LXXXIII. Sir George Prevostin jäähyväiset.
Into Konrad Inha translation
Plattsburgin kaupungin luona oli taistelu päättynyt, vaikka sitä ei oltu edes taisteltu, sillä MacDonoughin henki oli sekä maalla että vesillä, ja sen tunsi brittiläinen kenraali yhtä hyvin kuin jenkki-tarkk'ampujakin, paikalla kun Union Jack oli vedetty alas "Confiancen" mastosta.
Sir George Prevostin täytyi nyt tehdä ratkaiseva päätös. Hän saattoi väkivoimalla kulkea Saranacin poikki ja marssia Albanyyn ja koettaa tulla toimeen vihollismaan varoilla, jos hänen yhteytensä katkaistaisiin. Joka päivä virtasi vuorilta Albanyyn yhä enemmän tarkk'ampujoita. Ennenkun hän pääsisi kaupunkiin, voisi näiden luku olla suurempi kuin hänen oman väkensä, ja mikä sitten eteen? Ellei Suur-Britannia saattaisi lähettää uutta armeijaa taikka laivastoa hänen tuekseen, niin voisi hänen käydä samoin kuin aikoinaan Burgoynen.[28] Prevost ei tahtonut antautua semmoiselle vaaralle alttiiksi, vaan antoi syyskuun 11 p:n yönä, kahdeksan tuntia MacDonoughin voiton jälkeen, käskyn peräytyä Canadaan.
Salatakseen päätöstään niin kauan kuin suinkin hän kielsi lähtemästä liikkeelle, ennenkun aurinko oli laskenut. Piiritetty kaupunki ei saanut siitä mitään tietoa. Sen ei pitänyt saada tilaisuutta käyttää hyväkseen niitä suunnattomia henkisiä ja aineellisia etuja, joita peräytyvän vihollisen ahdistaminen tuottaa. Vasta aamulla herätessään sen piti huomata, että vihollinen olikin hyvässä turvassa rajan takana. Se oli sangen taitavasti suunniteltu temppu ja se olisi onnistunut mainiosti, ellei vihollinen olisi ollut yhtä ovela kuin hän itsekin.
Kuinka ahnaasti Rolf nyt tutki Chazyn tietä; kuinka suuri oli sen merkitys, mitä sillä oli nähtävänä! Kuinka hän himoitsi päästä parasta kuuluksi tullutta nopeuttaan takaisin oivia uutisiaan viemään. Kahdessa ja puolessa tunnissa hän varmaankin ennättäisi pääkortteeriin. Ja jonkinmoisella ylimielisellä ylpeydellä hän katseli karkotetun ja pakoon kääntyneen vihollisen sotaista loistoa ja uljuutta.
Jälkipäässä saapui joukko korkeampia upseereja, joiden komeat punaiset puvut kiilsivät kullasta. Kuinka sotaisilta he näyttivät, kuinka upeilta Vermontin huonopukuisiin pyssymiehiin ja Adirondackin karkeihin metsämiehiin verraten. Kuinka paljoa kauniimpi on hohtokivillä koristettu teräsmiekka kuin paljas harmaa säilä!
Rouva Hubbell seisoi ovella heidän ohi kulkiessaan. Kaikki he tervehtivät häntä kohteliaasti, ja upseeri, joka oli taloa suojellut, sai käskyn yhtyä rykmenttiinsä. Rouva heilutti auringonvarjostintaan, heidän kohteliaaseen tervehdykseensä vastaten, eikä voinut olla huudahtamatta:
"Miten kävi ennustukseni, Sir George, ja entä kukkarot?"
Rolf ei nähnyt emäntäänsä, mutta kuuli äänen ja näki sanojen hämmästyttävän vaikutuksen.
Brittiläinen kenraali pidätti hevosensa: "Miehen sana on hänen kunniansa pantti, hyvä rouva," sanoi hän. "Heittäköön nyt jokainen upseeri kukkaronsa rouvan eteen," — ja hän näytti itse muille esimerkkiä. Kuului toistakymmentä kilahtavaa kapsahdusta ja toistakymmentä upseeria lähti rahattomana, mutta tervehtäen, pois ratsastamaan.
Tuhannen dollaria kultaa keräytyi siten rouvan porraspäähän sinä aamuna, ja vielä tänä päivänä hänen lapsenlapsensa kertovat tapauksesta.