JUHLAVIERAANA VIIPURISSA.

Kuinka erilaisia olivatkaan nuo kaksi päivää Viipurissa, joulukuun 7:s 1914 ja maaliskuun 28:s 1917. Paljon merkillisiä muutoksia oli tapahtunut välillä. Silloin oli aamuvarhain, pilkkopimeässä, ajettu yksinäisellä reellä poliisien saattamana vankina kohti tuntematonta päämäärää, Nyt tultiin kirkkaimpana keskipäivänä takaisin, auringon, laulujen ja kukkien saattamana.

* * * * *

Svinhufvudin tulosta Viipuriin kertoo Karjala:

— Ei liene Viipurin asema milloinkaan ollut niin täynnä yleisöä kuin eilen päivällä Pietarin postijunan saapuessa. Vaikka olikin arkipäivä, näytti kuin koko Viipuri olisi kokoontunut asemalle. Tukahduttavaan ahdinkoon asti oli väkeä tilavalla asemasillalla, odotussalit ja halli olivat täpöisen täynnä ja tiheät ihmisjoukot liikkuivat rautatientorillakin.

Kaikki olivat kokoontuneet ilmaisemaan lämpimän osanottonsa asessori Svinhufvudille, jonka palaaminen kotimaahan oli parhain todistus sortovallan kukistumisesta. Ja kaikkia elähdytti sama tunne, jonka tahtoi ilmaista tervehdyksenä tälle huomatuimmalle kansalaisellemme, jossa on henkilöitynä oikeustaistelumme.

Juna oli myöhästynyt, mutta odotettiin kärsivällisesti, vaikka tungos oli miltei sietämätön. Vihdoin ajaa juna asemalle Viipurin torvisoittokunnan soittaessa Suomen ratsuväen marssia. Juna seisahtuu, asessori Svinhufvud ilmestyy vaunusillalle ja raikas eläköönhuuto kajahtaa hänelle tervehdykseksi. V.S.B. oli lippuineen kunniatervehdyksellä ja viritti laulun »Terve Suomen maa» sekä senjälkeen »Pää pystyyn vain». Tuskin olivat nämä sävelet kaikuneet, kun musiikkitirehtööri Sivorin johtama sekakuoro aloitti »Suomen laulun» sekä senjälkeen »Eläköön».

Nuorsuomalaisten naisten ompeluseura antoi rouva Svinhufvudille kukkia ja seuran puolesta lausui neiti Jenny Elfving tervehdyksen kotiin palaaville.

Korkea ruusukimppu ojennettiin heille myös Viipurin Nuorsuomalaiset-yhdistyksen puolesta.

Asessori Svinhufvud vastasi kiittäen kunnianosoituksesta sekä teroittaen oikeuden voittoa, vapauden merkitystä.

Kohotettiin vielä eläköönhuuto oikeudenvalvojalle, prokuraattori Svinhufvudille ja V.S.B. lauloi Porilaisten marssin.

Senjälkeen asetettiin Svinhufvud rouvineen tuoleille ja tanakoiden käsien kohottamana kannettiin molemmat tiheiden ihmisjoukkojen lävitse rautatien torille, josta hänet V.S.B:n lippu etunenässä saatettiin Pohjoispankin taloon, pankinjohtaja Lundsonin luo.

Mutta ennenkuin tänne päästiin, jatkuivat kunnianosoitukset kauppatorilla, jossa myöskin oli suunnaton väen paljous Pankinjohtaja Lundson oli rouvineen asuntonsa edustalla tulijoita vastassa kukkastervehdyksin. Pankinjohtaja Lundson lausui tällöin:

»Lausun tervetulleeksi Pekka Svinhufvudin, Suomen ensimmäisen miehen. Hän on meidän suomalaisten ensimmäinen mies sen vuoksi, että hänen ihanteenaan on ollut oikeuksiemme puolustaminen, ja sen sitkeyden vuoksi, jolla hän on niitä puolustanut.»

Agronomi Eero Eerola lausui sepittämänsä runon.

Asessori Svinhufvud vastasi kiittäen vielä kerran vastaanotosta ja vakuuttaen, ettei hän ole sitä ansainnut ja pitäen sen kohdistettuna vapauden ja oikeuden asialle. Puhuessaan karkotuksesta lausui hän, että kyllä sen kestää, ja kestävyyttä luo se tietoisuus, että oikeuden ja vapauden tunto on kansassa hereillä, että kansa palvelee niitä ihanteita ja että kansassa elää tietoisuus siitä, ettei vastarinnatta saa alistua sortajan edessä. Silloin kestää karkoituksenkin mielellään. Puhuja kohotti kolminkertaisen eläköönhuudon vapaudelle ja oikeudelle maailmassa ja erittäinkin Suomessa.

