XXXIX. Skookumin nöyryytys.

Jos sanomalehtimies olisi voinut Skookumia haastatella, niin se varmaan olisi hänelle sanonut: "Minä olen sangen huomattava koira. Osaan ajaa sepelpyyt puuhun. Piikkisikoja vihaan kuin kuolemaa. Koiratappeluun minä olen aika hyvä; en oikeastaan ole kertaakaan saanut köniini; mutta minun todella ihmeteltävä lahjani on nopeus; minä olen peto juoksemaan."

Niin, se oli peräti ylpeä koivistaan, ja ketut, jotka talviöinä kiertelivät mökin ympärillä, antoivat sille monta tilaisuutta taitonsa näyttämiseen. Monta kertaa se oli aivan vähällä saada ketun kiinni. Skookum ei tiennyt, että ne juuttaat tekivät siitä pilkkaa; mutta niin ne tosiaan tekivät, ja se huvitti niitä mahdottomasti.

Itserakas penikka ei milloinkaan sitä älynnyt, eikä se laiminlyönyt ainoatakaan tilaisuutta vähällä saada kiinni kettua. Erämiehet eivät päässeet näkemään näitä syyskilpajuoksuja, koska ne tapahtuivat pimeän aikana; mutta talvella ketut pakostakin metsästelevät paljon päivälläkin, ja silloin niitä usein näkee; ja useamman kuin yhden kerran he sitten näkivätkin näitä ilvekilpajuoksuja.

Valkoinen hohtava lumi tuli nyt olemaan paljoa tärkeämmän kiistan näyttämönä.

Vähää ennen auringonlaskua kuului eräänä päivänä heikkoa revon haukuntaa järven lumipeittoiselta jäältä.

"Se oli minulle", näytti Skookum ajattelevan, hyppäsi pystyyn sangen vihaisesti muristen ja juoksi pois; erämiehet ensiksi katselivat akkunasta. Kaukana lumella, takajaloillaan istuen, oli heidän ystävänsä, iso musta hopeakettu.

Kuonab tapasi pyssyään ja Rolf yritti kutsua takaisin Skookumin, mutta se oli liian myöhäistä. Se oli nyt lähtenyt kettua pyytämään; heidän asiansa oli katsella ja paukuttaa käsiään. Kettu istui takakynkillään, näytti irvistävän, kunnes Skookum oli kautta lumen tulla porhaltanut parinkymmenen askeleen päähän. Sitten tuo hohtava musta kettu juoksi kauniisti pois, mahtava häntä vaakasuorana perässään, ja Skookum, varmana voitostaan, lyhensi väliä kuudeksi tai seitsemäksi askeleksi. Muutama hyvä harppaus vielä, niin voitto olisi saatu. Mutta mikä lie ollut, se ei voinutkaan juosta umpeen tuota kuuden-seitsemän askeleen aukkoa. Vaikka se olisi kuinka ponnistanut ja harpannut, pysyi suuri musta karvasuti aina yhtä pitkällä edellä. Ensin oli juostu rantaan päin, mutta kettu kaarsi takaisin selälle ja sitten edes ja takaisin. Skookum luuli kierreltävän siitä syystä, kun muka pelastus oli toivoton, ja se yhä paransi. Mutta kaikki turhaan. Se vain väsytti itseään, läähätti jo ääneensä. Lunta oli jo siksi vahvalta, että se teki paljon haittaa, ja enemmän koiralle kuin ketulle, koska paino merkitsi paljon moisessa kiistassa. Aikomattaan Skookum hiljensi vauhtiaan. Kettu pitensi välimatkaa, kääntyi sitten rohkeasti ympäri ja istahti lumeen.

Tämä oli koirasta jo liikaa. Se kulutti melkein keuhkontäyden ilmaa kiukkuiseen haukuntaan ja hyökkäsi jälleen vihamiehen perään. Uudelleen alkoi sama kierto-ajo, mutta sangen pian koira oli niin väsynyt, että se istahti, ja nyt musta kettu toden totta palasi takaisin ja haukkui sitä.

Siitähän saattoi tulla hulluksi. Skookumin ylpeyttä oli loukattu. Nyt täytyi joko voittaa taikka kaatua. Viimeiset voimansa ponnistaen se pääsi noin viiden jalan päähän tuosta valkokärkisestä häntäsudista. Mutta sitten, kumma sanoa, suuri musta kettu päästeli vähän runsaita säästyneitä nopeusvarojansa ja metsää kohti kääntyen jätti Skookumin kauas jälkeensä. Miksi? Syy oli selvä. Kuonab, joka turhaan oli vaaninut tilaisuutta ampuakseen, koiraa vaaraan saattamatta, oli metsän suojassa hiipinyt järven ympäri ja odotti siellä viidakossa. Mutta kettua oli tarkka nenänsä varottanut. Se älysi, että huvipuoli nyt oli päättynyt, juoksi metsään ja katosi, samalla kun luoti pöllähytti lunta sen takana.

Skookum paran kieli liikkui melkein paria korttelia pitkällä, kun se nöyrästi tallusti rantaa kohti. Se näytti masentuneelta; häntä roikkui; korvat olivat lupassa; mutta olisiko se sanomalehtikertojalle sanonut "en ollut tänään tavallisessa kunnossa" taikka "ettekö nähnyt, että minä koko ajan voitin?" — sitäpä ei voinut mistään huomata.