VAPAUTUS.

Siperian juna vaeltaa läpi tammikuisten lumikinoksien. Ikkunat ovat paksussa huurteessa, ja ulkona on iltayö. Vaunun sisällä yksinäisessä osastossa palaa kaksi kynttilää, joiden lepattavat liekit valaisevat Ellen-rouvan kasvoja. Hänen käsissään on neulomus, ja hän on taas matkalla Siperiaan.

* * * * *

Ellen-rouvan matkasta Siperiaan kertoo pastorinrouvan päiväkirja:

10.2.1917. — Asessorinrouva kirjoitti, että hän lähtee matkalle 13 p:nä helmikuuta.

17.2.1917. — Svinhufvudin huoneessa on kaikki valmiiksi koristettu asessorinrouvan vastaanottoa varten. Vahinko vain, ettei huonetta voi koristaa kesän kukilla.

18.2.1917. — Odottaessamme sähkösanoman mukaisesti asessorinrouvaa vasta klo 6 noudatimme rouva Hoffmannin kutsua ja menimme heille. Kotiintullessamme löysimme asessorinrouvan jo saapuneena ja yksin. Hän oli tullut jo klo 4. Alvinekaan, meidän uusi palvelijamme, ei ollut kotona, vaan oli mennyt auttamaan rouva Beauvais'ta. Vietimme sitten yhdessä hauskan teetunnin.

20.2.1917. — Svinhufvudit olivat koko päivän huoneessaan, vain ruoka-ajat olimme yhdessä. Molemmat ovat hieman vilustuneita.

25.2.1917. — Asessorinrouva oli vuoteessa päivälliseen saakka, sillä hänellä oli pientä vatsakipua.

26.2.1917. — Asessorinrouva oli koko päivän vuoteessa.

28.2.1917 Tänään on myös Svinhufvud sairas.

1.3.1917. —- Asessorinrouva on parempi, mutta Svinhufvud itse jäi vuoteeseen. Hän tunsi itsensä hyvin pahoinvoivaksi. Kun kuume vain nousi, kävin lainaamassa Beauvais'lta heidän lämpömittariaan, ja se osoitti kauhuksemme hänellä olevan kuumetta 39,7°. Onni sentään, että asessorinrouva on täällä!

2.3.1917. Tohtori tuli ja rauhoitti ja selitti, että luultavasti on kysymyksessä vain voimakkaampi vilustuminen. Asessorinrouva ei nuku öisin ollenkaan, vaan valvoo sairaan luona.

3.3.1917. — Asessorinrouva on parempi. Menin hänen kanssaan postia hakemaan.

4.3.1917. — Svinhufvudilla on tänään jälleen enemmän kuumetta. Kysymyksessä on luultavasti oikein perusteellinen influenssa.

5.3.1917. Svinhufvudilla on yhä edelleen vähän kuumetta. On niin ikävää asessorinrouvan vuoksi, vaikka meidän täytyisi olla iloisia siitä, ettei tauti ole sen vakavampaa laatua.

6.3.1917. — Svinhufvudilla on yhä edelleen vähän korkeampi lämpö.

9.3.1917. — Svinhufvud oli jalkeilla, mutta pysytteli kuitenkin puettuna vuoteessa.

10.3.1917. — Asessorinrouva meni torille Alvinen kanssa.

12.3.1917. — Costin syntymäpäivä.

* * * * *

Eletään jo maaliskuun puolimaita 1917. Svinhufvud on päässyt influenssastaan, ja Ellen-rouvakin on jälleen terve. On tullut taasen se aika, jolloin Ellen-rouvan on palattava kotiin Kotkaniemeen. Mutta eräänä päivänä, kun matkalaukut jo odottavat valmiina, avautuu yht'äkkiä ovi, ja suuri riemuhuuto kajahtaa korviin:

— Vallankumous!

Vapaus on tullut aavistamatta kuin keskipäivän aurinko keskelle pimeintä yötä. Se on tullut niin yllättäen, että tuntuu vaikealta uskoa sitä todeksi.

Seuraavana päivänä aurinko hopeoi puut. Hanget kimaltelevat kultana kaikkialla. Ihmiset ovat kuin pyhävaatteissaan. Karkotetusta on tullut vapaa mies. Se on totta sittenkin.

* * * * *

Vapautumissanoman saapumisesta ja matkavalmistuksistaan Svinhufvud kertoo:

— Vaimoni oli helmikuun alussa 1917 tullut Kolyvaniin kolmannen kerran. Hän oli ollut siellä jo toista kuukautta maaliskuun keskivaiheille, ja oli juuri aikeissa lähteä pois.

Silloin oli Siperiaankin jo tullut kallis aika. Tavarat rupesivat loppumaan ja kallistumaan. Sokeriakaan ei saanut enää vapaasti, ja sokerileipurien piti lakkauttaa toimintansa. Mutta kun laskettiin voin hintoja, niin huomattiin, että kannatti lähettää sieltä voita Kotkaniemeen. Vaimoni lähettikin useampia kertoja ison laatikon ja seisoi postitoimistossa jonossa sotilaiden vaimojen kanssa. Hän oli juuri lähtöpuuhissa, kun ystävämme Studnitz, joka oli ollut matkoilla Novonikolajevskissa, toi ensimmäisen sanan:

»Revoljutsia.»

Hän oli Novonikolajevskissa saanut kuulla asiasta, mutta Kolyvanissa ei siitä tiedetty mitään, vaikka siellä olikin sähkölennätin. Kohta tuli kuitenkin virallinen vahvistus tiedolle. Koko kaupunki joutui aivan haltioihinsa, vaikka saksalaiset samoinkuin minäkin olimme aluksi epätietoisia, tulisiko »revoljutsiasta» meille mitään hyvää. Jos venäläiset pääsisivät tekemään lujempaa vastarintaa saksalaisille, niin silloin ei siitä olisi mitään iloa. Mutta arvelimme kuitenkin, että vallankumous tulee heikentämään Venäjän valtakuntaa ja helpottamaan rauhantekoa. Sillä venäläiset näkyivät kaikki tahtovan rauhaa.

Seuraavana päivänä tuli lisätietoja vallankumouksesta. Tsaari oli luopunut valtaistuimestaan, ja hänen tilalleen toivottiin hänen veljeään. Sitten tuli tieto, että olikin muodostettu väliaikainen hallitus ja että vallankumous oli levinnyt Suomeenkin. Seyn oli otettu kiinni ja lähetetty Pietariin. Niin pian kuin tämä tieto tuli, menin heti poliisikamariin ja sanoin:

»Hyvät herrat, se, joka minut tänne lähetti, on vangittu. Nyt minä lähden takaisin kotiin!»

Vastattiin, että se kyllä kävisi päinsä, niin pian kuin virallinen tieto vapauttamisesta saapuisi.

Selitin siihen, ettei poliisin lupaa enää tarvittu, sillä kukaan ei voisi estää minua matkustamasta, ja siihen oltiin poliisikamarissa tyytyväisiä.

Päivää myöhemmin, kun olin käynyt poliisikamarissa ilmoittamassa lähdöstäni, tuli sinne virallinenkin sana. Siinä ilmoitettiin, että kyllä herra saa lähteä ja että hänet on toimitettava kotiin oikein juhlallisesti valtion kyydillä. Sitä minä en kuitenkaan jäänyt odottamaan, vaan kiitin onneani, että pääsin lähtemään rauhassa.

Sitten laitettiin tavarat nopeasti kuntoon, osa myytiin ja osa lahjoitettiin. Pastori sai kaikki, mitä jäi jäljelle. Munkkipuolikaskin annettiin hänelle lohdutukseksi, sillä hän oli hyvin surullinen ja ajatteli, että kuinka hänen vielä käy, kun rouvakin oli juuri vähän ennen vallankumousta matkustanut Viroon kotiaan katsomaan. Tavarat saatiin lopulta kuntoon, ja niin sanottiin sitten hyvästi kaikille vanhoille tuttaville. Venäläiset papitkin olivat saattelemassa, ja koko kaupunki oli liikkeellä. Noustiin vihdoin rekeen ja ajettiin Novonikolajevskiin. Pastori ja Studnitz tulivat saattamaan.

Matka luisti hyvin. Novonikolajevskissa mentiin sisälle erään saksalaisen luo, jonka nimi oli Schirn. Hän oli muistaakseni maanviljelystavaroiden agentti eräässä amerikkalaisessa firmassa ja oli ollut jo kymmenen vuotta Venäjällä. Hänen luonaan syötiin päivällistäkin, mutta yötä oltiin sentään hotellissa. Schirn kävi aamulla hommaamassa meidän tavaramme asemalle ja junaan. Siellä oli kauhea tungos, mutta hän sai ne kuitenkin junaan, vaikka pitikin maksaa ylipainosta puolitoistasataa ruplaa.

Novonikolajevskissakin oli silloin oikea vallankumouskuohunta. Sinne oli juuri samaan aikaan saapunut idästä päin karkoituspaikaltaan kuuluisa vallankumouksellinen Breshko-Breshkovskaja, vallankumouksen »babushka». Hän jäi yhdeksi päiväksi kaupunkiin juhlittavaksi, ja siten oli junassa vähän väljempää, sillä hänen kanssaan jäi paljon muitakin matkustajia. Muuten tuskin olisimme mahtuneetkaan junaan, vaikka kyllä se nytkin oli aika täynnä.

Novonikolajevskissa oltiin illalla kutsuttu johonkin seuraan, en muista mihin, mutta venäläisiä siellä enimmäkseen oli. Joku esitti siinä muistokirjan, johon piti kirjoittaa jokin lause. Ei siinä ollut aikaa miettimiseen, ja niin kirjoitin suomeksi:

»Jokainen kansa on oman onnensa seppä!»

Pastori jäi Kolyvaniin vielä toukokuuhun saakka. Hän ei saanut Pietarista vapauttamissanomaa, joten hänen täytyi itsensä puuttua asiaan ja kääntyä poliisilaitoksen puoleen ja kysyä poispääsyään. Siellä oltiin epäröiviä ja viivytettiin asiaa. Taistelihan Venäjä edelleen Saksaa vastaan. Silloin ukko pyysi nähtäväksi häntä koskevat karkoituspaperit. Niistä selvisi, että hänet oli karkoitettu »valtiollisesti epäluotettavana», siis vanhan, kaatuneen järjestelmän vastustamisesta. Se tietysti ei enää ollut mikään synti, päinvastoin ansio, ja niin sai ukko matkustusluvan. Tämä tapahtui toukokuussa, jolloin Obilla oli jo laivakulku. Niin pääsi ukko helposti Novonikolajevskiin. Mutta rautateillä rehoitti jo aika »svaboda», minkä takia matka sieltä Pietariin oli perin vaivalloinen.

Saksalaiset siviilivangit pääsivät kotimaahansa vasta rauhanteon jälkeen.