VI.

Sisaret.

Audrey vietti neljännestunnin Victorian asemalla etsien Doraa ja tutkien uutislehtiä, joissa tehtiin selkoa Suomen kuningattaren kaulaketjujen varkaudesta ja päivän kuluessa selville saaduista seikoista. Kului kaksikymmentä minuuttia, ja Doraa ei ollut näkynyt. Mrs Graffittilla oli raivostuttava tapa unohtaa panna kirjeet postiin, ja hän muisti jättäneensä kirjeen, jossa hän ilmoitti sisarelleen Lontooseen saapumisestaan, tämän vanhan naisen huolehdittavaksi.

Hänen käyttövaransa olivat liian vähäiset, joten hän ei voinut turvautua vuokra-autoon, vaan pyysi opastusta eräältä poliisilta, joka oli perillä kaikista linja-autoista aivan kuin elävä tietosanakirja. Odotettuaan muutamia minuutteja tihkusateessa hän tapasi erään, joka oli menossa Park Lanelle, jolta Curzon Street saa alkunsa. Lontoo oli hänelle arvoituksellinen paikka; mutta uutterasti etsittyään hän lopuksi löysi etsimänsä pienen talon ja soitti ovikelloa. Vähän ajan kuluttua avasi oven soma palvelijatar, joka katsoi karsaasti nukkavieruiseen vieraaseen.

"Mrs Martin Elton ei ole nyt vapaa. Tuletteko Sevillestä?"

"Ei, tulen Sussexistä", sanoi Audrey raukeasti hymyillen. "Tahdotteko ilmoittaa mrs Eltonille, että olen hänen sisarensa?"

Palvelijatar näytti hiukan epäilevältä, mutta opasti hänet pieneen, koleaan arkihuoneeseen ja poistui sulkien oven. Ilmeisesti häntä ei oltu odotettu, ajatteli Audrey, ja se vastenmielisyys, jota tuntien hän oli saapunut tälle vierailulle, kävi yhä suuremmaksi.

Heidän kirjeenvaihtonsa oli ollut hyvin laiminlyötyä. Dora ei ollut koskaan erikoisemmin välittänyt äidistään eikä, niinkuin hän suurennellen oli kuvannut ystävilleen, "farmista"; ja kun nuorempi sisar oli epätoivoissaan kirjoittanut hänelle pyytäen apua, niin oli pitkän väliajan jälkeen tullut viiden punnan seteli ja peittelemätön ilmoitus, ettei mrs Martin Eltonilla ollut varoja eikä taipumustakaan ihmisrakkauteen.

Dora oli liittynyt teatteriin jo nuorena ja muutama viikkoja ennen äitinsä kuolemaa päässyt, niinkuin kaikin puolin näytti, hyviin naimisiin. Tämän ankaran, jäykän naisen silmissä Dora ei voinut tehdä mitään väärää, ja hänen järjestelmällinen välinpitämättömyytensäkään ei koskaan vähentänyt vanhemman naisen kiintymystä, vaan näytti pikemminkin lisäävän sen laajuutta. Päivin ja öin, vuodesta toiseen, Dora oli ollut sisarensa edessä pidettynä esikuvana. Doralla oli ollut menestystä, mikä mrs Bedfordin silmissä korvasi kaikki vajavaisuudet. Hänellä oli ollut menestystä näyttelijättärenäkin; hänen nimensä oli esiintynyt isoin kirjaimin painettuna kiertueitten ilmoituksissa; hänen valokuvansa oli ollut lontoolaisissa lehdissäkin. Millä tavoin hän oli saavuttanut maineensa ja perustanut riippumattomuutensa, sitä mrs Bedford ei tietänyt eikä siitä välittänytkään.

Ovi aukeni äkkiä, ja sisään astui nuori nainen. Hän oli kookkaampi ja vaaleampi kuin sisarensa ja melkein yhtä kaunis, vaikka hänen suunsa piirteet olivat kovemmat ja silmistä puuttui Audreyn sukkela huumori.

"Rakas lapsi, mistä ihmeestä sinä olet tullut?" kysyi hän hämmästyneenä.

Hän ojensi hänelle velton, jalokivisormuksien somistaman kätensä ja kosketti huulillaan Audreyn kylmää poskea.

"Etkö saanut kirjettäni, Dora?"

Dora Elton pudisti päätänsä.

