ELLEN JA EIVIND.
Reading edition
Kevättalvella, pari kuukautta ennen Ellenin ja Eivindin Siperiaan-saapumista, sanoi Basilnikoffin emäntä irti asukkaansa. Pastorinrouvan päiväkirja kertoo asiasta seuraavaa:
15.3.1916. — Vanha emäntämme pyysi meitä muuttamaan pois voidakseen antaa huoneemme miniälleen, mikä meistä oli hyvin ikävää. Kävimme heti Svinhufvudin ja Costin kanssa kaupungissa uutta asuntoa hakemassa.
17.3.1916. — Juoksimme Svinhufvudin kanssa puoli päivää asuntoa hakemassa.
19.3.1916. — Olemme löytäneet mainion asunnon, vielä paremman kuin entinen. Se on kauppias Laptjeffin talossa ja saamme siitä haltuumme 3 isoa huonetta. Taloon kuuluu puutarha, piha ja pieni parveke. Hinta on sama kuin entisessä eli 15 ruplaa kuukaudelta.
28.3.1916. — Muutimme uuteen asuntoomme ihanan ilman vallitessa, Karlin, Lillin ja erään siviilivangin uskollisesti auttaessa. Asunto on aivan eurooppalainen, melkein ylellisen hieno isoine puutarhoineen.
31.3.1916. — Ensimmäinen lukutuntimme uudessa asunnossamme.
* * * * *
Kevät tuli. Aurinko nousi yhä korkeammalle, päivät pitenivät ja elämä hiihteli vanhaa latuaan. Oltiin metsästysmatkoilla, tehtiin rekiretkiä, luettiin iltaisin kirjallisuutta ja käytiin naapureissa vierailuilla. Niin kuluivat helmikuu, maaliskuu ja huhtikuu lumen ja pakkasen merkeissä. Mutta Siperian jättiläinen, Ob, auringon rinnalla kesän ja talven mahtavin valtias, kävi huhtikuun viimeisinä päivinä yhä levottomammaksi. Päivä poltti ohenevaa jäänpintaa yhä kuumemmin, ja vedet jäitten alla myllersivät yhä vuolaammin. Ja toukokuun toisena päivänä — Svinhufvud ja Dietrich olivat silloin menneet jahtiin stepille — murtuivat yht'äkkiä Obin jäät, vesi nousi sylimitoin ja peitti valtansa alle kaiken, niin että jättiläisjoesta tuli nyt rannaton meri. Ja siihenpä taittui talven viimeinen valta, vedet laskivat jälleen ja uusi kesä alkoi tehdä lehtiä puihin ja kukkia maahan. Kesäkuuta odotellessa alkoi tulla tietoja, että Ellen-rouva on jälleen tulossa Siperiaan. Pastorinrouvan päiväkirja kertoo näistä asioista seuraavaa:
27.5.1916. — Asessorinrouva toivoo olevansa noin 14 päivän kuluttua täällä mukanaan joko nuorin tai vanhin poikansa. Edellinen on noin 9-vuotias ja jälkimmäinen asianajaja Turussa. Kylläpä tulee suuri ilo Svinhufvudille.
8.6.1916. — Asessorinrouva kirjoitti tänään, että hänen tulonsa on epävarma, koska hänen sairautensa asettaa hänelle edelleen esteitä.
10.6.1916. — Asessorinrouva kirjoitti tulevansa maanantaina mukanaan nuorin poikansa. Kun Laptjeffin väki muutti kesäasunnolleen, vuokrasi Svinhufvud nopeasti myös rouva Laptjeffin makuuhuoneen.
11.6.1916, — Helluntai. Ihana ilma. Haimme yhdessä erään saksalaisen siviilivangin kanssa koivuja ja lemmikkejä koristaaksemme niillä asessorinrouvan huoneen hänen tuloaan varten. Benita sitoi seppeleen, ja Hoffmann laittoi ruotsinkielisen tervehdyslauseen.
12.6.1916. — Kaikki oli valmista asessorinrouvan vastaanottoa varten, mutta saimme odottaa turhaan.
13.6.1916. — Svinhufvud sai rouvaltaan sähkösanomatiedon, ettei ole saatavissa ainoatakaan matkalippua, minkä takia hänen lähtönsä siirtyy 20 p:ään kesäkuuta. Vastaanmennyt ajuri on nyt turhaan odottanut 3 päivää, ja huone on liian aikaisin vuokrattu. Svinhufvud oli niin väsynyt 2-päiväisestä odotuksesta, että hän jäi mieluummin kotiin meidän lähtiessämme vierailulle Dietrichin luo.
24.6.1916. — Svinhufvud jäi kotiin odottamaan sähkösanomaa meidän toisten lähtiessä viettämään Fuchsin syntymäpäivää.
25.6.1916. — Olimme juuri menossa Novonikolajevskiin, kun asessorinrouva tuli pienen poikansa Eivindin kanssa täydellisesti yllättäen meidät. Hänen Pietarista lähettämänsä sähkösanoma ei luonnollisestikaan ollut tullut perille.
