sellaista määräystä. Jättäkäämme asia sikseen täksi illaksi. Huomenna avaan talon, ja saatte nähdä jotakin tapahtuvan. Menkää talon takapuolelle ja pitäkää silmällä, mitä siellä tapahtuu."

Sitten hän soitti sähkölaitokselle, ja kun hän lopulta sai puheilleen tarvitsemansa virkailijan, sanoi; hän: "Täällä on kapteeni Shannon Scotland Yardista. Toivon, että huomenna kello neljä iltapäivällä kaikki sähkövirta katkaistaan Portman Squaren 551:stä. Täsmälleen mainitulla hetkellä. Voitteko tehdä sen tarvitsematta päästä sisälle taloon?… Hyvä!"

Sillä välin olivat Steel ja konstaapeli menneet Malpasin talon takana olevaan kujaan. He olivat ehtineet muutaman metrin päähän portista, kun hienosti puettu mies tuli ulos heiluttaen kävellessään kiiltävää kävelykeppiään.

"Slick Smith!" huohotti Steel. "Ja hänellä on keltaiset käsineet!"