"Ei, en ole saanut mitään kirjettä. Olet kasvanut, lapsi. Olit keskenkasvuinen tyttö, kun näin sinua viimeksi."

"Ainahan sitä kasvetaan", myönsi Audrey vakavasti. "Olen myynyt talon."

Vanhemman sisaren silmät suurenivat.

"Mutta minkä ihmeen takia olet sen tehnyt?"

"Se myi itsensä", sanoi Audrey. "Toisin sanoen minä panttasin sen pala palalta, kunnes siitä ei ollut mitään jäljellä; sitten minä myin kanat — luultavasti ainoat munimattomat kanat koko maassa ja biologisina harvinaisuuksina suurien summien arvoiset."

"Ja nyt sinä olet tullut tänne?"

Doran äänen tyytymättömästä sävystä ei voinut erehtyä.

"Tämä on hyvin ikävää! Minun on mahdotonta ottaa sinua tänne, ja minä en luule, että olit kovinkaan kiltti myydessäsi talon. Rakas äiti kuoli siellä, ja jo senkin olisi pitänyt tehdä paikan pyhäksi sinulle."

"Kaikki äidin yhteydessä olevat asiat ovat minulle pyhiä", sanoi Audrey rauhallisesti, "mutta luulen tuskin olevan tarpeellista nälkiytyä kuoliaaksi osoittaakseni rakkauttani äitiä kohtaan. En tarvitse kovin paljoa sinulta, Dora — ainoastaan nukkumispaikan viikoksi, kunnes voin löytää jotakin työtä."

Dora käveli edestakaisin pienessä huoneessa kädet selän takana ja otsa rypyssä. Hänen yllään oli iltapäiväpuku, jonka arvo olisi riittänyt Audreylle mukavaan elämiseen koko kuukaudeksi; hänen timanttikorvarenkaansa ja kaksinkertainen helminauha hänen kaulassaan vastasivat pientä omaisuutta.

"Minulla on täällä eräitä vieraita teellä", sanoi hän, "ja illalla minulla on pienet päivälliskutsut. En tiedä, mitä ihmettä tekisin sinulle, Audrey. Et voi tulla päivällisille tuossa asussa."

Hän silmäili ylenkatseellisesti toisen mitättömännäköistä pukua:

"Sinun olisi parempi mennä johonkin hotelliin. Bloomsburyssa on yllin kyllin huokeita paikkoja. Tee sitten itsesi siistiksi ja tule käymään luonani maanantaina."

"Maksaa rahaa tehdä minut siistiksi maanantaina tai tiistaina tai minä muuna viikonpäivänä tahansa", sanoi Audrey rauhallisesti, "ja kaksi yötä jossakin kolmannen luokan hotellissa veisi kaikki minun varani".

Dora puri yhteen huulensa.

"Olet tehnyt todella pahoin heittäytyessäsi tänne tällä tavalla aivan kuin pilvistä", sanoi hän ärtyisästi. "En kykene keksimään, mitä minun on tehtävä. Mutta odotahan — puhun Martinin kanssa."

Hän riensi ulos huoneesta jättäen jälkeensä heikon hajuveden tuoksun, ja Audrey Bedfordin huulet vääntyivät heikkoon hymyyn. Hän ei ollut pahoillaan omasta puolestaan. Dora oli käyttäytynyt, niinkuin hän oli odottanut hänen käyttäytyvän. Hän odotti pitkän aikaa; kului melkein puoli tuntia, ennenkuin oven ripa jälleen kääntyi ja hänen sisarensa tuli sisään. Oli tapahtunut jokin taikaperäinen muodonvaihdos, sillä Dora oli melkein miellyttävä, vaikkakin hänen iloisuutensa kuulosti hiukan teennäiseltä.

"Martin sanoo, että sinun täytyy jäädä tänne", sanoi hän. "Tule ylös kanssani."

Hän näytti tietä ylös kapeita portaita, ohi erään oven, jonka takaa kuului naurun ja puheen ääni, ja pysähtyi toisessa kerroksessa avaten erään oven ja kiertäen sähkön palamaan. Audrey arvasi, että se oli toiseksi paras makuuhuone talossa ja varattu Eltonien vieraanvaraisuuden huomattavimpia nauttijoita varten.

