PUOLISON LÄHDETTYÄ.

Siperian kevät oli käynyt ihmeellisen kauniiksi. Puissa liehuivat jo isot, toukokuiset lehdet, ja aurinko helotti kuin heinäkuiselta taivaalta. Mutta Kotkaniemi oli yksin ja autiona. Vain Reetu ja vanha Leena-Stiina olivat hämärissä liikkuneet sen pihoilla. Ja kun Leena-Stiina oli kuollut kevättalvella, oli Reetu jäänyt ypöyksin. Kukaan ei ollut hoitanut Kotkanientä, ja nyt näytti sen myyminen välttämättömältä. Sen puolesta piti nousta taisteluun siitä huolimatta, että oltiinkin Siperiassa ja Venäjän vankina. Nämä ajatukset lämmittivät mieltä enemmän kuin keväinen aurinko, ja niiden innoittamana nousi Ellen-rouva junaan ja lähti takaisin Suomeen.

Oli toukokuun 27:s päivä, kun rattaat vierähtivät Kolyvanin asuntoportailta ja viimeiset vilkutukset katosivat katukulmien taakse. Eteen avautui ihana aro. Kauemmaksi kuin silmä kantoi näkyi edessä keltaisten narsissien ja isojen, sinisten orvokkien meri. Kukat tahtoivat ikäänkuin yhdistää ne, jotka Siperia oli erottanut.

Muutamien tuntien kuluttua kiiti juna yötä päivää länttä kohden. Ensin Ural-vuorille, sitten suuriin metsiin ja kaupunkeihin. Suuremmilla asemilla Ellen-rouva uskalsi ravintolan puolelle, näytti sormilla, mitä tahtoi, ja levitti kämmenelle rahoja. Siitä sai myyjä ottaa mielensä mukaan, sillä hän ei osannut vierasta kieltä edes niin paljon, että olisi osannut hintoja kysellä.

* * * * *

On Pietari ja sydänyö. Ajuri ajaa kadulta toiselle kohti Suomen rautatieasemaa. Pääkaduilla tulee hoiperrellen vastaan yksinäisiä jalankävijöitä, mutta sivukaduilla on autiota ja hiljaista. Vain hevosen kipkap kajahtaa yön kylmäämiin mukulakiviin, ja kaiku vastaa talojen harmaista esineistä. Eteen avautuu Nevan ranta ja sen sillan takana Suomen asema, mutta siellä ovat salvat ovien edessä. Silloin hevonen pysähtyy hotellin eteen. Ellen-rouva nousee mustia, kivisiä portaita huoneeseensa, mutta kaikki näyttää mustalta ja synkältä. Hän ei uskalla edes vaipua vuoteeseenkaan, vaikka uni pyrkii tapellen silmiin. Vihdoin tulee aamu ja kellonviisari osoittaa jo kuutta. Silloin kiiruhtaa Ellen-rouva uudelleen Suomen asemalle, josta salvat ovat jo poissa ovien edestä. Rauha tuntuu palaavan jälleen mieleen, sillä Suomen junan lähtöön on vain muutama tunti aikaa.

Kun Suomen rajalta tulee kuusimetsä vastaan, on sydän onnea tulvillaan. Tuntuu niin kotoiselta kaikki. Mutta vielä tutummilta tuntuvat kotimetsän kuuset ja männyt, kun rattailla ajetaan Reetun ja Sirkan kanssa Kotkanientä kohden. Jo näkyvät maantieltä ensimmäiset vilahdukset Kivijärvestä. Tuossa on jo Askola. Vielä kilometri metsää, ja edessä on Toikkalan kylä, josta tie kääntyy kartanoon ja kotiportille.

* * * * *

Vaimonsa lähdöstä Svinhufvud kertoo:

— Kun asiat oli saatu järjestetyiksi, noin viikon kuluttua, lähti Ellen hevosella Tshikin asemalle, joka on noin 40 km:n päässä Kolyvanista, ja nousi sieltä junaan. Hän lupasi kirjoittaa minulle joka päivä yhden kortin. Junassa oli hänellä kahden paikan sija ensimmäisessä luokassa, joka maksoi Pietariin saakka ainoastaan 48 ruplaa.

Ellenillä oli aikomus laittaa pensionaatti Kotkaniemeen, jottei sitä tarvitsisi myydä. Tuttavat ja sukulaiset varoittivat kyllä niistä puuhista ja selittivät, ettei se lyö leiville. Ellen oli kuitenkin sitä mieltä, että kyllä se jotakin tuottaa. Kun ei Kotkaniemen maanviljelyskään kannattanut, täytyi ainakin jotakin yrittää. Sukulaiset kehoittivat myymään Kotkaniemen, ostivatpa he häntä peloittaakseen erään kirjankin, »Pension Malepartuksen», jossa kuvattiin, kuinka huonosti täysihoitolahommat yleensä kannattavat. Mutta hän ryhtyi puuhiin kaikesta huolimatta. Hän osti taloustarpeita, sänkyjä, peitteitä ja muuta, mitä tarvittiin. Siten hän aloitti pikkuhiljaa ja pani muutamia ilmoituksia sanomalehtiin. Ensin tuli pari suomalaista, mutta sitten alkoi tulla venäläisiä, ja vähitellen yritys rupesi kannattamaan.

Ellenin lähdettyä asuin ensin väliaikaisesti puuseppä Vanja Pehterjeffillä. Mutta siellä oli ahdasta ja epämukavaa. Siellä oli oikeastaan vain kaksi huonetta, joissa isäntä asui vaimonsa kanssa ja äitinsä, joka oli mielipuoli. Minun kamarini erotti toisesta huoneesta vain oven kohdalla oleva väliverho, joten ei se kovin miellyttävää ollut. Alakerrassa oli verstas, missä Pehterjeff askarteli.

Kävimme katsomassa kylältä uutta asuntoa, ja niin osuimme Vohmintseffille. Siellä oli oikein siisti ja komea talo, peltikatto päällä. Talonväki asui itse alakerrassa, ja yläkerrassa oli iso huone vapaana. Vuokrasin siitä itselleni uuden asunnon ruokineen päivineen. Sovittiin 25 ruplan kuukausimaksusta, mikä ei ollut kallis. En kuitenkaan päässyt sinne heti muuttamaan, sillä ne selittivät, että siinä oli joitakin esteitä. Parin viikon päästä piti olla jokin kokous samoissa huoneissa, ja niin meni muutamia viikkoja odotellessa. Vähää ennen juhannusta, kun olin muistaakseni melkein kuukauden asunut Pehterjeffillä, pääsin vihdoin muuttamaan Vohmintseffille. Kun Pehterjeffiltä lähdin, maksoin vaimolle ruplan päivältä. Tämän sai Vohmintseffin rouva kuulla, ja kun tulin sinne, niin hän vaati 30 ruplaa kuussa.

Kysymykseeni, mikä aiheutti vuokran koroituksen, vastasi hän, että olin Pehterjeffillekin maksanut ruplan päivässä.

Minä selitin siihen, että tilapäinen asunto oli kalliimpi. Sitäpaitsi olimmehan jo sopineet 25 ruplan maksusta.

»Mitäs sopimuksista», sanoi rouva Vohmintseff, »sana on kuin tinaa!» — »Slovo kak olovo», niinkuin hänen venäjänkieliset sanansa kuuluivat.

»Meidän maassa pidetään sanasta kiinni. Jos en saa asuntoa sovitulla maksulla, niin en tule ollenkaan!»

Silloin rouvan täytyi taipua, ja niin pääsin sinne sovitusta maksusta. Siellä olikin muuten hyvä asua, sillä hallussani oli iso sali, jossa oli neljä ikkunaa. En muista, oliko minulla oma sänky vai nukuinko »koikalla», mutta pystysärmit kuitenkin teetin mustasta sertingistä. Ne voi panna sängyn ympärille, ja niin sai maata rauhassa auringon häiritsemättä. Jos tuli joku aamulla aikaisin vierailulle, niin voi pyytää istumaan ja sillä välin pukeutua. Minä söin, niinkuin sanottu, myöskin siellä Vohmintseffilla, mutta ruoka oli aika huonoa, kun rouva kitsasteli. Paastosin siellä ensin pari viikkoa, mutta sitten muutin syömään ruokapaikkaan, jonka eräs kaupunkiin karkoitettu puolalainen järjesti. Siellä sai, kun maksoi, oikein hyvää ruokaa, eikä siellä ollut paljon ruokavieraitakaan.

Vohmintseffilla asuin heinäkuun loppupäiviin saakka, kunnes muutin asumaan yhteen pastori Constantin von Hörschelmannin kanssa.

Vuokrasimme yhdessä kauppiaanleskeltä Basilnikoffilta oikein hyvän asunnon, joka oli muuten paras kortteeri, mitä meillä oli koko aikana. Se oli hyvin mukava senkin takia, että rouva Hörschelmann piti taloutta meille. Minä sain asuakseni ison salin, jossa oli riittävästi huonekalujakin, pöytiä, tuoleja, sohvia, sänkyni ja suojustimeni. Pastorilla ja hänen rouvallaan oli yhteisesti toinen kamari, joka oli vähän pienempi kuin minun. Sitten oli vielä ruokasali ja kyökki, jossa pikenttimme Karl Friedrich Hoffmann nukkui. Siellä oli laveri ylhäällä uunin päällä, ja hän nukkui siellä, ja lämmin siellä oli. Syöpäläisetkin pidimme kurissa, Olimme kaupungilta löytäneet erinomaisen hyönteispulverin, »japonskij nasekomij parashok», joka tepsi kaikkiin hyönteisiin, yksin kärpäsiinkin. Sinä kesänä kärpäset olivat todellisena maanvaivana. Mutta kun ikkunalle, joka surisi täynnä kärpäsiä, ruiskutti tätä pulveria, niin hetken kuluttua kärpäset olivat kuolleet.

Pastorinrouva Johanna von Hörschelmann, joka kohta Ellen Svinhufvudin lähdettyä Suomeen saapui Kolyvaniin, on ahkerasti ja joka päivä pitämäänsä päiväkirjaan merkinnyt muistiin paljon sellaisia tapahtumia, jotka läheisesti liittyvät Svinhufvudin nimeen. Hänen päiväkirjansa on todellakin kuin valokuvauskone, jonka levyihin on tarttunut ihmeen eläviä kuvia niistä monista maanpakolaisuuden kuukausista, melkein vuosista, joita ei saanut valokuvata tavallisin konein, mutta jotka päiväkirjan valokuvaamina kertovat kaiken yksinkertaisen kirkkaasti ja kauniisti.

Ensimmäisistä viikoista Kolyvanissa kertoo päiväkirja:

6.6.1915. — Tuloni Kolyvaniin. Lautalla oli Costi [pastori Constantin von Hörschelmann, päiväkirjanpitäjän puoliso] minua vastassa erään hyvin eurooppalaiselta näyttävän herran kanssa, joka osoittautui suomalaiseksi, puhemies Svinhufvudiksi, kohtalotoveriksi. Hän oli ollut pohjoisessa viime marraskuusta asti ja vain kaksi viikkoa täällä Kolyvanissa.

11.6.1915. — Hyvin kuuma päivä. Olin juuri lopettanut huoneen siistimisen, kun Svinhufvud tuli luoksemme ja jäi päivälliselle. Saatoin sen valmistaa helposti uudella pienellä paistinuunillani ja vähillä puilla.

121915. — Costi tuli kotiin joelta ja toi mukanaan minulle kärpäshaavin lahjana Svinhufvudilta.

17.6.1915. — Svinhufvud muutti pitkän Hoffmannin avustamana toiseen asuntoon.

20.6.1915. — Kahvin aikana tuli Svinhufvud kiittämään meitä tervehdyksestämme ja toi mukanaan ihania kaakkuja ja jäätelöä, jotka eivät olleet hänelle yksin maistuneet. Kun olimme juoneet kahvit, lähdimme kaikki yhdessä metsään eräälle paikalle, josta avautuu kaunis näköala yli ympäristön. Sillä aikaa kuin Costi ja Hoffmann menivät rantaan uimaan ja ottamaan aurinkokylpyjä, jäimme me Svinhufvudin kanssa istumaan mäelle.

23.6.11915. — Klo 4—6 oli Svinhufvud meidän tervetulleena vieraanamme. Luimme yhdessä R. Kailaksen kirjoittamaa »Muistioppia», mikä näytti häntä kovin kiinnostavan.

28.6.1915. — Costin epäonnistunut aurinkokylpy. Hän tuli kotiin kauheassa tilassa. Liian kuuma. Pyysimme Svinhufvudia tulemaan meille lukemaan, ja hän jäi sitten myös teelle.