* * * * *
Ellen-rouvan ja Eivindin käynnistä Kolyvanissa Svinhufvud kertoo:
— Kesäkuussa 1916 tuli Ellen sinne Eivindin kanssa. Ellen kertoi matkaltaan, että kun he ajoivat Gustshinin kanssa Tshikistä Kolyvaniin maantietä pitkin, tuli keskellä kuumaa päivää iso paarmalauma niinkuin pilvi heidän kimppuunsa. He saivat hosua sateenvarjolla, nenäliinalla ja piiskalla minkä kerkisivät varjellakseen itseään, ja hevoset kiitivät hurjaa laukkaa eteenpäin, kunnes paarmat äkkiä hävisivät. Tuollaiset paarmalaumat kuuluivat olevan matkamiesten pahimpia vaivoja kesällä. Kerran olivat saksalaiset ystävämmekin eräällä retkellä joutuneet samanlaiseen paarmalaumaan.
Sitten kuljettiin ympäri Ellenin kanssa steppiä katsomassa. Oltiin myös vieraina Beauvais'lla, Hoffmannilla ja muilla tuttavilla. Ellen sai nähdä, ettei minulla vieläkään mitään hätää ollut. Kun hän sitten oli aikansa ollut, lähtivät hän ja Eivind takaisin Kotkaniemeen kotiaskareilleen.
* * * * *
Ellen-rouvan oleskelusta Kolyvanissa kertoo pastorinrouvan päiväkirja:
1.7.1916. — Ilokseni maistui päivällisruokani kaikille, vieläpä pienelle Eivindillekin, joka söi suurella ruokahalulla.
2.7.1916. — Pikku Eivind jäi vuoteeseen 39°:n kuumeessa. Näyttää kuin hänelle tulisi angina. Sitä en ihmettele ollenkaan, sillä hän on juossut kaiket päivät paljain jaloin ulkona kylmässä ja kosteassa ilmassa. Eilen onkimatkalla kastuivat hänen jalkansa, ja hän istui märissä sukissa koko illan.
3.7.1916. — Pienokainen, Jumalan kiitos, on päässyt kuumeestaan. Hän jäi kuitenkin luonnollisesti vielä vuoteeseen.
4.7.1916. — Pienokainen oli koko päivän pystyssä, mutta on hieman heikko vielä.
6.7.1916. — Asessorinrouva toi meille muuten kaikenlaista hyvää: Costille kirjoituspaperia, paperosseja, ruotsalaisen Uuden Testamentin ja mustikanlehtiä teetä varten, Benitalle ja minulle makeisia.
Asessorinrouva oli nukkunut huonosti yönsä ja jäi senvuoksi lepäämään iltapäivään asti, minkä jälkeen hän meni yhdessä miehensä ja poikansa kanssa Studnitzin luo kahville.
7.7.1916. — Asessorinrouva ottaa Benitan mukaansa ja hankkii hänelle paikan Helsingissä.
9.7.1916. — Svinhufvudit olivat kahvilla Alenskin luona.
10.7.1916. — Asessorinrouva oli tänään hyvin pahoinvoipa ja oli koko päivän omassa huoneessaan.
11.7.1916. — Klo 6 aamulla menivät Svinhufvud, Fuchs, Ullrich, Beauvais ja Karl kalaan ja jäivät koko päiväksi. Costin piti mennä mukaan, mutta hän jäi kuitenkin sateen takia kotiin. Myös aamupäivällä ja illalla tuli vähäisiä sadekuuroja. Siitä huolimatta palasivat matkamiehet täysin kuivina klo 1/2 9 juuri parhaiksi teelle, mutta ilman kaloja. He olivat vetäneet venheen sateen ajaksi maihin, kaataneet sen kumoon ja hakeneet suojaa sen alta.
13.7.1916. — Koko yö valvottu. Matkatavarat lähetettiin klo 3 yöllä, ja klo 5 aamulla lähtivät asessorinrouva ja Benita.
* * * * *
Sinä aamuna, jolloin Ellen-rouva, Eivind ja Benita lähtivät ajamaan rattailla Siperian aroa pitkin Tshikin rautatieasemalle, oli aurinko satumaisen kaunis. Se oli juuri nousemassa Obin itärannan metsien takaa ja valaisi kylmillä aamusäteillään Kolyvania. Mutta mitä lähemmäksi rautatietä saavuttiin, sitä ylemmäksi korkeni aurinko. Aron kukkasmeri heräsi sen lämpöiseen hyväilyyn, levitti terälehdet ilmiauki ja kantoi niiden tuoksun vastaan kaikilta suunnilta.
Tulikuumia kiskoja pitkin kiiti Siperian juna muutamia tunteja myöhemmin Tshikin asemalta jälleen länttä kohden. Jo kolmatta kertaa matkasi Ellen-rouva samaa tietä. Maisemat ympärillä tuntuivat jo niin tutuilta, ettei mieli voinut niihin enää kiintyä. Mutta pieni Eivind istui alinomaa ikkunoissa, katseli kyliä ja metsiä ja ihmetteli matkan suunnatonta pituutta.