EINO HEINONEN
Reading edition
Marraskuun 19 p:nä 1915 on pastorinrouvan päiväkirjassa seuraava lyhyt merkintä:
»Muuan nuori suomalainen tulla tupsahti yht'äkkiä sisään, jäi päivälliseksi ja tuli uudelleen teelle, jolle olimme pyytäneet myös isäntäväkemme. Niin oli meitä 8 henkeä.»
Eino Heinosen käynnistä Kolyvanissa Svinhufvud kertoo:
— Eräänä kauniina päivänä, kun Ellenkin oli vielä Kolyvanissa, tuli asuntoomme herrasmies, joka kumarsi, puhui suomea ja kysyi, että ollaanko se ja se.
»Kyllä, kyllä», vastattiin, »mikä tuo maanmiehen tänne?»
Kävi selville, että tulija oli Eino Heinonen. Hänen veljellään oli nahkurinliike Keravalla, ja hän oli tullut Siperiaan nahkoja ostamaan, joita siellä saikin, varsinkin hevosennahkoja, hyvin halvalla. Kun hän Novonikolajevskissa ollessaan kuuli, että minäkin olin siellä lähellä, päätti hän tulla tervehtimään. Sehän oli hyvin ystävällisesti tehty. Ei hän siellä kauan viipynyt, puolisen päivää vain. Istuttiin yhdessä, syötiin ja juotiin teetä sekä juteltiin. Puhuttiin kaiken maailman kieliä, viroa, saksaa ja venättä, ja me puhuimme Heinosen kanssa tietysti suomea. Kotiin tultuaan hän kirjoitti käynnistään pitkän kirjoituksenkin sanomalehtiin. Nykyään hän on Buenos Airesissa, jossa hänellä on oma liikkeensä. Oli erittäin hauska tavata hänet siellä Siperiassa.
* * * * *
Uudessa Suomettaressa matkansa jälkeen julkaisemassaan kirjoituksessa Eino Heinonen kertoo käynnistään Svinhufvudin luona m.m. seuraavaa:
— Viime marraskuun 19 p:nä saavuin liikeasioissa Novonikolajevskin kaupunkiin Siperiassa. Huomattuani kartasta, että tunnetun maanmiehemme, asessori Svinhufvudin karkoituspaikka, Kolyvan, oli ainoastaan 45 virstan päässä, päätin poiketa häntä tervehtimään.
Vuokrasin hevoset ja läksin taivaltamaan. Ilma oli leuto ja keli erinomainen. Ajettuani kolmisen tuntia havupuita kasvavien seutujen läpi ja vahvaan jäähän menneen Ob-virran yli, alkoi edessäni kohoavalta harjulta häämöttää suurehko kylä.
»Sieltä näkyy Kolyvan», huudahti kyytimieheni ja kysyi, mihin käskisin ajamaan.
Kuultuani, ettei kaupungissa ollut enempää hotelleja kuin matkustajakotejakaan, kehoitin kyytimiestäni viemään minut johonkin semmoiseen paikkaan, jossa voisin saada asunnon ja ruokaa. Ja niin jouduin erään »jamtshikan» eli kyytimiehen asuntoon, jossa huoneet olivatkin siistejä ja isäntäväki ystävällistä.
Syötyäni aamiaisen ja juotuani teen läksin sitten klo kahden ajoissa Svinhufvudia tervehtimään. Löysin helposti hänen asuntonsa, kolkutin oveen ja selitin vastaanottavalle miespalvelijalle olevani suomalainen.
Heti tulikin etehiseen mies, jonka viimeksi olin nähnyt Suomen eduskunnan puhemiespöydän takana. Asessori Svinhufvud tuntui ilahtuvan maanmiehensä odottamattomasta tapaamisesta ja kehoitti minua astumaan ruokasaliin, jossa esitteli minut rouva Svinhufvudille ja eräälle virolaiselle pastorille sekä tämän rouvalle ja tyttärelle. Istuuduttuamme juuri katettuun päivällispöytään virisi vilkas keskustelu, sekaisin venäjän-, ruotsin-, suomen-, viron- ja saksankielellä.
