HÄÄT VANKILASSA.

Oli sunnuntai ja joulukuun kuudes päivä.

Luumäen kirkosta kuului virrenveisuu viereiseen pitäjäntupaan saakka, jossa istui muutamia naapuri-isäntiä poltellen pyhäpiippuja.

— Kuuluvat vihkivän sen meijän asessorin tyttären tänään.

— Niin nuo kuuluvat haastavan.

— Ja ihan vankilassa.

— Tänään on kuulutuskin kirkossa.

— Eiköhän tuota lähetä kuuntelemaan.

Miesten astuessa kirkkoon on pappi juuri lopettanut saarnansa. Päät penkkiriveissä ovat kumartuneet rukoukseen. Siellä täällä, naisten puolella, vilahtelee valkoisia nenäliinoja silmäkulmilla. Nyt kaikuu papin voimakas ääni yli kirkon. Kuinka hyvin hän onkaan osannut sovittaa rukouksensa sanat. Tuntuu aivankuin hän pyytäisi Jumalan suojelemaan sitä miestä, jonka ne, jotka itsensä olivat ylentäneet, olivat karkoittaneet kaukaiseen vieraaseen maahan. Monet kädet yhtyvät ristiin, ja harras rukous kohoaa taivaalle.

Kohta kuuluvat jo papin sanat hänen kuuluttaessaan kristilliseen avioliittoon toisen ja kolmannen kerran tilanomistaja Olof Alfthanin Pulsasta ja asessorintyttären Mary Svinhufvudin Kotkaniemestä.

* * * * *

Kun karkoitusmääräyksen toimeenpanoa ei alkanut kuulua määräajan kuluttua, heräsi vangin omaisissa halu järjestää Mary Svinhufvudin ja Olof Alfthanin vihkiminen heti, eikä jouluna, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Kihlautunut pari oli jo kerran kuulutettu Luumäellä. Nyt oli vain järjestettävä nopeasti toinen ja kolmas kuulutus sekä hankittava vankilan viranomaisilta lupa saada toimittaa vihkiminen vankilassa, jotta morsiamen isä voisi olla tilaisuudessa läsnä. Walter von Gerich ja Arvid Stråhlman antoivat luvan vihkiäisten järjestämiseen vankilassa omalla vastuullaan. Ja niin oli sunnuntaina keskipäivällä kaikki valmista. Odotettiin vain puhelinsanomaa Luumäeltä toisesta ja kolmannesta kuulutuksesta, jotta vihkiminen voitaisiin laillisesti suorittaa.

* * * * *

Vankilan isossa kansliahuoneessa seisoo pöydän takana virkapukuinen, keski-ikäinen pappi. Hänen edessään on valkopukuinen nuori nainen, jonka kasvot ovat yhtä valkeat kuin morsiuspuku. Vihkimäjuhlan vieraidenkin kasvoilta on hymy paennut. He seisovat kaikki, niin morsiamen äiti kuin sulhasen tädit, aivankuin suuressa surujuhlassa.

Nyt vihitään vangin tytär, ja vihkiminen tapahtuu vankilassa.

Pehr Evind Svinhufvud seisoo syrjässä muista, katselee ja kuuntelee. Mitä hän ajattelee, sen tietävät vain nuo vankilan synkät ristikkoikkunat.

Ovien ohi vilahtaa harmaapukuisia miehiä, jotka vaanivat katseillaan vankia. Joku heistä yrittää tulla sisäänkin, mutta peräytyy kuitenkin takaisin.

Merkillisistä vihkiäisistä vankilassa Svinhufvud kertoo:

— Nuorempi tyttäreni vihittiin, ja se tapahtui lääninvankilan kansliahuoneessa, jotta minäkin saisin olla mukana. Vankilan pappi, Friman, joka oli vanha tuttu, toimitti vihkimisen. Siellä oli vaimoni — ja Yngve — ja minä — rouva Kottelin — ja muutamia Olofin sukulaisia — ja vaimoni äiti — ja keitä siellä oli. Pikkanen seurakunta, vain toista kymmentä henkeä kaikkiaan, ei sen enempää. Gerich se järjesti kaiken. Hän ja Stråhlman saivat jäljestäpäin »skraapan» siitä, että olivat sallineet vihkimisen vankilassa.

* * * * *

Samana päivänä, jolloin vihkiäiset olivat lääninvankilassa, lähetti Viipurin läänin kuvernööri kaupungin poliisimestarille seuraavan määräyksen:

»Kehoitan Teitä ottamaan vastaan täkäläisestä lääninvankilasta siellä säilytettävänä olevan entisen hovioikeudenasessorin, Lappeen tuomiokunnan tuomarin, Pehr Evind Svinhufvudin ja lähettämään hänet maanantaina 7 p:nä joulukuuta 7.30 aamulla lähtevällä pikajunalla yhden komissaarion sekä etsivänpoliisin seuraamana Petrogradin kuvernöörille enempää toimenpidettä varten.»

