XXXV.

Askelet portaissa.

Slick Smith asui vuokralaisena kalustetuissa huoneissa Bloomsburyssa. Hänen hallussaan oli ensimmäinen kerros talosta, joka oli ollut viimeinen sana asuntoalalla joskus siihen aikaan, kuin Yrjö II kiroili ministereilleen murteellisella englanninkielellään. Nyt oli Doughty Streetin n:o 204 isännän toimeenpanemista korjauksista huolimatta jo jonkin verran vanhanaikuinen.

Eräissä suhteissa talon vanhentuneet laitteet sopivat Smithille huomattavan hyvin. Niinpä oli esimerkiksi hänen makuuhuoneensa ikkunan ulkopuolella vesisäiliö, ja veden alituinen tippuminen ja loriseminen siihen olisi tehnyt herkkähermoisemman miehen hulluksi. Smith, joka ei ollut tunteellinen eikä hermojensa orja, huomasi veden äänen rauhoittavaksi ja itse säiliön käytännölliseksi portaaksi. Ikkunasta oli helppo harpata säiliön alustalle ja siltä muurinharjalle yhtä helppoa. Ketterä mies voi päästä Slickin makuuhuoneesta sivukadulle vähemmässä ajassa, kuin mitä häneltä olisi mennyt laskeutumiseen alas portaita ja kulkemiseen ulko-oven kautta lainkuuliaisen kansalaisen tavalla. Ja hän voi palata samaa tietä melkein yhtä helposti. Senvuoksi hän sieti säiliön ja matalat katot ja kiemurtelevan porraskäytävän, jossa iski päänsä kolmensadan vuoden ikäiseen poikkipuuhun, jollei tuntenut paikkoja. Ja vaikka keittiön savu toisinaan tunkeutui avonaisesta ikkunasta hänen makuuhuoneeseensa, sanoi hän anteeksipyytelevälle isännälle pitävänsä savusta enemmän kuin monista muista hienommista tuoksuista.

Kukaan koko talossa ei tietänyt hänen ammattiaan. Häntä pidettiin yleensä miehenä, jolla on enemmän rahaa kuin velvollisuuksia. Hän vietti suurimman osan öistään poissa huoneistaan ja nukkui suurimman osan päivää suljetun oven takana. Hänellä kävi vähän vieraita, ja ne tulivat tavallisesti silloin, kun talon isäntä söi päivällistä, minkä vuoksi hän itse päästi heidät sisään. He eivät koputtaneet ovea tai soittaneet ovikelloa — hiljainen vihellys kadulla toi hänet ovelle.

Kun hän meni ulos, niinkuin hän teki joka ilta, oli hän tavallisesti iltapuvussa ja kulki aina samaa reittiä. Siihen kuului eräs baari Cork Streetin varrella, pieni eikä liian hieno yöklubi Sohossa, hienohko klubi Coventry Streetin varrella ja niin edespäin paikkaan, jossa hän katosi eikä jättänyt mitään jälkeä. Yö yön jälkeen olivat taitavat tarkkailijat Scotland Yardista häipyneet hänen jäljiltään, ja aina samassa paikassa — Piccadilly Circuksen ja Shaftesbury Avenuen kulmassa, Lontoon parhaiten valaistussa paikassa.

Hän oli ehtinyt Soho-vaiheeseen vaelluksellaan sinä iltana, jolloin Audrey oli tehnyt uskalletun matkansa tavatakseen Malpasin, ja istuen pienen pöydän ääressä huoneen äärimmäisessä päässä kuunteli kolmen soittoniekan ponnistuksia, jotka tekivät parhaansa pysyäkseen samassa tahdissa tanssijain kanssa, jotka tungeksivat lattialla, joka oli laadultaan yhtä puutteellinen kuin orkesterikin.

Pienikokoinen mies, jonka laihoilla kasvoilla oli kiero ilme, suuntasi askelensa kuuntelijan pöydän luo, veti hitaasti esiin tuolin ja istuutui viitaten luokseen tarjoilijan.

"Sama kuin hänellekin", mutisi hän osoittaen mr Smithin edessä olevaa tuoppia. Smith ei katsahtanutkaan häneen, ennenkuin…

"Slick, Astoriassa on rouvashenkilö, jolla on autokuormallinen tavaraa. Ranskalainen ja eronnut. Voisitte saada palvelustytön puolellenne puolella apinalla…"

"Jätä tuo siansaksasi, lapsukaiseni", sanoi Slick väsyneesti. "Mitä on puoli apinaa? Ja mikä puoli?"

"Kaksisataaviisikymmentä… palvelustyttö on puolalainen…"

"Tarkoitatteko madame Levellier'ta?" kysyi Smith. "Hänen varastonsa arvo on kaksikymmentätuhatta — netto! Ja lisäksi dollareita. Hän kantaa suurimman osan siitä mukanaan. Ja jokainen mitätön voitelija Lontoossa tietää siitä kaiken. Olette yhtä mielenkiintoinen kuin viimevuotinen unikirja."

Tiedoittaja ei joutunut hämilleen. Hän oli "merkitsijä", arvokkaiden tietojen kokooja, eikä ollut koskaan itse varastanut. Seurustellen kamaripalvelijain ja palvelijattarien kanssa hän varasi rikkaita taskuja toisten miesten kaiveltaviksi.

