SYNTYMÄPÄIVÄT.
Reading edition
Marraskuu taittui joulukuuhun. Lähenivät kolmannet syntymäpäivät Siperiassa. Ensimmäiset olivat olleet Tomskissa, jolloin Ellen ja Majewskikin olivat mukana. Silloin ei niitä muistettukaan, sillä oli niin paljon muuta ajattelemista. Toiset syntymäpäivät olivat jo iloisemmat, ja ne vietettiin Kolyvanissa. Silloin oli laulua ja vieraskäyntejä, ja Ellenkin oli silloin mukana.
Nyt olivat ovella kolmannet syntymäpäivät. Läheni aika, jolloin karkoitettu oli täyttävä 55 vuotta. Iän paino alkoi jo tuntua hartioilla.
* * * * *
Syntymäpäivänsä varhaisena aamuna nukkui Lappeen tuomiokunnan tuomari rauhallista Siperian-untaan. Herkät ajatukset ja aavistukset, jotka lähenevä juhlapäivä ja sen kintereillä kiirehtivä joulu toivat mukanaan, olivat nyt unten mailla. Niistä ajatuksistaan ei hän ollut kertonut kenellekään, mutta hänen silmissään oli salaa nähty surullinen väike, ja se oli koskenut niitten ystävien sydämiin, jotka nyt seisovat hänen luonaan oven takana, valmiina herättämään hänet laulutervehdyksin.
Yht'äkkiä alkavat nukkuvan korvissa soida ihmeelliset ja tutut sävelet. Ne tulevat yhä lähemmäksi ja kuuluvat yhä selvempinä. Nyt kuulee hän sanatkin. Hänelle lauletaan Maamme-laulua.
On suurta herätä unestaan laulunsäveliin, mutta vielä suurempaa ja valtavampaa on herääminen silloin, kun se tapahtuu kaukana vieraalla maalla. Mitä Svinhufvud on silloin tuntenut, kun hän keskellä Siperian pimeyttä on herännyt oman isänmaansa kansallislaulun säveliin, sen tietävät vain Siperian arot.
* * * * *
Suuren juhlapäivän monista kunnianosoituksista on Svinhufvudin mieleen jäänyt kaunis juhlanäytös, jonka ystävät olivat hänelle järjestäneet. Hänen nimensä jokaisesta kirjaimesta oli suunniteltu pieni kuvaelma tai näytelmä jostakin tunnetusta tapahtumasta, ja hän sai itse arvata, mitä hänen nimensä kirjainta mikin niistä tarkoitti.
Aivan erityisesti hän muisti ne kaksi kuvaelmaa, jotka edustivat hänen nimensä ensimmäistä ja viimeistä kirjainta, sillä niiden aiheet olivat Vänrikki Stoolin tarinoista. Alkukirjainta esitti kuvaelma, jossa nuori Runeberg istui vänrikki Stoolin vieressä kuuntelemassa hänen kertomuksiaan Suomen sodasta. Stoolin osaa näytteli pastori Hörschelmann, ja piippu hampaissaan hän oli todellakin kuin ilmetty vanha vänrikki-ukko. Nimen viimeisen kirjaimen kuvaelma-aihe esitti von Döbelniä Juuttaalla. Jälleen näytteli pastori pääosaa ollen itse Döbeln ja leväten vuoteessa musta side otsallaan. Ankaraa lääkäriä esitti Max von Beauvais. Tähän kuvaelmaan oli sovitettu sanojakin. Ja niin se antoi vielä elävämmän kuvan Vänrikki Stoolin tarinoista. Hartaana ja ruotsinkielisin sanoin selitti pastori vuoteeltaan kuin parhain Döbeln kuulevansa jyskeen Juuttahalta, jossa arpa lankee Suomen armeijan, ja tahtovansa päästä taudin alta, vaikka takaa kuoleman. Kun lääkäri oli pyyhkäissyt lääkepullot pois pöydältä, tarjosi pastori veljen sylin ja kiitti ymmärtämisestä.