Mutta tästä määräyksestä ei Svinhufvud eikä kukaan hänen omaisistaan tietänyt mitään. Yhtä vähänhän kukaan tässä vihkimätilaisuudessa läsnäolleista aavisti silloin, kuinka suureksi merkkipäiväksi sama joulukuun kuudes oli myöhemmin tuleva maamme historiassa. Ei kukaan tietänyt, että kolme vuotta myöhemmin Suomen kansa julistautuisi itsenäiseksi. Vielä vähemmin aavisti silloin kukaan, että morsiamen isä, jota nyt oli verisesti loukattu, olisi juuri se mies, joka julistaisi Suomelle vuosisatoja odotetun itsenäisyyssanoman.

* * * * *

Samaan aikaan kuin Svinhufvudin tyttären vihkiäisiä toimitettiin lääninvankilan kansliahuoneessa, saapui sinne Viipurin poliisilaitoksen etsivän osaston päällikkö toimittamaan parin vangin kuulustelua. Sattumalta ohjautuivat hänen askelensa kansliahuoneeseen, ja niin hän joutui vihkiäistilaisuuden näkijäksi. Huomatessaan väkeä kansliahuoneessa peräytyi hän tosin heti takaisin, mutta kysyi kuitenkin häntä vankien luo ohjaamaan tulleelta Walter von Gerichiltä väen kokoontumisen syytä ja sai myös siihen totuudenmukaisen vastauksen. Näine tietoineen lähti etsivän osaston päällikkö heti vankien kuulustelun suoritettuaan ilmoittamaan tapahtumasta Helsinkiin kenraalikuvernöörin kansliaan, josta jo varhain seuraavana aamuna soitettiin Viipurin läänin kuvernöörille ja tiedusteltiin, kuinka on mahdollista, että Svinhufvudin tyttären vihkiminen on saanut tapahtua vankilassa. Viipurin läänin kuvernööri lähetti vielä samana aamuna määräyksen kaupungin poliisimestarille kuulustelun ja tutkimuksen toimittamisesta asiassa.

Toista viikkoa myöhemmin Viipurin läänin kuvernööri lähetti kenraalikuvernöörille selityksen asiassa. Se oli päivätty 16.12.1914 ja oli näin kuuluva:

»Sittenkuin tietooni oli tullut, että täkäläisessä lääninvankilassa olisi 23 päivänä marraskuuta kuluvaa vuotta vanhaa lukua vietetty siihen aikaan sanotussa vankilassa säilytettävänä olleen, Tomskin kuvernementtiin karkoittamistaan odottavan Svinhufvudin tyttären häitä, minä heti määräsin poliisimestarin toimittamaan poliisikuulustelun asiassa. Minulle toimitetusta pöytäkirjasta olen havainnut, että huhu oli ollut tosi ja että vankilan johtaja oli myöntynyt siihen, että Svinhufvudin tyttären vihkiäiset oli toimitettu vankilan kansliassa; vihkiäisissä olivat läsnä paitsi sulhasta — erästä Alfthania — morsiamen vanhemmat ja lähimmät sukulaiset, kaikkiaan 12—15 henkeä. Paitsi näitä olivat läsnä vankilan v.t. johtaja Stråhlman, hänen apulaisensa von Gerich ja vankilan pastori Friman, joka toimitti vihkimisen. Vielä on pantava merkille se seikka, että kun etsivän osaston päällikkö Heinjärvi saapui vankilaan toimittamaan poliisikuulustelua, niinhyvin Stråhlman kuin Gerich pöytäkirjaan merkittyjen kertomustensa mukaan julkilausuivat ihmettelynsä sen johdosta, että kuvernööri sekaantuu vankilan sisäistä järjestystä koskeviin asioihin, jotka heidän mielestään voivat koskea ainoastaan heitä itseään ja vankeinhoitohallitusta eikä kuvernööriä. Maan kuvernööreille ja lääninhallitusten virkamiehille annetun arm. vahvistetun johtosäännön 27 §:stä kuitenkin selvästi havaitaan, että kuvernöörin tulee pitää huolta vangittujen henkilöiden oikeasta säilyttämisestä rangaistuslaitoksissa. Mielestäni se, että Svinhufvudin tyttären vihkiäisten on sallittu tapahtua vankilan seinien sisäpuolella, todistaa vankilan v.t. johtajan puolelta täydellistä vankilapalveluksen asettamien vaatimusten ymmärtämisen puutetta.

Poliisikuulustelupöytäkirja lähetetään samanaikaisesti Suomen vankeinhoitohallitukselle.

Tämän saan Teidän Ylhäisyydellenne kunnioittaen ilmoittaa.»

64

Vankilanjohtaja Arvid Stråhlman lähetti omasta puolestaan jo aikaisemmin laajan selityksen vankeinhoitohallitukselle. Tämän kirjelmän syrjään on vankeinhoitohallituksen silloinen ylijohtaja P. Strauch tehnyt seuraavan merkinnän:

»Kenraalikuvernöörin minulle antaman ohjeen mukaisesti ei tämä Viipurin läänin kuvernöörin tiedonanto aiheuta mitään toimenpiteitä vankeinhoitohallituksen taholta. Olen henkilökohtaisesti antanut määräyksen virkaatekevälle vankilanjohtajalle Stråhlmanille, että hänen tällaisissa poikkeustapauksissa tulee puhelimitse edeltäkäsin neuvotella vankeinhoitohallituksen ylijohtajan kanssa tai antaa asiasta tieto kuvernöörille.»

Juttu päättyikin tähän aiheuttamatta vankilan viranomaisille lisää ikävyyksiä.