I.

Mies Etelästä.

Sumu, joka oli myöhemmin laskeutuva Lontoon ylle tehden epäselviksi kaikki kiinnekohdat, oli vielä harmaana, usvaisena uhkana. Valo oli mennyt taivaalta, ja katulamput valaisivat vasta himmeästi, kun mies Etelästä tuli epävakaisin askelin Portman Squarelle. Raa'an kylmästä säästä huolimatta hänellä ei ollut mitään päällystakkia; hänen paitansa oli auki kaulasta. Hän jatkoi kulkuaan silmäillen talojen numeroita ja pysähtyi ennen pitkää N:on 551 edustalle antaen katseensa kulkea pitkin pimenneitä ikkunoita. Hänen arpihuulisen suunsa pieli kohosi ilkeään ivahymyyn.

Runsaat ryypyt suurentavat kaikkia vallassaolevia tunteita. Hyväsydäminen mies tulee yhä tyytyväisemmäksi tovereihinsa, riitainen käy yhä katkerammaksi. Mutta miehessä, joka tuntee kärsineensä suoranaista vääryyttä, humala herättää punaisen usvan, johon murhatyöt verhoutuvat. Ja Laker sekä tunsi kärsineensä vääryyttä että oli saanut suurennusainetta.

Hän aikoi opettaa sille vanhalle pirulle, ettei hän voinut ryöstää toisia ilman muuta. Tuo halpamainen nylkyri eli sillä, että häntä paremmat antautuivat vaaralle alttiiksi. Tässä oli Laker, melkein pennittömänä, pitkä ja piinallinen matka takanaan ja muistossaan se painostava vierailu, joka oli tapahtunut Kapkaupungissa, kun poliisi oli toimittanut etsinnän hänen huoneessaan. Koiran elämää — juuri sitä hän eli. Miksi piti vanhan Malpasin, jolla ei kuitenkaan ollut niin pitkää aikaa jäljellä, elää ylellisyydessä, samalla kuin hänen paras asiamiehensä sai kokea kohtalon kovuutta? Laker ajatteli aina tällä tavoin ollessaan humalassa.

Hän ei juuri ollut sitä lajia, jonka olisi odottanut rohkeasti astelevan N:on 551 pääovelle Portman Squaren varrella. Hänen kapeat, parroittuneet kasvonsa, vanha puukonhaava, joka ulottui poskesta leuankärkeen, matala, pörröisen tukan peittämä otsa, samaten kuin hänen puutteellinen pukunsa viittasivat kaikki katkeraan köyhyyteen.

Hän seisoi hetken katsellen kömpelötekoisia saappaitaan. Sitten hän nousi portaille ja koputti hiljaa oveen. Heti kuului joku ääni kysyvän:

"Kuka siellä?"

"Laker täällä on!" vastasi hän kuuluvasti.

Vähäisen ajan kuluttua ovi avautui äänettömästi, ja hän astui sisään. Ketään ei ollut häntä vastassa, eikä hän odottanutkaan näkevänsä mitään palvelijaa. Hän kulki tyhjän hallin halki, nousi ylös portaita ja astui avonaisen oven ja etuhuoneen kautta hämärään huoneeseen. Ainoana valaistuksena oli vihreäverhoinen lamppu kirjoituspöydällä, jonka ääressä istui vanha mies. Laker oli juuri astunut kynnyksen yli ja kuuli oven sulkeutuvan takanaan.

"Istuutukaa", sanoi vanha mies toisessa päässä huonetta.

Vieras ei tarvinnut mitään opastusta: hän tiesi tarkalleen, missä pöytä ja tuoli olivat, kolme askelta siitä missä hän seisoi, ja hän istuutui sanaakaan sanomatta. Jälleen sama irvistys väänsi hänen kasvojaan, mutta hänen inhoittavan näköinen isäntänsä ei voinut sitä nähdä.

"Milloin tulitte?"

"Tulin Bulwayo'ssa. Laiva pääsi telakkaan tänä aamuna", sanoi Laker. "Tarvitsen jonkin verran rahaa, ja tarvitsen sitä pian, Malpas!"

"Pankaa pöydälle se, mitä olette tuonut", sanoi vanha mies karheasti. "Palatkaa neljännestunnin kuluttua, ja rahat ovat teitä odottamassa."

"Tarvitsen nyt heti", sanoi toinen juopuneen itsepäisenä.

Malpas käänsi hirveät kasvonsa vieraaseensa.

"Tässä talossa on ainoastaan yksi järjestelmä", sanoi hän ärsyttävästi, "ja se on minun! Jättäkää se tänne tai viekää mukananne. Te olette juovuksissa, Laker, ja kun te olette juovuksissa, olette te hullu."

"Ehkäpä olenkin. Mutta en ole niin hullu, että enää antautuisin alttiiksi samoille vaaroille kuin tähän saakka! Ja te olette myöskin vaarassa, Malpas. Te ette tiedä, kuka asuu viereisessä talossa."

Hän muisti tämän asian, jonka oli sattumalta saanut selville samana aamuna.

Mies, jota hän nimitti Malpasiksi, veti topatun aamutakkinsa hieman tiukemmin ympärilleen ja nauraa hihitti.

