VAARALLINEN KIRJE.
Reading edition
Kirjeenvaihto Kolyvanin ja kotimaan välillä oli hyvin vilkasta. Kirjeitä tuli ja meni alinomaa, sukulaisille, ystäville ja tuttaville. Enimmät kirjeet kulkivat sotasensuurin tarkastavien käsien lävitse ja muutamat niistä jäivät sille tielleen. Niin kävi myös erään kirjeen, jonka Svinhufvud oli kirjoittanut pankinjohtaja Emil Schybergsonille. Siinä arvosteltiin olevia oloja ja Venäjän hallitusta ankarassa äänilajissa, ja sensuuri päätti pidättää sen itselleen, vieläpä antoi laatia siitä memorandumin korkeammille viranomaisille. Kirje oli päivätty Kolyvanissa 2.7.1916, ja siitä valmisti memorandumin sotasensuurin virkailija, alikapteeni Berg, joka salaisessa kirjeessä 17.7.1916 lähetti sen edelleen ylemmille viranomaisille. Mainittu memorandumi, josta myös käy ilmi kirjeen poliittinen pääsisällys, on kokonaisuudessaan seuraava:
— Kirjeensä alussa tekijä koskettelee tunnettuja tapahtumia keväällä Hypoteekkiyhdistyksessä sekä entisen kapteeni Lessin, mainitun yhdistyksen kamreerin, itsemurhaa. Senjälkeen hän käsittelee mielenkiintoisesti valtiopäivävaalien tuloksia sekä lausuu monien suomalaisten tavoittelevan vain pääsyä »edustajaksi», minkä johdosta hänen mielipiteensä mukaan erityisten lakien uudetkaan esitykset eivät voi valtiopäivillä tulla ratkaistuiksi hyväksyttävään suuntaan, koska eduskunnan kokoonpano on n.s. »jokapäiväisellä, yksinkertaisella tasolla». Tekijän mielipide »Suomen osaanotosta sotamenoihin» on »aivan kielteinen», vaikka Hbl:n ja Hels. San:ain artikkelien sisällyksen mukaan hän toteaa käsityksen Suomessa aivan päinvastaiseksi. Mutta muodollisesti tämä on vain näennäinen, ulkonainen, eikä todellinen kanta. Koko tämän »erikoisen kysymyksen» arvosteleminen on mahdoton, kiitos »sensuurin».
Edelleen tekijä lausuu, että vaikka sota yhä lyö leimansa kaikkeen, täytyy toiveen rauhasta olla kaikkialla suuri:
»Kallistuminen alkaa tuntua Siperiassakin, ja elintarvekysymys saa yhä uhkaavamman luonteen. Jos meidän maamme jää riippuvaksi venäläisestä keskusvallasta varsinkin leivän tuonnin suhteen, niin tokkopahan ne meille sitä antavat. Jos meidän lisäksi on ne suoritettava Suomen markoissa kurssiin 2:66, eikä ruplissa, niin minä pidän tätä mitä suurimpana hävyttömyytenä. On mahdotonta tietää, mitkä inhoittavat tarkoitusperät ovat keksineet sellaisen mieliä kuohuttavan ehdotuksen! Arvelen, että virkamiehet silloin voivat elää jotakuinkin hyvin. Mahdollisesti korkeimmissa piireissä nyt tahdotaan palkita meitä, koska me tähän saakka olemme päässeet jotenkin vähällä sotakysymyksistä. Kuten näet ei edes täällä Siperiassa ole oppinut saamaan kovin korkeita käsityksiä pyhästä Venäjästä! Mutta kaikesta huolimatta olen minä näissä asioissa optimisti. Ei niin, että minä uskoisin rauhan tuovan meille jotakin etua, vaan pikemmin päinvastoin. Nykyinen hallitustapa on juuriaan myöten mätä ja usko sen jatkuvaisuuteen suuresti heikentynyt. Senvuoksi me voimmekin kasvavalla energialla ryhtyä työhön oman maamme hyväksi.»
* * * * *
Memorandumin tekijä on siis, kuten edellisestä voi havaita, rajoittunut pääasiallisesti vain siteeraamaan Svinhufvudin omia sanoja uskoen nähtävästi siten antavansa viranomaisille kaikkein vaikuttavimman kuvan kirjeen »häikäilemättömästä» sisällyksestä.
Millaisia ajatuksia mainittu kirje on herättänyt viranomaisissa, on epätietoista, mutta varmaa on, että se on antanut kenraalikuvernööri Seynille uusia erinomaisia aseita Svinhufvudia vastaan hänen koettaessaan estää maanmiehemme palauttamista takaisin kotimaahan. Sensijaan ei kirje sinänsä aiheuttanut Svinhufvudille mitään näkyviä ikävyyksiä.
Jotensakin täsmälleen vuotta myöhemmin edellämainitun memorandumin päiväystä toteutuikin Svinhufvudin ennustus »mädän hallituksen» jatkuvaisuuden päättymisestä sen sortuessa maaliskuun vallankumouksen aaltoihin.
* * * * *
Kirjeestään Schybergsonille Svinhufvud kertoo vain muutaman sanan:
— Kerran kirjoitin Schybergsonille pitemmän kirjeen, mutta se ei tullut perille, vaan joutui santarmiarkistoon. Siinä olinkin tavallista ankarammin arvostellut Venäjän hallitusta.