VENÄJÄN HALKI.
Reading edition
Ural-vuoret häämöttivät jälleen taivaanrannalla. Vuonna 1914 näkyi niiltä Aasia ja nyt 1917 Eurooppa. Silloin mentiin Venäjän vankina kohti tuntemattomia kohtaloita, nyt tultiin vapaana miehenä takaisin omaan maahan. Tuntui kuin Suomikin olisi näkynyt kaukaa tuhansien kilometrien takaa.
Ellen ja P.E. Svinhufvud istuivat talven ympäröimässä vaunussaan ja katselivat, kuinka aurinko kultasi ja lämmitti keväisiä hankia. Juna, joka aina ennen oli vaeltanut kuin käärme, kiiti nyt ajatusten lennättämänä huimaa vauhtia.
Tuntui omituiselta nähdä asemilla punaisia nauhoja ja kuulla niiden kantajien säihkyvin silmin puhuvan vapaudestaan. Kummallinen huuma oli tarttunut ihmisiin. Puheita ja hurraahuutoja joka asemalla. Päivin ja öin.
* * * * *
Matkastaan Venäjän halki Svinhufvud kertoo:
— Lopultakin lähti juna liikkeelle, Jumalan kiitos. Siperian puolella saimme olla rauhassa, mutta kun tulimme Jekaterinburgiin, juuri sinne, missä tulomatkalla oli ostettu jalokiviä ja Ellenille sormus, niin siellä rautatieasemalla keksi joku, että mekin olimme mukana. Kun olimme syömässä aseman ravintolassa, nousi joku nuori sivistynyt venäläinen tuolille ja rupesi pitämään meille puhetta. Hän selitti, että täällä on eräs suomalainen, joka myös on taistellut vapauden puolesta ja ollut karkoitettuna ja että hänkin on sosialisti. Silloin oli jo ollut sanomalehdissäkin tieto, että meidät piti tuoda kotiin valtion kustannuksella. Puheen johdosta syntyi huuto ja hälinä saliin, ja minun täytyi muutamin sanoin vastata. Selitin puhujalle sen ohessa, etten ollut mikään sosialisti.
Jekaterinburgista lähdettäessä oli joka asemalla aina puhujia vastassa. Puhuttiin vapaudesta ja vallankumouksesta, ja minunkin piti heidän kehoituksestaan silloin tällöin olla mukana vastaamassa. Toisinaan ei saanut yölläkään olla rauhassa, kun tultiin selittämään, että »toverit» ovat odottamassa asemalla. Vologdassa oli oikein jokin komissioni, joka hoiti vastaanottoa.
Matkalla lähempänä Pietaria tavattiin Polón ja Backberg. Muistan hyvin, kun joku sanoi, että Miljukoff on junassa. Mutta eihän se ollut Miljukoff, vaan Polón, joka muistutti häntä paljon. He olivat myös matkalla kotiin karkoituspaikaltaan Kostroman kuvernementista. Jälleennäkeminen oli tietysti hauska. Kerrottiin toisillemme, missä oli oltu ja millaista oli ollut. Polónilta kuulin, että myös Gösta Wasenius oli ollut karkoitettuna.
* * * * *
Perjantaina 23.3.1917 oli Pietarissa ilmestyvässä suomenkielisessä sanomalehdessä, Inkerissä, lyhyt, näin kuuluva uutinen:
Pietari, maalisk. 5 (P.T.). Oikeusministeri on antanut määräyksen Suomen eduskunnan puhemiehen, asessori P.E. Svinhufvudin vapauttamisesta ja hänen tuomisestaan valtion kustannuksella Pietariin.
Viikkoa myöhemmin kirjoitti Inkeri:
— Suuri kansalaisemme asessori Svinhufvud saapui Pietariin tiistaiaamuna klo 4. Karkoituspaikaltaan oli asessori Svinhufvud lähtenyt, odottamatta virallista tietoa karkoituksen peruuttamisesta, heti kun hän oli saanut kuulla kenraalikuvernööri Seynin vangitsemisesta. Näin ollen hän joutui matkustamaan tavallisissa matkustajajunissa. Siitä huolimatta oli kuitenkin tieto hänen matkastaan levinnyt, niin että kaikilla asemilla olivat suuret kansanjoukot paljon kärsinyttä maanmiestämme tervehtimässä. M.m. Vologdan asemalla oli laulukuntia ja torvisoittokuntia, jotka suurella juhlallisuudella ja innostunein puhein toivottivat viattomasti kärsineen oikeuden esitaistelijan tervetulleeksi vapautuneeseen Venäjään.
* * * * *
Perjantaina maaliskuun 16 p:nä antoi Venäjän väliaikainen hallitus sähköteitse määräyksen Itämeren laivaston päällikölle, amiraali Njepeninille Helsinkiin, että kenraalikuvernööri Seyn ja senaatin puheenjohtaja Borovitinoff oli vangittava. Muutaman tunnin kuluttua vastasi Njepenin, että vangitsemismääräysten toimeenpano, erityisesti kenraalikuvernööri Seynin pidättäminen, johtaisi yleiseen anarkiaan. Väliaikainen hallitus antoi kuitenkin uuden määräyksen, jonka mukaisesti vangitseminen sitten heti pantiin toimeen.
Samana päivänä kutsui amiraali Njepenin kymmenkunta eri puolueiden johtohenkilöä luokseen Kretshet-laivalle ja ilmoitti vangitsemismääräyksistä ja selitti pidätettyjen olevan varmassa tallessa eräässä panssarilaivassa. Pieninkään värähdys hänen kasvoillaan ei ilmaissut, mitä hän itse ajatteli. Hän toivoi, että rauha ja järjestys säilyisi maassa, ja ilmoitti samalla Venäjän hallituksen virallisen edustajan saapuvan neuvottelemaan tilanteesta seuraavana päivänä.
Sen päivän iltana, jolloin Seyn vangittiin, oli Helsingissä ihmeellisen pimeätä ja hiljaista. Sotalaivoissa paloivat punaiset lyhdyt, ja kaduilla kuului silloin tällöin lyhyitä ja yksinäisiä laukauksia. Matruusit murhasivat upseereitaan, ja seuraavana päivänä sai myös amiraali Njepenin surmansa, mutta Seyn joutui vangittuna Pietariin.