XXV.

Käynti Pariisissa.

"Mitä — mitä se on?" änkytti Lacy kädet vavisten ja kasvot tuhkanharmaina.

Tonger tuijotti pöllömäisesti seinään, aivankuin olisi odottanut paksun muurauksen aukenevan ja paljastavan koputtajan.

"En tiedä — joku koputtaa. Olen kuullut sitä ennenkin, muutamia päiviä sitten."

Ääni oli nyt lakannut kuulumasta, mutta Lacy seisoi yhä paikalleen naulattuna, kuunnellen pää eteenpäin taivutettuna.

"Oletko kuullut sitä aikaisemminkin?… Jonkun koputtavan?"

"Kerran tai kahdesti", sanoi Tonger. "Kuulin sitä äskettäin eräänä iltana. Mitä luulette sen vanhan miehen tekevän — ripustavan ehkä tauluja seinälle?"

Lacy kostutti huuliaan ja näytti leveitä hartioitaan pudistaen vapautuvan siitä kauhusta, jonka ääni oli aiheuttanut. Hän palasi hitaasti kirjoituspöytänsä luo.

"Saat mennä", sanoi hän lyhyesti.

Tonger oli jo ovella, kun Lacy kohotti kätensä ja pysähdytti hänet.

"Tarvitsen sinua tänään iltapäivällä, menemään eräälle asialleni", sanoi hän, "Pariisiin".

"Pariisiin?" Tonger kohotti kulmakarvojaan. "Mitä hyötyä on minun lähettämisestäni Pariisiin? En puhu ranskaa ja vihaan merta. Ettekö voi lähettää jotakuta toista? Lähettäkää kaupunginlähetti; ne ottavat suorittaakseen sellaisia tehtäviä."

"Tarvitsen jonkun, johon voin luottaa", keskeytti hänen isäntänsä. "Soitan Croydonin lentokentälle ja tilaan lentokoneen valmiiksi sinua varten. Ehdit takaisin ennen iltaa."

Tonger seisoi hieroen leukaansa epäröiden. Pyyntö vaivasi häntä ilmeisesti, sillä hänen äänensä sävy oli muuttunut.

"Lentokoneet eivät ole erikoisalaani, vaikka olen valmis kokeilemaan kaikkea kerran. Mihin aikaan minun on oltava takaisin — jos koskaan pääsen takaisin?"

"Lähdet täältä kello kaksitoista; olet Pariisissa kello kaksi, jätät perille kirjeen ja olet paluumatkalla kello kolme. Siten tulet takaisin Lontooseen kello viiden vaiheilla."

Tonger oli yhä vielä epävarma. Astuen ikkunan ääreen hän tarkasteli pilviä hieman pelokkaasti.

"Ei ole erikoisen sopiva päivä lentokoneella matkustamiseen, vai mitä, Lacy?" murisi hän. "Taivas on pilvessä ja tuulee koko lailla… Olkoon menneeksi, minä menen. Onko teillä kirje jo valmiina?"

"Se on kirjoitettu tunnin kuluessa", sanoi toinen.

Kun Tonger oli mennyt, astui hän ovelle ja lukitsi sen, palasi pöytänsä ääreen, tarttui puhelimeen ja järjesti matkan Pariisiin. Kun se oli järjestetty, pyysi hän yhdistämään toiseen numeroon.

"Onko Stormerin salapoliisitoimistossa?… Tahtoisin heti puhutella mr Willittiä. Täällä on mr Lacy Marshalt. Onko hän toimistossa?…"

Ilmeisesti mr Willitt oli saapuvilla, sillä nyt hänen äänensä tervehti miljoonamiestä.

"Tulkaa heti minun luokseni", sanoi Marshalt ja asetettuaan kuulotorven paikalleen ryhtyi kirjoittamaan.

