YKSIN.
Reading edition
Yhtä synkkänä kuin jouluaatto vaikenivat joulupäivätkin. Ensimmäisenä aamuna olivat huurteiset ikkunat henkineet huoneen koleaksi. Nurkassa värjyi pyhimyksen kuvakin. Mutta lattialla vanhojen patjojen päällä ja peitteiden alla oli vielä lämmintä. Siinä lepäsivät Siperian vangit. Koko huone tuntui vieraalta ja kylmältä harvoine puutuoleineen ja yksine pöytineen. Vuoteelta näkyi kamiina nurkassa, mutta sekin oli kylmillään. Olisi tehnyt mieli hypätä huopatossuihin ja virittää valkea siihen, mutta ei ollut puitakaan. Aina ennen oli jouluaamuna tuntunut huoneessa joulukynttiläin käryä, mutta nyt tuntui ilmassa siltä, kuin olisi lumi pyrkinyt sisään huoneisiinkin.
Oli kuitenkin onni, että oli saattaja mukana, jonka oma maa oli lähettänyt kuin suojelemaan matkan vaaroilta niitä, joille Venäjänmaa oli outo ja venäjänkieli vieras. Koko pitkän matkan oli järjestävä käsi ohjannut ja tasoittanut tietä. Oli ollut mukana saman kansan mies, jolle voi puheensa lausua julki omalla kielellään. Tuntui niin turvalliselta, kun tiesi, että hän voi kääntää jokaisen sanan sille kielelle, jota ei Suomessa osattu eikä tahdottu oppiakaan.
Kun aamuhämärä oli saanut tungetuksi muutamia valonsäikeitä huoneeseen läpi paksujen, huurteisten lasien, nousivat Svinhufvud ja Majewski vuoteeltaan, pukeutuivat ja laittoivat huopatossut jalkaansa. Mutta Ellen Svinhufvud jäi sairaana, kuumeenpoltto ohimoissaan nukkumaan lattialle. Majewski toi puita kamiinaan, joka hetken kuluttua hehkui suloista lämpöä huoneeseen.
Niin kuluivat joulupäivät, ja tulivat aret, mutta niiden välillä ei ollut mitään muuta eroa, kuin minkä sydän salaa teki.
* * * * *
Tiistaina joulukuun 29 p:nä, uudenvuoden aatonaattona, jolloin pakkanen oli yösydännä kiristynyt kaksinkertaiseksi, oli Flegent Savadovskin talossa kiirettä aamuvarhaisesta alkaen. Oli tullut päivä, jolloin Majewskin täytyi palata kotimaahan. Vain kuusi päivää hän oli ehtinyt olla Tymskojessa, mutta sinä aikana oli karkoitetun elämä saatu järjestetyksi arkiladulleen. Oli vuokrattu asuinhuoneet ja tehty Flegent Savadovskin vaimon kanssa sopimus päivällisen valmistamisesta, Flegentin itsensä pestautuessa puiden ja veden kantajaksi. Ja sairas, joka oli kohta viikon ollut vuoteellaan, alkoi toipua kuumeestaan. Mutta mieltä painoivat raskaat ajatukset. Majewskihan oli ollut kaikki kaikessa. Hänen iloinen hymynsä oli saanut mustat mietteet vaihtumaan hetkeksi muihinkin asioihin. Ja nyt hän oli poislähdössä.
Vuoteeltaan näki sairas miesten askelten liikunnan, ja tuskan hiki kohosi hänen vaalenneelle otsalleen. Hetken päästä seisoi Majewski jo vieressä, ojensi kätensä ja sanoi hyvästi. Silloin pääsivät kyynelet valloilleen oltuaan vankina koko matkan ajan.
Mutta Svinhufvud seisoi portailla turkissaan yhtä vakaana ja rauhallisena kuin ennenkin, katsellen mietteissään hevosten häntien viuhumista. Kun Majewski istui rekeen ja katosi Obin viittatielle, palasi hän takaisin vaimonsa luo, aivankuin ilmoittamaan, että nyt oltiin ypöyksin siinä suuressa Venäjän vankilassa, jonka nimi on Siperia.
* * * * *
Samoihin aikoihin kuin Svinhufvud varustautui kirjoittamaan Kasanskijlle vastausta, pidettiin Helsingissä pohjalaisten ylioppilaiden talolla lokakuun 26 p:nä merkillinen kokous, jossa olivat läsnä Väinö Kokko, Kai Donner, Y.O. Ruuth, P.H. Norrmén ja Kaarlo Kalliala ja jossa neuvoteltiin toimenpiteistä Venäjää vastaan. Ylioppilaiden johtajat suuntasivat nyt katseensa Saksaan, josta Suomi oli saapa aseitten kanssa oikeutensa takaisin. Tämä merkillinen neuvottelu oli tulevien jääkäreitten kokous, ja se oli ensimmäinen merkki häväistyn kansan kostoon nousevasta kädestä.
Kun Svinhufvud istui Viipurin lääninvankilassa joulukuun 5 p:nä odotellen tyttärensä vihkiäisiä, soitettiin Tukholmassa erästä ovikelloa, ja sisään astuivat jääkärien lähetit, Bertel Paulig ja Valter Horn, neuvottelemaan Herman Gummeruksen kanssa mahdollisuuksista tarttua miekkaan. Ja niihin aikoihin oli myös Adolf von Bonsdorff matkustanut Tukholmaan neuvottelemaan samoista asioista.
Kun Svinhufvud uudenvuodenaattona jäi yksin sairaan vaimonsa kanssa Tymskojen kylään, oltiin Berliinissä Fredrik Wetterhoffin johdolla kuumeenkiireisessä työssä aseellisen koulutuksen järjestämiseksi niille Suomen miehille, jotka olivat päättäneet nousta taistelemaan Suomen itsenäisyyden puolesta.
Ellen ja P.E. Svinhufvud eivät silloin tietäneet, että Suomessa varustautuivat kansan nuoret miehet kostamaan heidänkin puolestaan. He eivät aavistaneet, kuinka valtavasti juuri heidän kohtalonsa oli vaikuttanut niihin suomalaisiin sydämiin, jotka olivat päättäneet hankkia maalleen oikeutta asein.
Uudenvuoden aatonaattona, jolloin Majewski lähti ja jolloin Tymskojen kylässä vallitsi suru, sinä samana päivänä oli tullut kuluneeksi 25 vuotta Ellen ja P.E. Svinhufvudin hääpäivästä.