XXI.

Martin Elton ennustaa oikeusjuttua.

Lacy Marshalt tuli aamiaiselle mitä synkimmällä tuulella. Dickin antaman iskun jälki näkyi vielä punaisena hänen poskellaan; hänen silmänsä olivat kuopallaan unen puutteesta. Tonger huomasi oireet ja koetti huolellisesti olla vetämättä niskoilleen isäntänsä vihaa. Mutta hänen raivonsa täytyi pakosta purkautua ennemmin tai myöhemmin. Ollen jo kehittynyt ammatissaan jonkunlaiseksi tieteilijäksi kamaripalvelija odotti, kunnes Marshalt oli lopettanut koko lailla tukevan aamiaisensa, ja sanoi sitten:

"Mr Elton kävi täällä tahtoen tavata teitä — sanoin hänelle, ettette ollut ylhäällä. Hän sanoi tulevansa uudelleen."

Marshalt katsoa muljautti häneen.

"Voit sanoa hänelle, etten ole kaupungissa", tokaisi hän.

"Hän sattuu tietämään, että olette kaupungissa. Ei ole minun asiani antaa teille huomautuksia, Marshalt, mutta te olette saanut pahan tavan seisoa ikkunan edessä, ennenkuin olette pukeutunut. Hän näki teidät."

Lacy Marshalt tunsi pistoksen sydämessään kuullessaan mainittavan Martinin nimeä; mutta jos joitakin ikävyyksiä oli tuleva, niin oli parempi, että ne selvitettiin hänen ollessaan nykyisellä tuulellaan.

"Tuo hänet sisään, kun hän tulee", sanoi hän. "Ja jos hän tekee sinulle joitakin kysymyksiä mrs Eltonista…"

"Olenko minä lapsi?" sanoi toinen ylenkatseellisesti. "Sivumennen sanoen, Elton ei ole sitä lajia. Häntä koulutettiin herrasmieheksi, mutta hän murtui kesken koulunkäyntiä. Sellaiset eivät kysele palvelijoilta."

Jos Elton olisi tullessaan uhkaavalla tuulella, niin hän voisi käsitellä asian loppuun kerta kaikkiaan. Dora alkoi ikävystyttää häntä. Lacyn ihannenainen oli itsetietoinen ja vapaa tunteellisuudesta. Hän oli luullut Doran olevan sitä lajia, mutta tämä oli alkanut nojautua yhä enemmän häneen tuoden hänen harkittavakseen sellaisia kysymyksiä, jotka olisi voinut ratkaista itsekin, ja, mikä oli kaikkein pahinta, osoittaen kyllästyttävää kiintymystä, joka sekä peloitti että kiusasi häntä.

Hänen ei tarvinnut kauan odottaa Doran aviopuolison saapumista. Hän oli ehtinyt puoliväliin "The Timesin" ensimmäistä johtavaa kirjoitusta, kun Tonger tuli sisään ja sanoi hautamaisen kolkolla äänellä:

"Mr Elton, sir."

Hän katsahti ylös koettaen lukea ajatukset hienon nuoren miehen kasvoista, joka astui huoneeseen silinteri toisessa ja ebenholtsipuinen kävelykeppi toisessa kädessä.

"Hyvää huomenta, Elton."

"Hyvää huomenta, Marshalt."

Hän pani pois hattunsa ja veti hitaasti käsineet kädestään.

"Olen pahoillani, että keskeytän aamiaisenne." Bunny veti esiin tuolin pöydän vierestä ja istuutui. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, mutta se ei ollut epätavallista; hänen tummat silmänsä olivat kirkkaat, niinkuin tavallisesti. "Kirjoitin teille kirjeen jokin aika sitten, Dorasta", sanoi hän leikkien haarukalla, joka oli pöydällä. "Olin hieman suorasukainen; toivon, ettette pannut pahaksenne."

"En muista saaneeni teiltä mitään kirjettä, joka olisi loukannut minua, Elton", sanoi Marshalt hymyillen.

"Luulen tuskin, että olisitte unohtanut juuri tämän epistolan", sanoi Martin. "Se koski Doran pieniä päivälliskutsuja; ja jos muistan oikein, niin pyysin teitä olemaan kutsumatta häntä enää."