"Sinulla ei kai ole mitään ystäviä Lontoossa, vai mitä?" kysyi Dora aivan kuin sivumennen.

Hän seisoi katsellen ympärilleen oviaukossa Audreyn nostaessa huoneeseen matkalaukkunsa.

"Ei yhtään", sanoi Audrey. "Tämä on kaunis makuuhuone, Dora."

"Niin, eikö olekin? Tietääkö kukaan, että olet tullut tänne?"

"Mrs Graffitt tietää, että olen tullut kaupunkiin, mutta ei tiedä minne."

Hän oli odottanut sisarensa jättävän hänet heti näytettyään hänelle tien huoneeseen, mutta Dora vitkasteli oviaukossa aikoen nähtävästi sanoa jotakin.

"Pelkään olleeni sinulle jokseenkin töykeä, Audrey", hän sanoi laskien kätensä sisarensa käsivarrelle.

"Mutta sinähän olet hyvä, suloinen enkeli ja annat minulle anteeksi, vai mitä? Tiedän sinun sen tekevän, koska lupasit äidille tulevasi tekemään kaikkesi minun puolestani, kultaseni, eikö niin?"

Hetken ajan Audrey oli liikutettu.

"Sinähän tiedät, että teen sen", sanoi hän.

"Jonakin päivänä kerron sinulle kaikki salaisuuteni", jatkoi Dora. "Voin kertoa sinulle, koska olet ainoa ihminen maailmassa, johon voin luottaa. Äiti sanoi aina, että sinä olit niin itsepäinen, ettei pirukaan voinut saada sinua puhumaan, jollet sinä itse tahtonut."

Audreyn silmissä välkkyi hymyn häive.

"Rakas äiti imarteli aina", sanoi hän kuivasti.

Hän oli rakastanut äitiään, mutta elänyt liian lähellä hänen ankaruuttaan ja huomannut hänen rakkautensa kohdistuvan pääasiassa vain hänen suosikkiinsa, joten hän ei voinut nähdä äitiään ainoastaan hellyyden kaunistavan vaipan verhoamana. Dora taputti häntä käsivarteen ja nousi ripeästi tuoliltaan.

"Vieraat ovat nyt lähtemässä. Sinun täytyy tulla alas tapaamaan mr Stanfordia ja Martinia. Sinähän et ole koskaan nähnyt Martinia?"

"Olen nähnyt hänen valokuvansa", sanoi Audrey.

"Hän on hyvännäköinen", sanoi Dora huolettomasti. "Tulet ehkä rakastumaan häneen — 'Bunny' on varmasti rakastuva sinuun. Hänen heikkoutenaan ovat uudet kasvot." Hän kääntyi ovella. "Luotan sinuun, Audrey", sanoi hän, ja hänen äänensä sävyyn sisältyi uhkausta. "Curzon Streetillä on omat pienet perhehuolensa yhtä hyvin kuin siellä maallakin."

Dora tuli takaisin vierashuoneeseen, ja siellä olevat kaksi miestä tarkastelivat tutkivasti hänen kasvojaan.

"Missä hän on?" kysyi kookkaampi heistä.

"Olen pistänyt hänet vapaana olevaan makuuhuoneeseen", sanoi Dora.

Mr Elton siveli pehmeitä, mustia viiksiään.

"En ole oikein varma siitä, onko hänen oltava täällä juuri nyt. Anna hänelle rahaa ja lähetä hänet johonkin hotelliin."

Dora nauroi.

"Te olette väitelleet koko iltapäivän siitä, kuinka meidän on saatava se tavara Pierrelle. Kumpikaan teistä ei tahdo antautua vaaraan tulla tavatuksi Suomen kuningattaren kaulaketjujen…"

"Ei niin äänekkäästi, sinä hölmö!" sanoi Martin Elton hampaittensa välistä. "Avaa ikkuna ja kuuluta se maailmalle, vai mitä tahdot?"

"Kuuntele!" komensi Big Bill Stanford. "Jatka, Dora. Luulen, että mitä sanot on aivan oikein. Se merkitsisi elinkautista sille miehelle, joka joutuisi kiinni se tavara mukanaan — mutta Pierren on saatava se tänä iltana. Kuka vie perille kaulaketjut?"

"Kukako? Tietysti rakas pikku sisareni!" sanoi Dora kylmästi. "Se tyttö on syntynyt ollakseen hyödyksi!"