"Minäkö en tietäisi? En tietäisi, että Lacy Marshalt asuu viereisessä talossa? Miksi luulette minun asuvan täällä, te narri, jollen ollakseni hänen lähellään?"

Juopunut tuijotti häneen suu auki.

"Hänen lähellään… mitä varten? Hänhän on yksi niistä, joilta te varastatte — hän on varas, mutta te varastatte häneltä! Miksi te tahdotte olla hänen lähellään?"

"Se on minun asiani", sanoi toinen lyhyesti. "Jättäkää tavara tänne ja menkää."

"En jätä mitään", sanoi Laker ja nousi kömpelösti seisomaan. "Enkä myöskään poistu tältä paikalta, ennenkuin tiedän kaiken teistä, Malpas. Olen alkanut ajatella asioita. Te ette ole sitä, miltä näytätte. Te ette turhan takia istu tämän pimeän huoneen toisessa päässä ja pidä minunlaisiani toisessa päässä. Tahdon nähdä teidät kerran läheltä, poikaseni. Älkääkä liikkuko. Ette voi nähdä revolveria kädessäni, mutta saatte luottaa siihen, että se on siinä!"

Hän astui kaksi askelta eteenpäin, mutta silloin jokin pidätti häntä ja työnsi hänet takaisin. Se oli pimeydessä näkymätön köysi, joka oli rinnan korkeudella pingoitettu seinästä seinään. Ennenkuin hän voi saavuttaa jälleen tasapainonsa, valo sammui.

Ja silloin miehen valtasi järjettömän raivon puuska. Karjuen hän syöksyi eteenpäin katkaisten köyden. Toinen este, tällä kertaa jalan korkeudella permannosta, tarttui hänen jalkoihinsa ja heitti hänet pitkälleen.

"Sytyttäkää valo, te vanha varas", karjui hän nousten hoiperrellen jaloilleen jakkara kädessään. "Te olette riistänyt minua vuosikausia — elänyt minun kustannuksellani, te vanha piru! Annan teidät ilmi, Malpas! Maksakaa, tai annan teidät ilmi!"

"Uhkaatte minua jo kolmannen kerran."

Ääni kuului hänen takanaan, ja hän kiepahti ympäri ja laukaisi aseensa raivosta silmittömänä. Verhotut seinät vaimensivat pamahduksen, mutta laukauksen leimahtaessa hän näki jonkun hiipivän ovea kohden ja vihasta aivan hulluna ampui uudelleen.

"Sytyttäkää valo, sytyttäkää valo!" karjui hän.

Mutta silloin ovi aukeni, ja hän näki haamun pujahtavan ulos. Silmänräpäyksessä hän oli ulkona huoneesta, mutta vanha mies oli kadonnut. Minne hän oli mennyt? Siellä oli toinen ovi, ja hän heittäytyi sitä vastaan.

"Tulkaa ulos!" karjui hän. "Tulkaa ulos ja näyttäkää minulle naamanne, te Juudas!"

Hän kuuli naksahduksen takanaan. Sen huoneen ovi, josta hän oli tullut, oli sulkeutunut. Porrasjakso vei toiseen kerrokseen, ja hän laski jo toisen jalkansa alaspäin vieville portaille, kun pysähtyi. Hän huomasi pitävänsä vielä kädessään sitä pientä nahkapussia, jonka oli ottanut taskustaan tullessaan huoneeseen, ja todettuaan, että oli menossa matkaansa tyhjin käsin ja tehtäväänsä täyttämättä, hän kolkutti ovea, jonka takana luuli työnantajansa olevan kätkössä.

"Hoi, tulkaa ulos, Malpas! Täällä ei tule olemaan mitään häiriötä. Olen luullakseni hiukan humalassa."

Ei mitään vastausta.

"Olen pahoillani, Malpas."

Hän näki jotakin jalkojensa juuressa ja otti sen kumartuen ylös. Se oli vahasta taitavasti tehty ja luonnollisen värinen leuka, jota kaikesta päättäen oli pidetty paikallaan kahdella joustavalla nauhalla, joista toinen oli katkennut. Sen nähtyään hän puhkesi äänekkääseen nauruun.

"Hei, Malpas! Minulla on osa naamaanne!" huusi, hän "Tulkaa ulos, tai minä vien tämän hullunkurisen leukanne poliisille. Ehkäpä poliisi tahtoo saada käsiinsä loputkin teistä."

Ei kuulunut mitään vastausta, ja yhä vielä nauraa hihittäen hän laskeutui alas portaita ja koetti avata katuoven. Ovessa ei ollut mitään ripaa, ja avaimen reikä oli mitättömän pieni, joten hän koettaessaan katsoa sen läpi ei nähnyt mitään.

"Malpas!"

Hänen kova äänensä kajahteli takaisin ylhäällä olevista tyhjistä huoneista, ja sadatellen hän juoksi jälleen ylös portaita. Hän oli puolivälissä portaita, kun jokin putosi alas. Katsoessaan ylös hän näki inhoittavat kasvot ylhäällä, näki mustan painon putoavan ja koetti väistää sitä. Vielä silmänräpäys, ja hän vyöryi kömpelönä möhkäleenä alas portaita.