"Mutta, rakas ystäväni…", sanoi toinen nuhtelevasta.

"Tiedän näyttäväni typerältä ja tyrannimaiselta ja kaikelta sellaiselta, mutta olen koko lailla heikko Doraan nähden. Ja minä tahdon säästää häneltä ilkeän kokemuksen saada selittää suhteitaan teihin teidän äkillisen kuolemanne syytä tutkittaessa."

Hän kohtasi Lacyn katseen eikä kääntänyt pois silmiään.

"Luonnollisesti", jatkoi hän heikosti hymyillen, "minä en tahtoisi antautua vaaraan joutua syytteeseen teidän surmaamisestanne, jollette te poistuisi sellaisissa olosuhteissa, etten minä joutuisi millään lailla epäillyksi. Minulla on nimittäin vielä niin paljon kunnioitusta sukuani kohtaan, että tahtoisin säästää siltä sen huomion, johon juttu antaisi aihetta sanomalehdissä."

"En ymmärrä teitä. Pelkään, että…", aloitti Lacy.

"Sitä minä en voi uskoa", keskeytti Martin Elton hänet. "Olen pahoillani, että pakotatte minut sanomaan tämän. Dora on käynyt luonanne kaksi kertaa sen jälkeen, kuin saitte varoituksen. Kolmas käynti ei saa tulla kysymykseen."

"Vaimonne tuli eilisiltana luokseni sisarensa kanssa", sanoi kekseliäs Lacy. "Hän ei ollut täällä minuuttiakaan."

Toisen silmät menivät selälleen.

"Sisarensa kanssa? Tarkoitatteko Audreyta? Oliko hän täällä?"

"Kyllä, hän oli täällä. Eikö Dora kertonut teille?"

Lacy Marshalt päätti röyhkeästi kieltää koko asian. Hänhän voisi soittaa Doralle, kun hänen miehensä oli lähtenyt, ja kehoittaa häntä puhumaan tarvittaessa samalla tavalla.

"Niin, Audrey oli syömässä päivällistä minun kanssani kahdenkesken, ja Dora sai kuulla siitä ja tuli hakemaan hänet pois ajatellen, että minun seurani voisi saastuttaa hänet." Hän hymyili röyhkeästi.

Martin ajatteli pitkän aikaa.

"Se ei kuulu Doran tapaiselta", sanoi hän. "Suoraan sanoen hän sanoi minulle, ettei ollut täällä ensinkään, mutta sellaisen vähäisen hairahduksen voin kyllä käsittää. Te siis tunnette Audreyn."

Afrikkalainen kohautti hartioitaan.

"En voi sanoa tuntevani häntä: olen tavannut hänet", sanoi hän.

"Mutta Audrey ei ollut täällä sinä iltana, jolloin oli konsertti Albert Hallissa, eikö niin?"

Lacy ei vastannut mitään.

"En luule, että kykenette heti keksimään suojelusenkelin siihen tilaisuuteen. Luulen, että se on kaikki, mitä tahdon sanoa."

Hän astui huoneen poikki sinne, minne oli jättänyt hattunsa ja keppinsä, ja otti ne käteensä.

"Te olette ovela kaveri, Marshalt — ja minä olen varma, ettei minun tarvitse heittäytyä runolliseksi saadakseni teidät vakuutetuksi siitä, kuinka paljon edullisempaa on olla elävä miljoonamies kuin — no niin, jotakin muuta. Valamiehistö ehkä tulee lausumaan osanottonsa teidän sukulaistenne suruun, ja siinä suhteessa te olette minua edullisemmassa asemassa. Mutta aina tuntee paljon suurempaa tyydytystä lukiessaan jonkun toisen kuolemasta kuin ollessaan päätekijänä omassa kuolinilmoituksessaan. Näkemiin, Marshalt."

Hän pysähtyi ovella.

"Teidän ei tarvitse soittaa Doralle — panin kaiken varalta puhelimen epäkuntoon, ennenkuin lähdin kotoa", sanoi hän ja kumarsi vakavasti hyvästiksi.