Keskustelu suuntautui ensiksi matkustamiseen Suomesta Siperiaan, johon nähden kaikki olimme yhtä mieltä siitä, ettei se ole niinkään vaivalloinen ja merkillinen kuin miksi sitä Suomessa kuvitellaan.
Kysyin asessori Svinhufvudilta, mitä hän tiesi vapauttamisestaan, josta niin paljon oli puhuttu. Asessori vastasi, ettei hän duumassa tehdystä ilmoituksesta ja sanomalehtien kirjoituksista huolimatta ollut alunpitäenkään uskonut koko vapauttamishuhua. Asessori Svinhufvudille, kuten tunnettua, oli tarjottu tilaisuus muuttaa Simbirskin kuvernementtiin, mutta hän kiitti kunniasta ja pyysi saada jäädä Kolyvaniin. Simbirskin kuvernööri olisi nimittäin voinut määrätä asessori Svinhufvudin asuinpaikaksi minkä tahansa kyläpahasen.
Mitä muuten Siperian kansaan ja sen luonteeseen tulee, ei asessori Svinhufvudin niistä saama käsitys ollut varsin edullinen. Epärehellisyys ja vilppi ovat varsin yleisiä paheita.
Päivänsä kulutti hra Svinhufvud etupäässä lukemalla. Hän on hankkinut itselleen useita Siperiaa ja sen taloudellista elämää käsitteleviä teoksia ja voisi hän kerran Suomeen takaisin päästyään pitää hyvinkin mielenkiintoisia esitelmiä Siperiasta, sen kansasta ja sen taloudellisista mahdollisuuksista. —
Rouva Svinhufvud tekee ahkerasti käsitöitä, ja neiti Hörschelmann soittaa erittäin hyvästi viulua, josta kaikille koituu miellyttävää nautintoa.
Mukanani lähetti asessori Svinhufvud terveisiä kotimaahan ja pyysi kertomaan, ettei hänellä toistaiseksi ole erikoisempaa hätää, jos kohta karkoitus ei mikään huvimatka olekaan. Herra Svinhufvud näyttää erittäin virkeältä, ja sanoi hän hyvin viihtyvänsä Kolyvanissa, mikä seikka on suureksi osaksi luettava myöskin miellyttävien asuintovereitten ansioksi.
Minuun jätti tervehdyskäynti hänen luonaan unohtumattoman vaikutuksen.
* * * * *
Yli 12 vuotta myöhemmin Buenos Airesista Svinhufvudille lähettämässään kirjeessä Eino Heinonen muistelee vielä tuota merkillistä käyntiään Kolyvanissa seuraavin sanoin:
»Muuten olen toisinaan ihmetellyt, kuinka Herra Senaattori saattoi suhtautua minuun heti täydellä luottamuksella Kolyvanissa, istuessani suoraan aamiaispöytään. Muistan ensimmäisen kysymyksenne:
— Mitä uutta kuuluu politiikkaan?
Muistan komeat savut pitkästä piipusta. Muistan iltakävelyn Kolyvanin puhtailla lumisilla kaduilla, muistan leipurissa käynnin, yhden pöydän ja kaksi tuolia. Ovi lensi auki ja sisään syöksyi poliisimestarin apulainen ostaakseen leivoksia, ja minä luulin hänen tulevan minua tutkimaan. Herra Senaattori meni rauhallisesti keskustelemaan upseerin kanssa, ja tokko se siten minua huomasikaan.
Me piirsimme uudet rajat Suomelle — — — näkeekö
Eino Heinonen. Karl Friedrich Hoffmann, tämä vuosisata tai tulevaisuus niitä? Minä ehdotin ryssän päästettäväksi merelle, Välimerelle, jotta antaisi meidän, Suomen, olla rauhassa pohjoisessa. Senaattori vastasi:
— Mitä ryssä merellä tekee — ei mitään — eivät ne osaa merta kyntääkään!»