KASANSKIJN KIRJE.

Sotasyksy tuli itätuulen mukana. Kivijärven päällä ajelehtivat viikkokausin harmaat pilvet ja satoivat tihuttivat alinomaa. Päivät pakenivat ja yöt pitenivät.

Soivarin Manu ajoi postimiehenä polkupyörällään ja sadetakkinsa turvissa asemalle melkein joka päivä ja tuli Kotkaniemeen säännöllisesti samaan aikaan. Sanomalehtiä ja kirjeitä tuli aina, mutta Manusta ne näyttivät niin samanlaisilta ja yksitoikkoisilta kuin itse sateet ja syksy. Ihmetteli hän kuitenkin, että juna toi joskus useampiakin kirjeitä Kotkaniemeen ilman postimerkkiä. Olisihan sentään kuulunut tavallisiin kirjeisiin pieni merkki maksuksi Manunkin vaivoista, kun sai kaikki syyssateetkin pujotella pyörällään maantien lätäköiden lomitse toisten postien kanssa. Nyt ne sensijaan kulkea keljuttelivat ilmaiseksi junissakin.

Kun Svinhufvud kerran — oli jo lokakuun 7:s päivä — palasi matkalta kotiinsa, oli hänen työpöydällään yksi noita postimerkittömiä kirjeitä, joita Manu aina katseli niin vierovin silmin. Sen sisällyksen luettuaan hän ajatteli heti:

— Nyt se katkesi!

Kirjeessä pyysi prokuraattori K. Kasanskij lyhennysotetta eräästä kihlakunnanoikeuden pöytäkirjasta, venäläinen mies, joka vastoin lakejamme oli asetettu niitten korkeimmaksi valvojaksi meillä.

Svinhufvudin kohtalokasta kielteistä päätöstä olla lähettämättä mainittua lyhennysotetta seurasi pitkä odotusten kuukausi, jonka kuluessa mitä erilaisimmat mahdollisuudet tulevasta ryssäntuomiosta risteilivät päässä. Virastaerottaminen tuntui miltei varmalta, mutta raahaaminen Venäjän vankiloihinkaan ei tuntunut sekään mahdottomalta. Kotkaniemi oli siis uhattu ja isännän virka vaarassa.

Kerran ennenkin olivat ryssät riistäneet viran Svinhufvudilta. Se tapahtui siihen aikaan, kun Suomea hallitsi venäläinen satraappi Bobrikoff. Taistelussaan hänen sortomääräyksiänsä vastaan kaatui Turun hovioikeuskin, jossa Svinhufvud silloin oli asessorina. Mutta Bobrikoff sai surmansa ja oikeus pääsi voitolle. Tuosta ensimmäisestä viranmenetyksestä oli nyt kulunut jo enemmän kuin vuosikymmen, ja sen aikana oli taivaalle kasaantunut taasen mustia pilviä. Silloin oli ollut Bobrikoff, mutta nyt oli Seyn. Vain nimissä oli ero, vaikka Bobrikoff olikin pontevampi ja vaarallisempi kuin Seyn.

Viekööt viran, hävittäkööt kodin, raahatkoot vaikka vankiloihinkin, mutta nöyrästi alistuen ei Suomi sentään koskaan luovu oikeuksistaan, sillä olihan nyt kysymys koko kansan elämästä. Kun Venäjä saisi riistetyksi meiltä isiemme lait, tulisi se uudelleen ja veisi meiltä äidinkielemmekin. Tuomarien velvollisuus oli osoittaa kansalle uhkaava vaara ja näyttää sille esimerkillään, miten Suomen oikeuksia oli puolustettava. Sykähti kuitenkin oudosti sydämessä ajatellessa, etteivät vaimo ja omaiset aavistaneet mitään. He istuivat siinä pöydän ääressä lampun valossa yhtä rauhallisina ja iloisina kuin ennenkin.

Kuukausi kului kiireisessä työn touhussa. Varsinkin Lemin kirkkoherranvirkatalon katselmus vei aikaa paljon. Muistui mieleen, kuinka elokuussa katselmusta toimitettaessa oli seisottu pappilan pihalla ja odotettu auringonpimennystä. Keskellä kirkkainta päivää pimenivät pellot ja niityt, ja Kivijärvikin peittyi hämärään. Tuntui kuin tuo auringonpimennys olisi ennustanut elämänkin auringon pimenemistä.

