LXI. Rolf Vanilta oppia ottamassa.

Mies ei voi ajaa omaa asiaansa, sen enempää kuin houraileva lääkärikään voi itselleen määrätä oikeata rohtoa, — sano' Si Sylvanne.

Kuinka paljoa etevämmäksi Rolf tiesikin itsensä joella ja metsässä, niin yksi paikka kuitenkin oli, jossa Van Cortlandt otti johdon, nimittäin niissä pitkissä keskusteluissa, joita heillä oli milloin nuotiotulen ääressä, milloin Vanin omassa mökissä, johon Kuonab harvoin astui.

Mieltäkiinnittävimmät asiat, mitä näinä joutohetkinä pohdittiin, olivat vanha Kreikka ja nykyinen Albany. Van Cortlandt oli lukenut paljon Kreikan kirjallisuutta, ja tavattuaan hartaan kuulijan kertoi hän tälle jännittäviä juttuja Priamoon Ilionista, Atheenasta ja Pergamonista, innostuneena kuten ainakin opettaja, tavatessaan oppilaan, jota vanha klassillinen aika viehättää. Ja kun hän ulkoa lausui runoa Troijan piirityksestä ja kreikkalaisista sankareista, niin Rolf sitä kuunteli hartain mielenkiinnoin, joka oli sitä ihmettelevämpää, kun hän ei niistä asioista mitään tiennyt. Mutta hän sanoi, että se kuului tosipuheelta ja miesten astunnalta, jotka olivat lähteneet suuria aikaan saamaan.

Mieluisena puheenaineena Rolfille oli niinikään Albany, valtiollinen elämä, hallituksen talo virastoineen, yhteiskunnalliset ja valtiolliset renkaat ja juonet. Rolfia politiikka ja seuraelämä naurettavine piirteineen ja kujeineen suuresti huvitti, epäilemättä siitä syystä, että Van Cortlandt esitti asiat huvittavassa valossa. Ja monta kertaa Rolf ihmetteli, kuinka järkevät ihmiset saattoivat aikaansa menettää semmoisiin hullutuksiin ja lapsellisuuksiin, mitä seuraelämän tavat hänestä olivat. Van Cortlandt hymyili hänen huomautuksilleen, mutta ei vastannut pitkään aikaan.

Eräänä päivänä, ensimäisenä sen jälkeen kun Van Cortlandtin mökki oli valmistunut, avasi omistaja, erämiehen keralla majaa lähestyessään, oven ja astui sitten syrjään, antaakseen Rolfin ensimäisenä astua sisään.

"Menkää edellä", sanoi Rolf.

"Teidän jälkeenne", vastasi toinen kohteliaasti.

"Mitä vielä, astukaa pois vaan", vastasi nuorukainen, jota tämä temppuilu nauratti, vaikka samalla harmittikin.

Van Cortlandt kohautti hattuaan ja astui edellä.

Kun oli sisään tultu, niin Rolf kääntyi oitis Vanin puoleen ja puhui: "Te sanoitte tuonnoin, että kaikenlaisilla hienoston tempuilla oli joku syykin; selittäkää minulle nyt, mitä hemmettiä kaikki tuommoiset hullutukset merkitsevät? Minun mielestäni ei vapaan amerikkalaisen pitäisi tarvita ottaa hattuaan päästään kenenkään muun kuin Jumalan edessä."

Van Cortlandt naurahti herttaisesti ja sanoi: "Voitte olla varsin varma siitä, että kaikki seuraelämän tavat ovat terveen järjen aiheuttamia, lukuunottamatta yhtä taikka paria tapaa, joita yhä jatkuu, vaikka syy on kadonnut. Takin selässä olevat napit esim. tulivat alkuaan sinne siitä syystä, että niiden avulla takin liepeet käännettiin syrjään miekan tieltä. Miekan käyttäminen on nyt jäänyt, mutta napit ovat siitä huolimatta yhä samalla paikalla.

"Mitä taas hatun nostamiseen tulee, niin riippuu sen arvo kokonaan siitä, mitä tällaisella tervehtämisellä tarkotetaan. Koska se on seuraelämän yleinen tapa, niin on tyydyttävä siihen merkitykseen, jonka seuraelämä sille antaa.

"Kuljeskelevien ritarien ajalla, kun vieras ritari tuli tiellä vastaan, niin hän saattoi olla vihollinen. Kymmenestä oli yhdeksän tavallisesti vihollisia. Mutta jos vastaantulija oli ystävä, niin hän kohotti ilmaan oikean kätensä ilman asetta. Käsi kohotettiin korkealle, jotta se näkyi niin kauas kuin nuolella nähtiin ampua, ja paremmaksi vakuudeksi vielä kohotettiin kypärin silmikkoa, niin että kasvot näkyivät. Mutta maantiet pysyivät vaarallisina vielä kauan sen jälkeenkin, kun ritarit olivat lakanneet pitämästä rautapaitaa, ja samaa merkkiä sen vuoksi yhä edelleen käytettiin, silmikon sijasta vaan kohotettiin hattua. Jos joku ei sitä tehnyt, niin hän siten joko ilmaisi vihamielisyyttä, halveksimista, taikka tietämätöntä moukkamaisuutta. Sen vuoksi hatun nostaminen kaikissa sivistyneissä maissa on molemminpuolisen luottamuksen ja kunnioituksen osotus."

"No niin, se muuttaa koko asian. Mutta miksi te koskitte hattuunne äsken, kun te astuitte huoneeseen ennen minua?"

"Siitä syystä, että tämä on minun huoneeni ja että te olette vieraani. Sen mukaan velvollisuuteni on palvella teitä, niinkuin isännän ainakin, ja kehottaa teitä edellä kulkemaan. Jos olisin antanut teidän avata minulle oven, niin olisin saattanut teidät palvelijan asemaan; vastapainoksi kohotin hattuani tasa-arvon ja kunnioituksen merkiksi."

"Hm", sanoi Rolf, "suottapa ei vanha Sylvanne sanonut: 'Ei miehen järki aina riitä, vaikka se olisi ovela kuin teräsansa, tarkka kuin hiusliipasin ja varma kuin kallio. Kuta enemmän mies oppii, sitä enemmän hän varmuuttaan menettää. Ja se mikä on kauan ollut voimassa, ei tavallisesti lepää laholla perustuksella'."