← Table of contents
Svinhufvudin kertomukset Siperiasta

ELLEN TERVEHDYSKÄYNNILLÄ.

Reading edition

Ollaan Kotkaniemessä, jossa kesä on jo pudottanut lehtensä ja Kivijärvi odottaa pakkasia laineitaan vangitsemaan. Kesä on kulunut kiireiden kintereillä, mutta nyt myöhäissyksyn saapuessa on Ellen-rouva päättänyt kiireistään huolimatta lähteä jälleen Siperiaan, jonne vain kirjesilta on yhdistänyt hänet pitkän ja puuhakkaan kesän aikana. Nyt kun orvokit ovat jo kuolleet stepiltä ja pimeä on hiipimässä sinne tilalle, tarvitaan siellä valoa ja aurinkoa.

Juna kiitää itää kohden, ja samat tutut kaupungit tulevat taasen vastaan. Ural-vuoret seisovat yhtä synkkinä kuin ennenkin, mutta sittenkin monet toiveet risteilevät mielessä. Ovathan sanomalehdet kesästä lähtien olleet täynnään uutisia vapauttamisista. Vielä viimeisinä päivinäkin ennen matkaa on siitä puhuttu tuhkatiheään. Ja tulihan kesällä jo kymmeniä onnittelusähkösanomia Kotkaniemeen. Silloin uskottiin jo vapauttaminen todeksi, mutta ensimmäistä iloa seurasivat pitkät odotukset ja pettymykset.

Tshikin tutulla asemalla Ellen-rouva nousee rekeen ja ajaa tuon saman aron halki, jossa kevätkesällä kukkivat orvokit, mutta jossa nyt lumi peittää maan kaikkialla. Muutaman tunnin kuluttua alkavat näkyä jo Kolyvanin talot, ja pian senjälkeen pysähtyy reki eräiden asuntoportaiden eteen, joissa tulijaa odottavat — — —

* * * * *

Vaimonsa ensimmäisestä käynnistä Kolyvanissa Svinhufvud kertoo:

— Marraskuussa Ellen tuli Kolyvaniin ja viipyi siellä muutamia viikkoja. Hänellä oli tullessaan matkalaukku täynnään kaikenlaisia hyviä tavaroita. Minun piti mennä häntä vastaan asemalle, mutta en saanut lupaa, ja niin lähetettiin sinne pitkäpartainen ajuri, ukko Gustshin. Kun Ellen ajoi pihalle, oltiin joukolla häntä vastassa. Pastorinväki kertoi jälkeenpäin tulleensa oikein vartavasten katsomaan, minkänäköinen vaimoni oli.

Ellenin ollessa Kolyvanissa koetettiin häntä huvittaa vierailuilla ja muilla. Korttia ei kuitenkaan koskaan pelattu, sillä minä en ollut mikään korttimies.

Jouluksi piti Ellenin lähteä kotiin hoitamaan pensionaattia, joka oli aloitettu jo syksyllä. Vieraat olivat etupäässä venäläisiä ja viihtyivät siellä erittäin hyvin. Joulunkin he viettivät Kotkaniemessä. Yritys rupesi kannattamaan, ja siitä ansaitsemillaan rahoilla Ellen maksoi sitten Siperian-matkansa ja muut menot, niin ettei hänen tarvinnut muilta pyytää.

* * * * *

Pastorinrouvan päiväkirja kertoo Ellen-rouvan olosta Kolyvanissa seuraavaa:

11.11.1915. — Svinhufvud sai sähkösanoman: »Kren eilen 1/2 3 lähtenyt Pietarista.» On tiedusteltu kuka se on, mutta luultavasti se on hänen vaimonsa.

12.11.1915. — Svinhufvud sai korjausvedoksen sähkösanomaansa, jossa oli Ellen. Niinpä voimme odottaa häntä luoksemme jo maanantaina.

14.11.1915. — Svinhufvud ei, surullista kyllä, saanut mennä noutamaan vaimoaan Tshikin asemalta. Hän lähetti kyytimiehen häntä vastaan. Paha lumimyrsky.

15.11.1915. — Ikävöiden kaivattu asessorinrouva saapui klo 10 aamulla. Reki pysähtyi portaiden eteen. Jumalan kiitos, hän oli kestänyt matkan vaikeudet. Hän näyttää olevan hyvin rakastettava ihminen, ja me olemme jo hyviä tuttuja keskenämme.

