← Table of contents
Svinhufvudin kertomukset Siperiasta

ALKUSANAT.

Reading edition

Käydessäni marraskuussa ennen itsenäisyytemme kymmenvuotispäivää ensimmäisen valtionhoitajamme, senaattori P.E. Svinhufvudin kodissa Kotkaniemessä tuli mieleeni ajatus, että olisi sittenkin tavalla tai toisella saatava merkityksi muistiin niitä vaiherikkaita tapahtumia oikeus- ja itsenäisyystaistelustamme, joihin Svinhufvudin nimi niin kiinteästi liittyy. Olin jo silloin erinomaisen hyvin tietoinen siitä, ettei Svinhufvud suostuisi itse niitä kirjoittamaan. Hänellehän oli monta kertaa aikaisemmin ja useammalta eri taholta tehty asiassa ehdotuksia, joihin hän oli kuitenkin vastannut kieltävästi. Ajattelin silloin, että hän ehkä suostuisi kertomaan muistelmiaan ja antaisi jonkun toisen niistä kirjoittaa. Tämä ajatus esitettiin hänelle Helsingissä Itsenäisyyden Liitossa ennen mainittua itsenäisyyspäivää. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän antoikin myönteisen vastauksen esitettyyn pyyntöön suostuen kuitenkin kertomaan ainoastaan Siperiaan-karkoituksestaan, jonka vaiheita suuri yleisö tuntee kaikkein vähimmin.

Näin syntyneessä Svinhufvudin Siperian-matkan kuvauksessa käy johtavana lankana hänen oma kertomuksensa, joka on pikakirjoituksella merkitty muistiin. Sitä olen täydentänyt monin lisäpiirtein, erityisesti arkistotutkimuksin ja sanomalehdistön tarjoamin lisin, joita kuitenkin eräistä syistä olen käyttänyt rajoitetusti. Niinikään olen saanut erittäin arvokkaita tietoja useilta henkilöiltä, joiden nimet liittyvät kirjan sisällykseen. Parhain tietolähteeni on kuitenkin ollut pastorinrouva Johanna von Hörschelmannin päiväkirja, jossa täsmällisesti ja hauskasti kuvataan sitä aikaa, jonka Svinhufvud vietti Kolyvanissa. Pastori von Hörschelmannin ystävällisellä avulla ja luvalla olen myös runsaasti lainaillut sen merkintöjä sellaisinaan, niitä kuitenkin saksankielisestä alkuperäisestä tekstistä lyhennellen.

Kirjan sisällyksen vaatimusten mukaisesti olen saattanut sen kauttaaltaan kertovaan muotoon. Olenpa myös siellä täällä pyrkinyt elävöittämään kertomusta pienin luonnonkuvauksin. Runsaslukuiset valokuvat, joita olen eri tahoilta hankkinut, samoinkuin muutamat mukaan liitetyt kartat, voinevat ehkä niinikään lisätä lukijan mielenkiintoa ja havainnollistaa kirjan sisällystä.

Maailmansodan ja viimeisten sortovuosien synkkää taustaa vastaan nähtynä on Svinhufvudin esiintyminen kaikkein voimakkain vastalause Venäjän silloista politiikkaa vastaan. Tämän vastalauseen hän teki periaatteittensa mukaan, joiden puolesta taistellessaan hän joutui Siperiaan 27 kuukaudeksi. Mutta oikeus, josta hän ei tinkinyt, voitti, ja hän palasi kotiin, niinkuin oli lähtiessään ennustanut:

— Jumalan ja Hindenburgin avulla!

Helsingissä marraskuussa 1928.

Erkki Räikkönen.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings