XXXVIII.

Keittiöhissi.

Ruumis makasi liikkumattomana ja kamalan näköisenä, ja sitten vihreä valosoikio hämärtyi ja sammui, samalla kuin kuului onttoa, kumisevaa ääntä, aivankuin kaukaista ukkosen jyrinää.

Dick nousi kompastellen seisomaan ja juoksi huoneen poikki, mutta hänen hapuilevat kätensä eivät tavanneet muuta kuin seinälaudoituksen. Omituinen ilmestys oli kadonnut!

Hapuillessaan siinä seinää hän kuuli askelten äänen alhaalta hallista.

"Onko siellä ketään?" huusi ääni alhaalta.

"Tulkaa ylös. Käyttäkää lamppujanne; tänne ei tule valoa."

Aivankuin hänen sanansa olisivat olleet sovittu merkki, leimahtivat valot jälleen palamaan.

"Kuka avasi katuoven?" kysyi Dick nopeasti. "En tiedä, sir. Se avautui aivan äsken."

"Täällä on jossakin toisetkin avaamis- ja sulkemislaitteet. Steel, hankkikaa tänne kirves; se on siellä ylhäällä. Ei, yksi teistä miehistä saa käydä sen hakemassa. Löydätte sen pienestä huoneesta ullakkokerroksessa. Käyttäkää lamppujanne ja iskekää maahan jokainen, jonka tapaatte."

Kirves haettiin ilman mitään välikohtausta, ja Shannon kävi seinälaudoituksen kimppuun. Muutamissa minuuteissa hän oli saanut esille sen syvennyksen, missä oli nähnyt Marshaltin ruumiin makaavan.

"Keittiöhissi", sanoi hän. "Niitä on eräissä näistä taloista — tarjoilupöydän leveys ja tarjoilupöydän tasalla."

Hän kurottautui syvennykseen sisään ja tunsi siellä kaksi teräsköyttä, joiden varassa hissi liikkui. Keittiö oli kellarikerroksessa, ja luja ovi oli avattava väkivalloin — sen jälkeen kuin Steel oli käynyt siellä aikaisemmin edellisenä iltana, oli joku työntänyt salvat kiinni. Kun ovi oli saatu auki, tapasi hän, niinkuin oli odottanutkin, keittiöhissin siellä alhaalla. Mutta Marshaltista ei näkynyt merkkiäkään.

"Nyt minä ymmärrän, kuinka ruumis saatiin pois ensimmäisellä kerralla. Se jätettiin hissiin, joka pysähdytettiin sen huoneen ja keittiön välille. Tarkastin tämän paikan jo aikaisemmin. Niinkuin näette, Steel, on aukko täälläkin huolellisesti naamioitu seinälaudoituksella."

Salapoliisi johti toiset astiainpesuhuoneen kautta pienelle pihalle talon takana. Takaovi oli auki, samaten takakadulle viepä portti.

"Marshaltin ruumis on talossa; siitä ei ole epäilystäkään", sanoi Dick. "Sitä ei ole voitu viedä pois. Missä on teidän vartioketjunne, tarkastaja?" kysyi hän terävästi katsellen tyhjälle takakadulle puoleen ja toiseen.

Ketjun toinen osa oli myöhästynyt, sillä se saapui näyttämölle vasta kymmenen minuuttia sen jälkeen, kuin Dick oli palannut Malpasin pyhäkköön.

"Tätä huonetta ei saa koskaan jättää ilman vartijaa", sanoi hän. "Sillä se seikka on ainakin selvä, ettei se vanha mies kummittele pelkästä ilkeydestä. Hänen temppujensa takana on jokin pätevä syy, ja syy on se, että tässä huoneessa on jotakin, mihin hän tahtoo päästä käsiksi."

Hän tarkasti kapeat portaat, jotka johtivat alas vanhaan salonkiin, mutta ei huomannut mitään erikoista.

"Niinkuin näette, ei täällä ole ensinkään palvelusväen portaita", sanoi hän Steelille. "Luultavasti tämä talo on rakennettu myöhemmin kuin sen oikealla ja vasemmalla puolella olevat talot, ja arkkitehtien on täytynyt huonetilan säästämiseksi jättää palvelusväen portaat rakennuttamatta."