"British Imperialissa asuu muuan mies Pohjolasta. Hän on rautatehtaan omistaja ja pullollaan rahaa. Tänään hän osti timanttitavaran…"

"Tiaran - niin, vaimolleen", sanoi Slick seuraten yhä silmillään tanssijoita. "Hänen nimensä on Mollins; hän maksoi timanteista tuhatkaksisataa — niiden arvon ollessa yhdeksänsataa. Hänellä on aina revolveri mukanaan, ja hänen bulldogginsa nukkuu hänen vuoteensa jalkapäässä — hänellä on suuri epäluottamus lontoolaisiin."

Merkitsijä huokasi kärsivällisesti.

"Siinä on kaikki, mitä tiedän", sanoi hän, "mutta päivän tai parin perästä minulla on teille tiedossa hyvä homma. Etelä-Afrikasta on tulossa mies mukanaan suuri omaisuus. Hän on ollut täällä ennen…"

"Antakaa minun tietää hänestä", sanoi Slick muuttuneella äänellä. "Olen kuullut siitä pellonpelätistä ja tahdon tulla tuntemaan hänet paremmin."

Hän laski kätensä kämmen alaspäin pöydälle ja siirsi sen välinpitämättömästi merkitsijän puolelle. Tämä herrasmies otti sen, mitä oli käden alla, ja oli kiitollinen.

Pian tämän jälkeen Smith lähti. Mutta hänen kiertomatkansa joka vaiheessa tapahtui sama asia. Toisinaan merkitsijä oli nainen; kerran se oli teräväkasvoinen nuori tyttö — ja he kaikki kertoivat hänelle ranskalaisesta naisesta Astoriassa ja rautatehtaan omistajasta British Imperialissa, ja hän kuunteli kohteliaasti ja auttoi heidät ulos, kun heidän tiedoituksensa eivät vastanneet vaatimuksia.

"Kuulkaa, mr Smith." Tämä oli hänen viimeinen käyntipaikkansa, ja tiedoittaja oli liiallisen huolitellusti puettu nuori mies, jolla oli timanttisormus sormessaan. "Tämä on erikoisesti teitä varten. Astoriassa on rouva…"

"Sen jutun täytyy olla totta", keskeytti Slick. "Hänellä on timantteja miljoonan dollarin arvosta ja puolalainen palvelijatar, ja hän on eronnut."

"Aivan niin — luulin sen olevan yksistään minun tiedossani."

"Se tulee olemaan sanomalehdissä huomenna", sanoi Slick.

Oli omituista, kuinka vähäistä mielenkiintoa Portman Squaren murha herätti ammattipiireissä. Hän ei kuullut siitä mainittavan kertaakaan, ja kun hän otti tämän aiheen esille, niin kuulijat lähtivät heti tiehensä.

"On aivankuin koettaisi saada elokuvatähden puhumaan jostakin muusta", sanoi hän eräälle tuttavalle.

"He eivät luonnollisesti pidä rikoksista", sanoi toinen arvokkaasti.

Kun hän lopulta katosi, oli hän ilman uutista. Se tuli myöhemmin. Kello kaksi aamuyöllä muuan kulkuri pujahti Portman Squaren takakadulle, ja puolta tuntia myöhemmin Dick Shannon sai nousta vuoteestaan puhelimeen.

"Steel, sir!… Puhun n:osta 551… Toivoisin teidän tulevan tänne — täällä tapahtuu mitä omituisimpia asioita."

"Omituisia… kuinka?"

"Toivoisin teidän tulevan tänne, sillä en tahtoisi selittää asiaa puhelimessa."

Dick tiesi, ettei hänen apulaisensa kutsunut häntä vuoteesta tähän aikaan ilman pätevää syytä, ja pukeutui nopeasti. Kun hän oli saapunut talon luo, olivat Steel ja eräs poliisi odottamassa avonaisessa ovessa.

"Asia on sillä tavalla", tunnusti kersantti, "että joko olen saanut hermokohtauksen, tai täällä on jotakin kirotun kieroa".

"Mitä on tapahtunut?"

He olivat ehtineet halliin ja sulkeneet oven. Steel alensi ääntään.

"Se alkoi keskiyöllä — joku kuului kulkevan ylös näitä portaita. Minä ja konstaapeli olimme Malpasin huoneessa — olin parhaillaan opettamassa hänelle pikettipeliä. Menimme molemmat porraskäytävään odottaen tapaavamme joko teidät tai tarkastajan Marylebone Lanelta. Siellä ei ollut ketään. Emme voineet molemmat olla erehtyneet…"

"Kuulitteko tekin sen?" kysyi Shannon kääntyen velton poliisin puoleen.

"Kyllä, sir; kuulin selvästi askelia… jonkinlaista hiipimistä…"

Hän käänsi päänsä ja tuijotti ylös tyhjiin portaisiin. Dick kuuli sen, ja hetkisen aikaa hän tunsi väristystä selkäpiissään.

Kuului siltä, kuin joku olisi astunut tohvelit jalassa kiviportailla.

Sitten heidän korviinsa kuului verhottua naurua.

Shannon hiipi portaitten juureen. Ylhäällä portaiden käänteessä, mutta näkymättömissä, paloi yksinäinen sähkölamppu, ja hänen katsoessaan ylöspäin kulki seinän poikki tavattoman ison pään varjo. Silmänräpäyksessä hän oli seuraavassa kerroksessa — näkemättä jälkeäkään päästä tai sen omistajasta.