16.11.1915. — Aamupäivällä kävivät Svinhufvudit tervehtimässä meidän vanhustamme, rouva Basilnikoffia. Meidän täytyi kaikkien juoda teetä hänen luonaan ja syödä juuri uunista tulleita tuulihattuleivoksia. Iltapäivällä he menivät Hoffmannien luo ja pyysivät minua mukaansa, koska asessorinrouva puhuu vain auttavasti saksaa. Hänen kanssaan tulee kuitenkin toimeen erinomaisesti.

17.11.1915. — Svinhufvudit menivät kävelemään. Rohdoskauppias tuli vierailulle heidän luokseen. Keitettiin teetä ja haettiin kakkuja, ja lopulta vieras jäi myös illalliseksi. Senjälkeen menimme ulos, joten emme päässeet tänään ollenkaan lukemaan.

22.11.1915. — Asessorinrouva valmisti jäätelöä. Hän aikoo sillä huomenna kestitä Hoffmanneja, jotka tulevat silloin vastavierailulle. Svinhufvudit menivät iltapäiväkahvin jälkeen erään tuntemansa juutalaisen luo vierailulle.

23.11.1915. — Iltapäivällä tulivat vieraat mukanaan vanha herra Schmidt ja Dietrich, yhteensä 11 henkeä. He viipyivät klo 1/2 9:ään asti, mutta eivät syöneet illallista enää, sillä kaikki olivat kylläisiä kaakusta ja jäätelöstä. Asessorinrouva on pyytänyt Benitan ensi kevääksi tai kesäksi Suomeen, jotta hän kerrankin saisi kunnollisesti virkistyä ja reipastua maalla ihanassa ulkoilmassa.

28.11.1915. — Svinhufvudit olivat iltapäivällä vierailulla rohdoskauppiaan luona.

29.11.1915. — Asessorinrouva auttoi minua vaatteiden pesussa. Hän meni sitten miehensä kanssa Hoffmanneille ommellakseen siellä pienelle pojalleen lakin Lillin lakin mallien mukaan.

5.12.1915. — Menimme kaikki klo 11 valokuvaajalle saadaksemme jonkin muiston yhteisestä elämästämme täällä. Asessorinrouvan takia, joka pian matkustaa pois, täytyi sen tapahtua jo nyt. Svinhufvudit olivat aina päivälliseen saakka kävelemässä. Me aterioimme aina sunnuntaisin ruokapaikassa. Iltapäivällä tuli vierailu toisensa jälkeen.

14.12.1915. — Svinhufvud ja Costi olivat 3-tuntisella kävelymatkalla. Me käytimme heidän lyhyttä poissaoloansa hyväksemme harjoitellaksemme Svinhufvudin huomiseksi syntymäpäiväksi sekakvartettia »Harre meine Seele». Asessorinrouvalla on ihana sopraano.

15.12.1915. — Aikaisin klo 8 aamulla pidimme serenadimme. Taloon tuotiin kolme kaunista torttua ja laatikkoon pakattu pullo likööriä Dietrichiltä. Laitoin päivälliseksi suklaakiisseliä, nautittavaksi limonaadin kanssa. Costi piti ruotsinkielisen puheen, joka päättyi ruotsinkielisin sanoin esitettyyn eläköönhuutoon. Minä kohotin muutamin sanoin eläköönhuudon asessorinrouvalle, meidän satakielellemme.

Klo 4:n aikaan tulivat vieraat, jotka näyttivät viihtyvän hyvin. Me lauloimme täydessä kuorossa vanhoja kansanlaulujamme, leikimme »jeu-d'esprit'tä», juttelimme ja politikoimme.

17.12.1915. — Klo 1/2 8 saatoimme asessorinrouvan reessä Hoffmannille. Hän matkusti herra Hoffmannin kanssa asemalle ja sitten yksin edelleen Luumäelle. Pakkasta oli 12° ja kirkas aurinkoinen päivä. Svinhufvudilla ei ollut tänään ollenkaan ruokahalua. Illalla hän joi Costin kanssa sinunmaljat.

* * * * *

Jouluaattona odotti Luumäen asemalla Reetu rekineen Siperiasta palaavaa Ellen-rouvaa. Nuo tutut kuusi kilometriä luistivat puolessa tunnissa, ja niin oltiin jälleen Kotkaniemessä. Portailla olivat Alma Koitelin ja Eivind vastassa, ja yhdessä heidän kanssaan vietettiin sitten joulun aattoiltaa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings