L.

Audreyn kertomus.

Ennenkuin Smith oli kunnolleen ehtinyt saada sanat suustaan, oli Shannon jo kiitämässä alas portaita. Kadulla hän näki tytön kävelevän edestakaisin.

"Audrey!" huusi hän iloissaan ja ennenkuin huomasikaan, mitä teki, oli vetänyt tytön syliinsä. "Rakkaani, tämä on ihmeellistä!" sanoi hän, ja hänen äänensä värisi. "Ette tiedä, mitä tämä hetki merkitsee minulle."

"Eikö mr Smith kertonut teille, että minä olin odottamassa?" kysyi Audrey irtautuen lempeästi hänen käsivarsistaan. "Hän ei antanut minun tulla, sisään, ennenkuin oli saanut selville, olitteko siellä."

"Odottiko hän siis minun olevan siellä?" kysyi Dick hämmästyneenä.

"Hän luuli niin. Hän sanoi, että tämä olisi teidän ensimmäinen käyntinne hänen luonaan."

Dick veti hänet ulko-ovesta sisään ja saattoi hänet Smithin huoneeseen, missä Smith otti uuden vieraansa vastaan mitä rauhallisimmin.

Ja sitten Audrey kertoi kertomuksensa.

"Olin lähellä ovea, kun kuulin teidän, niinkuin luulin, tulevan alas portaita ja sanovan jotakin kuiskaten konstaapelille. Vasta sitten, kun mies oli syöksynyt minun ohitseni ja avannut oven, huomasin, että olin erehtynyt. Dick, se oli mr Malpas!"

"Malpasko? Oletteko varma siitä?"

"Kyllä", sanoi Audrey vakuuttavasti. "En voinut erehtyä hänestä. Hänellä oli päässä pehmeä huopahattu, ja hänen päällystakkinsa kaulus oli nostettu ylös leukaan asti, ja se kauhea nenä…! Ensin olin vähällä kiljaista. Mutta sitten minun käteni, joka oli taskussa silloin, kosketti sattumalta hopeista merkkiä, ja minä tulin tietoiseksi velvollisuuksistani salapoliisina."

"Ja seurasitte häntä?" sanoi Dick. "Te paha nainen!"

"Hän oli jo ehtinyt kadun poikki, kun minä olin tehnyt päätökseni ja kiiruhdin hänen jälkeensä pitäen hänet näkyvissäni. Hän käveli pitkin Panton Streetiä Seicester Squarelle, mistä hän kääntyi Coventy Streetille, ja minä pysyttelin hänen takanaan lyhyen matkan päässä. Coventy Streetillä hän kulki kadun poikki ja poikkesi sille sivukadulle, joka kulkee Pavilion-teatterin ohi. Sitten hän kuljettuaan Shaftstesbury Avenuen poikki jatkoi nopeasti matkaansa pitkin Great Windmill Streetiä. Näin auton odottavan jalkakäytävän vieressä, mutta en arvannut, että se oli hänen, ennenkuin hän hyppäsi siihen ja pani koneen käyntiin. Ja sitten minä tein hyvin typerän tempun. Huudahdin 'seis!' ja juoksin kohti autoa. Sen sijaan että olisi ajanut tiehensä täyttä vauhtia, niinkuin olin odottanut, hän katsahti taaksepäin ja antoi koneen käydä hitaasti, vain niin nopeasti, että pysyi minun edelläni. Mutta sitten hän äkkiä pysähdytti auton, ja minä jouduin sen kohdalle, ennenkuin ehdin huomata, mihin vaaraan olin joutunut. Auto oli suljetulla kuomulla varustettu, enkä minä voinut nähdä ajajan kasvoja. Kadulla oli pimeä, eikä auton sisällä ollut minkäänlaista valoa.

"'Tekö se olette, miss Bedford?' kysyi hän. Vaikka olin kaiken aikaa ollut varma siitä, että se oli hän menin yksinkertaisesti sanattomaksi, kun huomasin että epäilykseni oli ollut oikea. 'Tulkaa sisään; tahdon puhua kanssanne', sanoi hän. Käännyin ympäri ja aloin juosta, ja samassa hänkin oli ulkona autosta Näkyvissä ei ollut ketään, ja minä olin kauhuissani. En tiedä, kuinka pääsin joutumasta hänen käsiinsä, mutta pääsin joka tapauksessa. Kun sitten vihdoin uskalsin katsoa taakseni, näin, ettei minua enää seurattu, ja auto ei tietystikään ollut näkyvissä, koska olin kääntynyt kolmesta tai neljästä kulmasta, ennenkuin hengästyin niin, etten kyennyt enää jatkamaan juoksua. Juuri kun olin päättänyt, että minun tuli etsiä poliisi ja ilmoittaa asia hänelle, tuli mr Smith näkyviin. Pelästyin kauheasti, sillä luulin häntä Malpasiksi. Siinä on kaikki, lukuunottamatta sitä, että mr Smith saattoi minut teidän asunnollenne, ja matkalla sinne me tapasimme erään salapoliisin, joka kertoi meille, että te olitte kysellyt häneltä tietoja mr Smithistä."

Dick veti syvän hengähdyksen.

"Teidän kaikkitietäväisyytenne arvoituksellisuus ei siis ole enää mikään arvoitus, Smith. Mistä johtui, että olitte niillä seuduin?"

"Olin seurannut tätä nuorta naista." Yksikään lihas ei liikahtanut Smithin kasvoissa, eikä silmäluomikaan värähtänyt. "Juuri sitä olin tekemässä — seuraamassa tätä nuorta naista; vaikkakaan en ehkä olisi ollut niin huolestunut, jos olisin tietänyt hänen olevan Stormerin palveluksessa. Quis custodiet ipsos custodes. Se on latinaa ja merkitsee: 'Kuka ajaa takaa takaa-ajajaa?' Ja nyt minä luulen teidän tahtovan mennä, kapteeni, enkä tahdo pidättää teitä. Mikäli voin nähdä, ei mitään puutu, mutta jos kotiin tultuanne löydätte taskustanne jotakin minun omaisuuttani, niin ehkäpä lähetätte sen minulle pikalähetin mukana takaisin."

Dick saattoi Audreyn hänen hotelliinsa, ja sen helpotuksen tunteen mukana, jonka tietoisuus Audreyn turvassaolosta aiheutti, tuli vastavaikutus. Lontoossa oli jossakin arvoltaan satumaiseen summaan nouseva joukko timantteja, eikä se seikka, että ne olivat niiden laittoman omistajan hallussa, tehnyt tilannetta vähemmän vakavaksi.