Mutta eivät ainoastaan nämä kaksi aihetta Vänrikki Stoolin tarinoista, vaan myöskin toiset kuvaelmat olivat aiheeltaan syvästi isänmaallisia ja vaikuttavia. Pastori Hörschelmann oli viikkokausia valmistellut tätä esitystä, kirjoittanut ja runoillut ja onnistunutkin todella valmistamaan sellaisen iloisen yllätyksen, että sen muisto on jäänyt lähtemättömästi elämään kaikkien läsnäolleiden mieliin.
* * * * *
Pastori Hörschelmann kertoo Svinhufvudin syntymäpäiväjuhlien vietosta seuraavaa:
— Jo viikkoja ennen alkoivat valmistelumme suurisuuntaisia esityksiä varten, joilla aioimme yllättää Svinhufvudin. Olimme päättäneet vanhan virolaisen tavan mukaisesti muodostaa hänen nimensä kirjaimista tunnussanoja ja esittää nämä elävin ja puhuvin kuvin. Oli siis sepitettävä tarvittavat runot teksteihin, opittava ne ulkoa, harjoiteltava niitä yhä uudelleen ja valmisteltava pukuja. Erikoista vaikutusta odotimme eräiden Vänrikki Stoolin Tarinoista otettujen runojen näyttämölleasettamisesta sekä herttua Alban ja Egmontin kuuluisasta keskustelusta Egmontista, joka oli, kun muistaa keisarillisen väkivallan ja Svinhufvudin kohtalon, tilaisuuteen hyvin sopiva. Erään kohtauksen Robinsonista piti viitata hänen isänmaansa menetykseen ja muutamien oikeuskohtauksien piti muistuttaa häntä hänen entisestä työalastaan. Niin aikuiset kuin lapsetkin olivat haltioissaan saadessaan olla mukana valmistelemassa kunnianosoitusta ihailemallensa ystävälle, ja jokainen oli valmis yrittämään parastansa.
Syntymäpäivän varhaisena aamuna herätti kvartettimme Svinhufvudin eräällä koraalilla, pienellä motetilla ja Maamme-laululla. Mieliala oli mitä juhlallisin kaikkien rakkaiden ystävien käydessä onnittelutervehdyksellään aamupäivän kuluessa. Hänen vaatimaton, kaikkia suosionosoituksia torjuva esiintymisensä oli liikuttava. Me olisimme vain toivoneet, että hänen perheensä olisi hänet ympäröinyt ja että hänen kansansa olisi tietänyt, että hänelle myöskin kaukana vieraalla maalla ja yksinäisyydessä osoitettiin rajatonta kunnioitusta ja rakkautta.
Tervehdyskäyntien jälkeen lähetettiin syntymäpäiväsankari kävelemään ja aloitettiin sillä aikaa hänen huoneensa tyhjentäminen. Kaikki esineet ja puvut järjestettiin siten, että ne tarvittaessa heti löytyisivät. Päivällinen syötiin ulkona ruokapaikassa, ja Svinhufvudia pyydettiin saapumaan vasta myöhemmin. Vaimoni sai tehdä työtä olan takaa valmistellessaan varojemme mukaan mahdollisimman juhlallista illallista. Ystävämme saapuivat hyvissä ajoin, ja niin aloitettiin pukeutuminen ja naamioiminen. Kun meillä oli vain yksi huone yhteisesti käytettävänämme, sattui äärettömän hassuja välikohtauksia. Niinpä vaimoni, jolla ei ollut hetkeäkään aikaa ottaa aktiivisesti osaa esityksiin, sattumalta sisään pistäytyessään huudahti:
»Mutta jo nyt jotakin, teillähän ei kohta enää ole mitään yllänne!»
