KAUNIS ESIMERKKI.
Reading edition
Kieltäytyessään vangitsemasta Svinhufvudia oli nimismies Nordström toiminut omantuntonsa vaatimusten mukaisesti. Hän joutuikin ensimmäisenä kärsimään menettelystään rangaistuksen viranomaisten taholta. Viipurin läänin kuvernööri kiiruhti vielä samana päivänä, jolloin Svinhufvud vangittiin, erottamaan hänet virastaan.
Raportissaan kenraalikuvernöörille 28.11.1914 Viipurin läänin kuvernööri sanoo Nordströmin toiminnasta seuraavaa:
»Koska Luumäen piirin nimismies Nordström, joka kahdesta kiertokirjeestäni huolimatta ei ainoastaan ollut ryhtymättä mihinkään toimenpiteisiin estääkseen Svinhufvudia omavaltaisesti aloittamasta käräjiä — hän jätti tekemättä minulle ilmoituksenkin siitä, joten Svinhufvudille oli käynyt mahdolliseksi laiton tuomarinviran hoitaminen lähes kahden päivän aikana —, vaan vieläpä, kuten jälkeenpäin on selvinnyt, tahallaan sulki puhelimensa tehdäkseen lääninhallitukselle mahdottomaksi päästä yhteyteen hänen kanssaan, on osoittanut ilmeistä tottelemattomuutta ja täydellistä epäluotettavuutta, minä viipymättä marraskuun 12/25 päivänä erotin hänet virasta.»…
Selitettyään senjälkeen määränneensä tutkimuksen toimitettavaksi Nordströmin toiminnasta kuvernööri ilmoittaa aikovansa saattaa hänet vankeusrangaistukseen, jos vain käy ilmi, ettei hän ole toimittanut kuvernöörin määräyksiä poliisikonstaapeleille, niinkuin näyttää todennäköiseltä. Tämän uhkauksen kuvernööri panikin täytäntöön: Nordström sai istua kolme kuukautta vankeudessa.
* * * * *
Saatuaan hovioikeudenauskultantti Elias von Hertzenin 22.11.1914 päiväämän kirjeen, jossa hän ilmoitti kieltäytyvänsä istumasta Luumäen käräjiä, vaati Viipurin hovioikeus kirjelmässään 26.11.1914 häneltä selitystä menettelyynsä. Vastauskirjelmässään 7.12.1914 ilmoitti Hertzen m.m.:
»Koska Hov. asessori P.E. Svinhufvud ei kuitenkaan ollut laillisesti virasta erotettu, oli Hovioikeuden Hov. ausk. Tapanaiselle antama määräys pätevyyttä vailla. Samasta syystä ei Hovioikeus voinut määrätä myöskään minua hänen sijaisenaan istumaan mainittuja käräjiä, vaan oli sekin Hovioikeuden toimenpide pätevyyttä vailla. Tästä syystä en voinut istua noita käräjiä, vaan jäivät ne tuomiokunnan varsinaiselle tuomarille Hov. asessori P.E. Svinhufvudille toimitettaviksi.»
Tästä selityksestä välittämättä tuomittiin Hertzen kärsimään 5 kuukauden vankeusrangaistus. Vuoden 1916 alussa hän suoritti Kuopion lääninvankilassa rangaistuksensa.
Taistellessaan vuonna 1918 Vienan-Karjalassa sairastui Hertzen siellä ja menetti henkensä.
* * * * *
Hovioikeuden auskultantti Toivo Tapanainen oli parhaillaan istumassa Valkealan käräjiä saadessaan 20.11.1914 Viipurin hovioikeuden kirjeen, jossa hänet määrättiin hoitamaan Lappeen tuomiokuntaa Svinhufvudin jälkeen. Istuttuaan käräjät loppuun ja neuvoteltuaan sillä välillä menettelystään pyysi hän kirjelmässään 4.12.1914 vapautusta tehtävästään. Kun ei siihen suostuttu, oli hän pakotettu 7.12.1914 toisessa kirjelmässään Viipurin hovioikeudelle ilmoittamaan, ettei tule missään tapauksessa määräystä noudattamaan. Tämän johdosta määrättiin nostettavaksi syyte häntä vastaan, ja hänet tuomittiin vankeusrangaistukseen 4 kuukaudeksi, minkä hän suoritti Viipurin lääninvankilassa.
* * * * *
Kertomukset Nordströmin, Hertzenin ja Tapanaisen menettelystä todistavat, että Suomessa oli vielä miehiä, jotka uskalsivat panna oman asemansa vaakalaudalle voidakseen puolustaa esimiehensä kunniaa ja ilmaista vastalauseensa hänen laittoman vangitsemisensa johdosta. He kärsivät tietysti rangaistuksensa yhtä syyttömästi kuin Svinhufvudkin, mutta he tekivät sen ilolla, sillä he tiesivät sillä tavoin edistävänsä samaa asiaa, jota Svinhufvudkin menettelyllään tarkoitti osoittaa, nimittäin, että viimeisetkin velvollisuussiteet Venäjään olivat nyt katkenneet.
* * * * *
Mutta ei ainoastaan Suomen sivistyneistö, vaan myöskin yhteinen kansa oli valmis näyttämään solidaarisuudentuntoaan. Hyvänä esimerkkinä siitä on Kotkaniemen isäntärengin Reetun menettely. Hän oli nuorena miehenä tullut kartanoon Padasjoen pitäjästä, jossa hänen isällään oli pieni torppa. Kotkaniemessä hän oli jo ollut alun seitsemättä vuotta, kun Svinhufvud vangittiin. Tänä aikana hän oli seurannut kunnioittavin mielin sitä taistelua, jota käytiin Suomen oikeuksien puolesta. Kun hän sai tiedon talon isäntää kohdanneesta onnettomuudesta ja näki, kuinka suuret taloudelliset vaarat uhkasivat Kotkanientä, tuli hän aamulla ennen Ellen Svinhufvudin Viipurin-matkaa ilmoittamaan tälle, että kyllä hän on valmis nyt hoitamaan Kotkaniemen maita ilman mitään palkkaa. Hän siis, jolla ei mitään ollut, oli valmis luopumaan siitäkin vähäisestä ansiosta, mikä hänelle renkinä kuului, helpottaakseen siten isäntänsä vaikeata asemaa ja auttaakseen häntä säilyttämään Kotkaniemen.