Eläköönhuudoin otettiin puheet vastaan, ja lopuksi hovioikeudenneuvos G.V. Homén piti puheen pyytäen vielä kerran kohottamaan eläköönhuudon Suomen lainvalvojalle, prokuraattori Svinhufvudille.

Eläköönhuuto kajahti, minkä jälkeen kunnioitetut vieraat siirtyivät pankinjohtaja Lundsonin asuntoon.

* * * * *

Svinhufvudin kunniaksi järjestetyistä juhlapäivällisistä kertoo Karjala:

— Asessori Svinhufvud rouvineen saattoi viipyä Viipurissa vain niin vähän aikaa, ja varmuus tästäkin viipymisestä oli saatu siksi myöhään, ettei ollut mitenkään mahdollista järjestää täällä heille suurempaa sisäjuhlaa, varsinkin kun raatihuoneen sali oli luovutettu samaksi ajaksi toista tilaisuutta varten. Sensijaan kiiruhtivat kotimaahan palaavien lähimmät tuttavat täällä kutsumaan heidät klo 4:ksi päivällisille hotelli Andreaan, mihin kerääntyi kaikkiaan lähes satakunta henkilöä. Täällä puhui ratsumestari Ignatius asessori Svinhufvudille tervehtien hänessä vapautemme ja oikeutemme etevintä edustajaa, jolle kohotettiin raikas eläköön.

Asessori Svinhufvud kiitti lyhyesti, huomauttaen, että oikeus lopulta voiton saa, ja esitti eläköönhuudon Suomelle.

Pankinjohtaja Lundson puhui lämpimästi rouva Svinhufvudille.

Varatuomari Hellstöm tervehti lämpimästi toista Siperiasta palannutta karkoitettua, päivällisillä läsnäolevaa toimittaja Einar Ottelinia, joka myös vastasi lyhyesti kiittäen.

Päivällisillä läsnäollut V.S.B. lauloi »Suomen laulun» y.m.

Jo klo 6 päättyivät nämä innostuttavat päivälliset, kun asessori Svinhufvud silloin lähti ylimääräisellä junalla kotiinsa Luumäelle.

Asemalle oli saapunut joukko ystäviä saattamaan ja yleisöäkin, vaikka lähtöhetkestä ei ollut ennättänyt levitä tietoa.

Myös saapui asemalle täällä eilen vuosikokoustaan viettäneen Savo-Karjalan Tukkuliikkeen puolesta kolmimiehinen lähetystö, jonka nimessä puhui kauppias J. Hietanen kiittäen asessori Svinhufvudia hänen taistelustaan oikeuksiemme puolesta.

Asessori Svinhufvud vastasi puheeseen.

Vaununsillalla seisten hyvästeli asessori Svinhufvud saattajiaan. Juna läksi liikkeelle. Eläköönhuuto kajahti. Päät paljastuivat. Suuren kansalaisemme kookas vartalo näkyi vielä junan sillalla junan vieriessä pois.

* * * * *

Pimeä oli jo tullut. Junanikkunasta näkyivät Viipurin valot nyt paljon iloisempina kuin marraskuussa 1914, jolloin maailmansota oli juuri syttynyt. Viipurin linnan muurit seisoivat juhlallisina vartiopaikallaan. Ne katselivat länteen kiitävää junaa, ja tuntui kuin nekin olisivat iloinneet oikeuden voitosta.

* * * * *

Viipurissa-olostaan ja juhlimisesta siellä Svinhufvud kertoo:

— Viipuriin tultiin, ja siellä olivat suurenmoiset vastaanottajaiset. Siellä kantoivat junalta tuolilla alas käytäviä pitkin. Sitten mentiin Lundsonille, ja juhlapäivälliset olivat vielä hotelli Andreassa. Olimme vain niin väsyneitä koko ajan!

Kunnianosoitusten runsauteen ja suurenmoisuuteen vaikutti tietysti se juhlatunnelma, jossa kansamme silloin eli, kun pitkä, lähes pari vuosikymmentä kestänyt puristus Venäjän taholta äkkiä laukesi.