SAKSALAISIA KARKOITETTUJA.
Reading edition
Muista karkoitetuista Svinhufvud kertoo:
— Kolyvanissa oli yhteensä lähes tuhatkunta karkoitettua, pääasiallisesti Puolasta, ja karkoitettuja siksi, etteivät pääsisi sotaan Saksan puolelle. Nämä karkoitetut olivat enimmäkseen työväkeä ja olivat majoitetut suuriin kasarmintapaisiin puurakennuksiin. Ne olivat ilmeisesti rakennetut Japanin sodan aikana, jolloin Kolyvanissa oli sotaväkeä. Tämmöisiä parakkeja oli siellä muistaakseni kolme tai neljä, ja yhdessä niistä asuivat saksalaiset. Muilla kansallisuuksilla, puolalaisilla ja tshekkiläisillä, oli hallussaan myös oma parakkinsa. Saksalaiset olivat suutuksissaan venäläisille siitä, että nämä toisinaan vaihtoivat heidän asuntojaan. Kun saksalaiset olivat saaneet parakkinsa hyvään kuntoon ja puhdistaneet sen elävistä, tuli muutto ja heidän piti luovuttaa siisti asunto slaavilaisille.
Saksalaisten karkoitettujen joukossa oli räätäleitä, suutareita, kelloseppiä, avainseppiä ynnä muita. Heille tuli muistaakseni vähän apua Venäjän kruunulta, mutta pääasiallisen avustuksensa he saivat ulkoapäin Kiinan kautta.
Parakit olivat koko lailla hatariapa sen takia kylmiä talvella. Olihan niissä kyllä rautakamiinat, ja puitakin sai, mutta sittenkin saksalaiset valittelivat, että niissä tarkeni huonosti. Eivät ne olleet hauskan näköisiä päältäkään päin, likaisia ja mustia ja sisältä vielä ikävämpiä.
Muutamat karkoitetut siellä lyöttäytyivät yhteen, ettei heidän tarvinnut parakeissa asua. Niin tekivät lukkoseppä Giersbäck ja kelloseppä Laubisch. Samoin asuivat vanha Schmidt ja nuori Mangelsdorff yhdessä.
Mangelsdorffin tarina oli hyvin surullinen. Kuukautta ennen sotaa hän oli mennyt naimisiin ja sodan syttyessä oli hän jonkin saksalaisen liikkeen asioilla Moskovassa. Hänet otettiin tietysti kiinni ja lähetettiin Siperiaan, mutta nuori rouva jäi yksin Saksaan.
Parakeissa asui ylipäänsä se suuri joukko, jolla ei ollut varoja järjestää asioitaan paremmin, mutta ne, jotka suinkin pystyivät, pyrkivät asumaan kaupungille yksityisesti. Saksalaisten kanssa siellä seurusteltiin paljon, mutta puolalaisten ja tshekkiläisten kanssa vähän. Kesällä 1915, jolloin oli kova kuumuus Kolyvanissa, laittoivat muutamat Varsovasta karkoitetut puolalaiset sinne hyvän konditorian, ja siellä käytiin ahkerasti. Se sijaitsi vanhassa rikkinäisessä talossa, mutta hyviä leivoksia ja torttuja siellä sai, tilattaessa nimipäivä-kaakkujakin. Saatiinpa jäätelöäkin, mikä 40°:n lämmössä kyllä maistui. Ukko Hörschelmannin, jolla oli sokeritauti, täytyi kuitenkin tyytyä vain piimään, kalaan ja lihaan, niin paljon kuin hän pitikin makeista kaakuista.
Eräs karkoitetuista saksalaisista, Lipscher nimeltään, joka myös osasi hyvin venättä, sai pienen toimen postivirastossa. Hän sai kirjoittaa osoitteet niihin postipaketteihin, joita venäläiset vaimot lähettivät miehilleen tai pojilleen Saksan puolelle, jossa nämä olivat sotavankeina. Paketissa piti olla kaksinkertainen osoite, ensin venäjäksi ja sitten saksaksi, ja saksankielisiä osoitteita eivät postivirkamiehet osanneet kirjoittaa. Lipscher sai muistaakseni 10 kopekkaa osoitteelta, ja niitä piti kirjoittaa kymmenittäin joka postipäivä, sillä postihuoneen koko takaseinämä oli usein kattoon saakka täynnä paketteja. Tavallisesti lähetettiin korppuja ja muuta ruokatavaraa sotavangeille, sillä Saksassa oli tiukkaa ruokatavaroista.
Viimeinen joulu vietettiin muutoin yhdessä saksalaisten kanssa parakissa. He olivat hankkineet sinne joulukuusen ja muutenkin vähän somistaneet ja sievistäneet parakkiansa. Ensin siellä laulettiin vähän, ja sitten pastori piti raamatunselityksen. Senjälkeen jaettiin vähän joululahjoja ja sitten laulettiin taas. Se oli hyvin »stimmungsvoll» ilta. Seuraavana päivänä ukko piti taas saarnan parakissa.