7.7.1915. — Venäjän juhannus. Svinhufvud on sähköteitse ja vastauksen maksaen pyytänyt lupaa Tomskin kuvernööriltä saada matkustaa Novonikolajevskiin, mutta ei ole vieläkään, vaikka on jo kolmas päivä, saanut mitään vastausta.

Kun ukkospilvet olivat hajonneet ja taivas sinersi yllämme, lähdimme klo 3:n aikaan ulos. Ajoimme vaunuilla lähimpään kylään, Bolshoi Ajoshiin, joka on noin 7 virstan päässä. Svinhufvud, Josef Franz Hoffmann ja Costi ajoivat toisissa vaunuissa mukanaan hevosen omistajan heille toimittama kyytipoika, kun taasen toisissa vaunuissa istuin minä yhdessä rouva Hoffmannin ja hänen tyttärensä Lillin kanssa [Hoffmannit ovat eräs karkoitettu saksalainen perhe, josta myöhemmin tulee enemmän puhetta] ohjaajanamme pitkä Hoffmann.

Leiriydyimme kylän ulkopuolella kauniiseen koivikkoon, jonne haimme kylästä teekeittimen. Mukaanotetut kaakut ja ruokatavarat maistuivat erinomaisilta. Ilta-auringon hohteessa leiriydyimme vielä erääseen toiseen paikkaan, josta aukeni uusi näköala yli metsien ja joen. Costi luki meidän huviksemme Wildenbruchin humoreskin »Der nervöse Onkel». Olimme kattaneet nurmikolle kylän viereen illallispöytämme: maitoa, piimää, kananmunia, teetä, leipää ja voita. Illallisaterian ääressä istuessamme ryhmittyi ympärillemme toinen puoli kylän asukkaita muodostaen kauniin ja maalauksellisen kuvan kirjavine väreineen.

10.7.1915. — Ei mitään kirjeitä. Svinhufvudkaan ei saa enää mitään. Hän pyysi tänään Costin välityksellä, että ryhtyisin valmistamaan ruokaa myös hänelle, koska hänen emäntänsä oli sanonut hänet irti ja koska ruoka oli sellaista, että hän sitä syödessään menetti ruokahalunsa. Valitettavasti täytyi minun kieltäytyä, ainakin tämän kauhean helteen ajaksi, koska minun olisi muuten täytynyt ryhtyä kunnollisesti keittämään.

11.7.1915. — Svinhufvud lähetti meille pitkän Hoffmannin mukana 10 pulloa venäläistä kaljaa mukaanliitetyin seuraavin säkein:

»Bisweilen wir erwarten aufs Bier 'Emilias', können wir uns erfreuen mit dem Kvas Sibirias.»

[Emilia merkitsi Saksanmaata.]

22.7.1915. — Svinhufvud on vihdoinkin kahden viikon odotuksen jälkeen saanut vastauksen kuvernöörille lähettämäänsä sähkösanomaan, jossa tämä epää hänen pyyntönsä. Poliisimestari, joka oli neuvonut häntä sähköttämään, kutsui hänet illalla luokseen selittäen anteeksipyytäen, että olisi ollut sittenkin parempi kirjoittaa kirje.

26.7.1915. — Tänään löysimme kävelymatkallamme aivan sattumalta uuden asunnon isoine saleineen. Svinhufvud muuttaa sinne ylihuomenna ja me päivää myöhemmin.

28.7.1915. — Svinhufvud muutti tänään uuteen yhteiseen asuntoomme Basilnikoffin taloon. Me kannoimme jo myös osan tavaroitamme sinne.

30.7.1915. — Aamulla tein Svinhufvudin kanssa muutamia ostoksia yhteistä talouttamme varten. Iltapäivällä menivät Costi ja Svinhufvud kävelemään.

31.7.1915. — Menin aikaisin torille yhdessä Svinhufvudin kanssa, joka auttoi minua tavaroiden kantamisessa, mikä mielestäni oli hyvin liikuttavaa. Tänään oli keittiössä lämmintä 42°C.

9.8.1915. — Svinhufvud alkoi kutoa verkkoa.

17.8.1915. — Svinhufvud ilmoitti tänään, että ruokapaikan rouva on sairastunut. Huomisesta alkaen hän aterioi yksinomaan meidän kanssamme.