SUOMEEN.
Reading edition
Oi, maamme, Suomi, synnyinmaa, Soi, sana kultainen! Ei laaksoa, ei kukkulaa, ei vettä, rantaa rakkaampaa, kuin kotimaa tää pohjoinen, maa kallis isien!
Ollaan Suomessa. Sävelet kohoavat valkoisesta lumesta siniselle taivaalle. Aurinkoinen mäntymetsä on vaiti. Lumiristit kimmeltävät.
Ollilan asemalle on pysähtynyt juna, jonka vaununportailla seisoo paljastetuin, päin Lappeen tuomiokunnan tuomari. Hän kuuntelee ja katselee. Kas, kansakoululaisethan siinä laulavatkin, lapset värähtelevin äänin! Kuinka kummalliselta tuntuukaan! Suomenmaa joka puolella, kaikkialla, omat lumet, omat männyt, omat kuuset!
Seuraavalla asemalla, Kuokkalassa, odottavat taasen suuret kansanjoukot lauluin ja kukin, ja samoin sitä seuraavallakin asemalla, Kellomäellä. On kuin juna kiiruhtaisi yhtämittaista sävelten ja kukkien tietä.
Terijoella virittää tuhatpäinen yleisö »Suomen laulun». Svinhufvud astuu vaununportaille, hymähtää ja vakuuttaa leikillisin sanoin, ettei se Siperiaan karkoitus itse asiassa niin peloittava ollut. Eihän siellä mitään hätää ollut, sai ruokaa niin paljon kuin tahtoi, mutta Suomessa elettiin puutteessa ja seisottiin jonoissa.
Seuraavalla asemalla, Kaivolassa, on taas lauluja ja kukkia vastassa, ja niin melkein kaikkialla, Uudellakirkolla, Perkjärvellä ja Säiniöllä.
* * * * *
Samana maaliskuun 28 p:nä, jolloin Svinhufvud tuli Pietarista junassa Viipuriin, oli maan sanomalehdissä uutinen, jossa kerrottiin, että porvarillisten puolueiden eduskuntaryhmäin ja puoluehallitusten valtuuskunta hyväksyi edellisenä iltana asessori Svinhufvudin ehdokkaaksi prokuraattorin virkaan. Näin oli Siperian karkoitetusta, jota Suomen kansa tervehti lauluin ja kukin, tullut samana päivänä, kun hän saapui Suomeen, maan lakien ylin valvoja. Svinhufvud, joka Seynin käsityksen mukaan oli vuonna 1914 rohjennut osoittaa suurta tottelemattomuutta niin korkeassa asemassa olevaa henkilöä kohtaan, kuin oli silloinen prokuraattori Kasanskij, oli nyt tullut itse saman viran haltijaksi.
* * * * *
Matkastaan Pietarista Suomeen Svinhufvud kertoo: — Aamulla sitten lähdettiin. Rajalle saakka ei ollut mitään erikoisempaa, mutta rajan yli tultua oli jo laulua, ja sitten oli sitä melkein joka asemalla, missä juna vain pysähtyi. Koululapsiakin oli laulamassa. Olihan suloinen tunne tulla kotiin, mutta toiselta puolen ei tiennyt, miksi olot muuttuisivat. Kaikki oli hataraa ja hämärää, ja tulevaisuus näytti epätietoiselta.