Syksyllä 1916 tuotiin sinne saksalaisia kolonisteja, jotka olivat Venäjän alamaisia. He olivat saksalaisten edetessä jääneet muutamaksi kuukaudeksi Itävallan puolelle, ja kun venäläiset valloittivat alueen takaisin, otettiin asukkaat kiinni ja lähetettiin Siperiaan, vaikka he eivät olleet tehneet mitään muuta kuin pakosta eläneet muutaman kuukauden vieraan vallan alaisina. Näiden ja muiden karkoitettujen keskuudessa ukko toimitteli papillisia tehtäviä, kastoi lapsia, kun niitä tuli, ja kävi hautaamassa, kun tarvittiin.
* * * * *
Novonikolajevskin asemalla seisoo 29 p:nä elokuuta vuonna 1916 alun neljättäsataa saksalaista, jotka ovat karkoitetut kodeistaan, Lutzkista, kaukaiseen Siperiaan. Monen kasvot on tuska tehnyt harmaiksi, mutta erityisesti kiintyy huomio erääseen onnettomaan naiseen, joka hetki sitten on synnyttänyt lapsen asemalla ja taivasalla. Hänen kasvonsa ovat itkusta punaiset, jalat huojuvat alla, mutta vieressä seisoo sotilas ja ajaa häntä laivaan. Nainen yrittää lapsi sylissään parastaan, mutta voimat pettävät. Hän vaipuu istumaan, kunnes sotilaan ruoska jälleen sivaltaa selkään ja pakottaa hänet viimeisin voimin melkein ryömimään siihen laivaan, jonka on määrä viedä hänet ja toiset onnettomat karkoitetut Obia pitkin Kolyvaniin.
Kolme päivää myöhemmin avautuu sen huoneen ovi, jossa Svinhufvud ja Hörschelmann asuvat, ja sisään astuu sama nainen lapsi sylissään. Hän luulee pastori Hörschelmannia paikkakunnan luterilaiseksi papiksi ja tulee hakemaan hänen luotaan apua, saamaan edes kasteen lapselleen, ennenkuin se ennättää kuolla. Hänet otetaan vastaan ihmisenä, ja hän saa jäädä asumaankin taloon. Pastorinrouva valvoo yöt läpeensä hänen vuoteensa vierellä.
Ja syyskuun 4 p:nä pidetään Svinhufvudin ja Hörschelmannin kodissa merkilliset ristiäiset. Svinhufvud ja pastorinrouva ovat kummeina pastorin suorittaessa kastetoimitusta. Läsnä ovat vain äiti ja ja pari muuta karkoitettua naista. Kastamisen jälkeen istutaan kahvipöytään, ja onnettomat saksalaiset kertovat kauheista kokemuksistaan.
Mutta seuraavana päivänä poliisimestari ilmoittaa, että pastorinrouva Hörschelmann karkoitetaan pohjoiseen Siperiaan, ellei hän heti lakkaa avustamasta niitä, joita on »kohdeltava vihollisina». Niin on pakko viedä nainen toiseen turvapaikkaan, hän, jonka mies on sodassa kaatunut ja joka itse on karkoitettu kaukaisiin maanääriin onneton pienokainen sylissään.
* * * * *
Tämän onnettoman naisen kohtalosta kertoo pastorinrouvan päiväkirja:
1.9.1916. — Tänään saapui 320 karkoitettua saksalaista siirtolaisparkaa Lounais-Venäjältä, Lutzkista. Meidän luoksemme joutui asumaan muuan onneton äiti 3 päivän vanhan pienokaisensa kanssa. Kotimme on kuin kyyhkyslakka, jonne venäläisten inhoittavasti kohtelemat köyhät ja kurjat saksalaisparat saapuvat hakemaan turvaa.
4.9.1916. — Klo 5 iltapäivällä vastasyntyneen kastaminen. Olimme Svinhufvudin kanssa yhdessä pienen Ida Elisabethin kummeina. Mukana oli myös kaksi karkoitettua siirtolaisrouvaa, jotka kahvin aikana kertoivat kauheita asioita viimeisistä kokemuksistaan monia viikkoja kestäneeltä matkaltaan. Meidän täytyi sijoittaa äitiparka lapsineen asumaan jonnekin muuanne, koska, kuten Costi tänään kuuli poliisimestarilta, minut voidaan lähettää Pohjois-Siperiaan sen vuoksi, että olen auttanut saksalaista naista, jota korkean esivallan määräyksen mukaan on kohdeltava vihollisena. Costi ei voinut ollenkaan rauhoittua tämän Venäjän hallituksen inhoittavan ja pakanallisen halpamaisuuden tähden.