Kun kaikki oli valmista, saattoi vaimoni Svinhufvudin esiripun eteen asetettuun nojatuoliin ja istui vapaina hetkinään hänen luonaan. Eräät kutsutut tuttavat siviilivangit muodostivat pienen ja korkeassa juhlatunnelmassa olevan katsomon.
Ohjelman loputtua Svinhufvud kiitti meitä herttaisesti. Omasta mielestämme oli kaikki onnistunut hyvin, ja hänen teeskentelemätön tunnustuksensa tuotti meille erityistä tyydytystä. Nyt oli kiireesti korjattava kaikki pois. Jokainen koetti parastaan, ja pian oli näyttämölaitteiden paikalla katettu illallispöytä. Sen ympärillä, iloisessa seurassa, viivyttiin myöhäiseen iltaan. Kahvipöydässä aamulla esittämäni pitkähkön pöytärunon samoinkuin kuvaelmassa esitetyn tekstin ojensin hänelle illallispöydässä siistissä kuoressa. Hän vastasi muutamin vaikuttavin sanoin.
Juhla oli Siperian suurin ja onnistunein.
* * * * *
Syntymäpäiviensä vietosta Svinhufvud kertoo:
— Joulukuussa 1916 vietettiin minun syntymäpäiviäni. Ystäväni olivat tehneet suurenmoisia valmistuksia, ja ohjelma oli komea. Sen pääkohtana oli kuva-arvoitus, jonka lopputuloksena oli minun nimeni. Toiset kuva-arvoituksista olivat kuvaelmia, toiset näytelmäkappaleita, ja jokaisen piti esittää yhtä kirjainta minun nimessäni. Esittäminen ja näytteleminen oli oivallista. Varsinkin ukko Hörschelmann ja Fuchs sekä Josef Franz Hoffmann, joka pikenttinä oli niin mainio, olivat erinomaisia, niin että nauroimme aivan katketaksemme. Iloinen syntymäpäivä tunnelma vallitsi aamusta iltaan.
Pastorinrouvan päiväkirja kertoo asiasta vain muutamin sanoin:
15.12.1916. — Svinhufvudin 55-vuotissyntymäpäivä. Ihme kyllä, hän ei ollut yhtään huomannut valmistuksiamme. Kaikki luisti erittäin hyvin. Aamulla klo 8 oli serenaadi, ja klo 3:n aikaan oli kahvi kaikkine vieraineen, jolloin Costi luki kirjoittamansa prologin. Kuvaelmaesitys alkoi klo 1/2 5. Klo 8:aan mennessä oli illallispöytä valmiina.
Kun juuri olimme aikeissa istua pöytään, tuli pitkä Hoffmann ilmoittamaan, että apteekkari ja venäläinen rauhantuomari tulevat vierailulle. Hän oli ilmiantanut heille syntymäpäivän, luultavasti katkerana siitä, ettei häntä oltu kutsuttu juhlaan. Niin söi hän mukana nopeasti illallisen, ja klo 9 tulivat molemmat herrat, jotka muiden vieraiden lähdettyä klo 10 jäivät istumaan ruotsalaisen punssin ääreen, mikä luultavasti oli pääsyy heidän tuloonsa. He istuivat klo 1/2 2:een saakka yöllä, ja me olimme joutua aivan suunniltamme väsymyksestä.
Hoffmann on nähtävästi aivan kykenemätön arvostelemaan, kuka missäkin on sopiva vieras.
* * * * *
On jälleen hiljaista ja yö. Väsymys tulee pian, mutta sitä ennen kiitävät päivän tapahtumat ohi uneen vaipuvien silmien. Edessä erottuu ilmiselvään todellinen Döbeln, sankarihahmo, joka sairasvuoteeltaan nousee taisteluun ja voittoon. Taistelun jälkeen seisoo hän kyyneleisen tantereen keskellä, sydänyölläpä ajattelee isänmaan kohtaloa, joka on salattu tuleviin aikoihin ja josta ei tiedä, iloko lie vai itku sille suotu.