"Mutta salongista keittiöön ei ole mitään portaita" sanoi Steel koputtaen seinää siinä kohden, missi portaat päättyivät salongin korkeudella. Hänen hämmästyksekseen koputuksen synnyttämä ääni kuului ontolta.

"Siinä on ovi, joka on peitetty betonilla", arveli Dick. Hän painoi hartiansa sitä vastaan, ja se kääntyi helposti. "Juuri tätä tietä ystävämme on tullut ja mennyt. Tulkaa tänne ylös." Hän nousi kymmenisen porrasta ja pysähtyi. "Me liikumme nyt samansuuntaisesti pääportaiden kanssa. Kuunnelkaa." Hän koputti seinää.

"Voisitte melkein pistää sormenne sen läpi", sanoi hän. "Tämä selittää laahustavat askelet portaissa — se on vanha teatteritemppu. Jos annatte minulle kaksi palasta hiekkapaperia, niin näytän teille, kuinka ääni saadaan syntymään."

He palasivat jälleen isoon huoneeseen. "Ja tässä on toinen ovi." Jälleen Dick koputti näennäisesti paksua seinää. "Tästä hän pääsee seuraavaan kerrokseen, jossa hän oli odottamassa kuristaakseen konstaapelimme."

"Missä hän nyt on?"

"Järkevä kysymys", sanoi Dick kuivasti, "mutta minä en ole valmis vastaamaan siihen. Voisin sanoa, että hän on jo muutamien mailien päässä täältä. Jos poliisiketju olisi ollut paikallaan, niin maailmassa olisi nyt yksi kummitus vähemmän." Hän tarkasteli taskulamppuaan. "Menen käymään vielä kerran katolla, vaikk’ei ole luultavaa, että lintumme on pesinyt sinne. Willittin etsiviä ei muuten kai vielä ole poistettu?"

"Ei, mikäli minä tiedän, sir. Willitt on yhä vielä Marshaltin lakimiesten määrättävissä, jotka ovat asettaneet taloon huoltajansa."

Katon tarkastaminen ei tuonut tulokseksi muuta, kuin että etsivä oli vielä vartiopaikallaan. He näkivät hänen sikarinsa punaisen hehkun, ennenkuin hau itse oli näkyvissä.

"Jokseenkin tarpeetonta, vai mitä, teidän täälläolonne?" sanoi Shannon.

"Minun näkökannaltani kyllä", kuului vastaus. "Mutta minä noudatan minulle annettuja ohjeita, niinkuin te noudatatte teille annettuja."

"Oletteko nähnyt ketään?"

"En, sir. Olisin ollut sangen iloinen saadessani puhua vaikka jonkun kummituksen kanssa. Tämä on varmasti kylmin ja yksinäisin työpaikka maailmassa."

"Oletteko kuullut mitään tapahtuvan alhaalla?"

"Kuulin jonkun tulevan ulos takaovesta aivan äsken. Luulin, että se olitte te. Siellä oli iso auto odottamassa kokonaisen tunnin. Koetin katsoa, mutta en nähnyt, kuka se oli. Hän kantoi jotakin raskasta. Kuulin hänen ähkivän, kun hän meni ulos portista ja laski kantamuksensa autoon. Luulin, että se oli yksi teidän ruumiistanne."

Dick Shannonista näytti mahdottomalta, että yksi mies olisi jaksanut kantaa ruumiin ilman apua; ja koko asia tuntui jossakin määrin luonnottomalta. Tultuaan takaisin Steelin luo hän huomasi kersantin tehneen löydön, joka mahdollisesti voi selvittää salaperäisyyttä jossakin määrin.

"Löysin tämän pihalta", sanoi Steel. "Ystävämme on täytynyt pudottaa se paetessaan."

Se oli litteä nahkakotelo, ja avattuaan sen Dick näki ryhmän pieniä lasipulloja, pienen ruiskun ja kaksi neulaa. Ruisku oli ilmeisesti pantu pois kiireessä, sillä se oli puoleksi täynnä väritöntä nestettä, jota oli vuotanut ulos, niin että kotelon samettivuori oli aivan märkä.

"Näyttää siltä, kuin sitä olisi käytetty aivan äsken", sanoi Steel.

"Neula tekee todella sen vaikutuksen", myönsi Shannon tarkastaen hiuksenhienoa teräskärkeä. "Lähettäkää ruiskun sisällys heti tutkittavaksi. Alan nähdä päivänvaloa!"