Nyt oli tullut hänelle ratkaiseva aika, niinkuin hän hyvin tiesi. Hänen ulottuvillaan oli mies, jolle hän oli tehnyt veristä vääryyttä, mies, joka ei vitkastelisi toimiessaan, taitava ja säälimätön mies, joka odotti sopivaa hetkeä. Vaisto sanoi Lacy Marshaltille, että se hetki oli aivan lähellä.

Hän lopetti kirjeensä, kirjoitti osoitteen kuoreen ja sulki sen hyvin huolellisesti. Sitten hän kiersi oven lukon auki juuri hyvissä ajoin, sillä Tonger tuli opastaen sisään yksityisetsivän, joka oli aikaisemminkin suorittanut Lacyn antamia tehtäviä.

"En ole aikaisemmin vaivautunut kysymään, mutta luultavasti olette tämän toimiston johtaja?"

Willitt pudisti päätään.

"Käytännössä", vastasi hän. "Mr Stormer viettää suurimman osan aikaansa New Yorkin toimistossa. Amerikassa meillä on paljon huomattavampi asema. Stormerin toimisto suorittaa hallituksen antamia tutkimuksia ja suojelee julkisia henkilöitä. Täällä…"

"Kysymys on tehtävästä, jonka aion antaa teille", sanoi Lacy töykeästi. "Oletteko koskaan kuullut Malpasista?"

"Siitäkö vanhasta miehestä, joka asuu viereisessä talossa? Kyllä, olen kuullut hänestä. Olimme saaneet tehtäväksemme ottaa selville, kuka hän oikeastaan on — asiakkaamme tahtoivat saada valokuvan hänestä."

"Ketä he olivat?" kysyi Lacy nopeasti.

Mr Willitt hymyili.

"Pelkään, etten voi sanoa sitä teille", sanoi hän. "Ammattimme vaatimuksiin kuuluu pitää omana tietonamme asiakkaittemme salaisuudet."

Lacy otti välttämättömän setelikäärönsä taskustaan, irroitti siitä kaksi seteliä ja asetettuaan ne pöydälle sysäsi ne pöydän yli salapoliisin puolelle, joka hymyili kömpelösti ottaessaan ne.

"No niin, luultavasti ei ole mitään syytä, miksi meidän pitäisi tehdä sellainen salaisuus tästä asiasta. Tehtävän antaja oli muuan mies, nimeltä Laker, joka katosi jokin aika sitten."

"Laker? En tunne sitä nimeä. Kykenittekö saamaan selvän siitä vanhasta miehestä?" Willitt pudisti päätään. "Emme, sir, hän on suljetumpi kuin osteri."

Lacy ajatteli pitkän aikaa, ennenkuin puhui jälleen.

"Tarvitsen miehiä, jotka vuorotellen pitävät silmällä Malpasia. Hänen taloaan on pidettävä silmällä edestä ja takaa sekä päivällä että yöllä; ja kolmannen miehen on oltava minun taloni katolla."

"Se merkitsee kuutta miestä kaikkiaan", sanoi Willitt tehden merkinnän muistikirjaansa. "Ja mitä tahdotte meidän tekevän?"

"Teidän on seurattava häntä, saatava selville, kuka hän on, ja ilmoitettava se minulle. Jos mahdollista, saatava hänestä valokuva."

Willit merkitsi muistiin Marshaltin toivomukset.

"Se tulee käymään paljon helpommin yhteistyössä teidän kanssanne", sanoi hän. "Se tehtävä, joka meillä oli aikaisemmin, ei ollut kyllin suuri, jotta siihen olisi voitu panna niin monta miestä. Itse asiassa sitä suorittamassa oli ainoastaan yksi etsivä. Milloin aloitamme?"

"Nyt heti", sanoi Lacy painokkaasti. "Järjestän niin, että mies, jonka asetatte katolle, pääsee sisään — palvelijani Tonger pitää huolen hänen mukavuudestaan."

Pariisista tuleva puhelinkeskustelu pani kiirehtimään salapoliisin poislähettämistä, ja kymmenen minuutin ajan Lacy Marshalt antoi ohjeita sujuvalla ranskankielellä.