* * * * *

Kasanskijn lähettämästä kirjeestä ja vastauksestaan siihen Svinhufvud kertoo:

— Syksyllä lokakuun alkupuolella tuli Kasanskijlta, silloiselta prokuraattorilta, kirjelmä, jossa hän pyysi minulta kopiota eräässä rikosjutussa tehdystä päätöksestä. Jutun oli ratkaissut apulaiseni Fieandt Kouvolassa, ja päätös oli oikea, mutta rangaistusten yhdistämisestä tuli kysymys. Asianomainen oli tehnyt useampia kolttosia, mutta oli kannellut, ettei yhdistetty rangaistus ollut oikea. Jos prokuraattorina olisi ollut suomalainen mies, olisi kaikki mennyt hyvin. Mutta nyt oli paperin alla itse Kasanskijn nimi. Minä huomasin heti, että riita tässä tulee. Tiesin myöskin, että viralliset kiireet ovat verraten hitaita. Kuukauden sisään kun vastaan, niin se riittää, sillä sitä ennen ne eivät uudista pyyntöä. Mutta jos eivät kuukauden päiviin saa vastausta, silloin ne tavallisesti kysyvät, mistä syystä vastaus viipyy. Ajattelin, että odotan sen kuukauden jokseenkin tarkkaan. Minulla oli näet sillä välin valmistettavana eräät käräjäpaperit ja vähän muitakin vanhoja asioita. Lemin kirkkoherran virkatalon katselmus, joka oli pidetty jo elokuussa, piti niinikään saada pois käsistä. Tein ahkerasti työtä ja sain kuukauden sisään paperini jokseenkin kuntoon. Vasta senjälkeen lähetin Kasanskijlle vastauksen, jossa ilmoitin, että hän ei ole oikea prokuraattori ja että niin ollen en voi hänelle lähettää mitään papereita. Kirje meni, ja kesti yli kaksi viikkoa, ennenkuin rupesi mitään kuulumaan. Ehdin jo kirjoittaa Bonsdorffille ja kysyä asiain kulkua.

* * * * *

Kotkaniemen sivurakennuksen ullakolta risaisesta paperikasasta löydän 14 vuotta myöhemmin pakan kirjeitä, joiden päälle on tarttunut paksulta tomua ja joiden välissä ratisee sahajauhoja. Tuon kirjepakan huoneeseeni ja ryhdyn selailemaan sen sisällystä. Isosta virkakuoresta löydän Kasanskijn 6.10.1914 lähettämän kirjeen. Luen sen riveiltä seuraavat hänen allekirjoittamansa sanat:

»Esiintulleesta syystä pyydän Herra Tuomaria ensi tilassa tänne lähettämään sellaisen virallisesti oikeaksi vahvistetun lyhennysotteen Valkealan pitäjän käräjäkunnan kihlakunnanoikeuden istunnossa 11 päivänä tammikuuta 1913 pidetystä pöytäkirjasta, talollisenpoikaa Aleksej Julianoff Osipoffia koskevassa jutussa, että siitä ilmenee kihlakunnanoikeuden jutussa silloin antama päätös.»

Tähän prokuraattori Kasanskijn virkakirjeeseen Svinhufvud lähetti kolmea viikkoa myöhemmin, 31.10.1914, prokuraattorinvirastoon seuraavan vastauksen:

»Virkakirjeessä tämän kuun 6 päivältä on Prokuraattorinviran haltija K. Kasanskij pyytänyt minua lähettämään hänelle lyhennysotteen Valkealan pitäjän käräjäkunnan 11 päivänä tammikuuta 1913 pitämästä pöytäkirjasta eräässä asiassa.

Koska kuitenkin Prokuraattorin viran haltijaa K. Kasanskija Venäjän keisarikunnan kansalaisena ei ole voitu vastoin säännöksiä 21 päivänä elokuuta 1772 annetussa hallitusmuodossa ja sen 4 ja 10 §§:ssä sekä 21 päivänä helmikuuta ja 3 päivänä huhtikuuta 1789 annetun Yhdistys- ja vakuuskirjan 1 kohdassa lain mukaisesti nimittää Suomen Senaatin Prokuraattoriksi, vaan hänen nimityksensä ilmeisesti on tapahtunut lain voimaa kaipaavan venäläisen n.s. yhdenvertaisuuslain nojalla, ei häntä voida pitää laillisena Prokuraattorina Suomessa. Siitä syystä en katso olevani oikeutettu lähettämään pyydettyä lyhennysotetta, josta täten saan prokuraattorinvirastolle ilmoittaa.»