KAHDESKYMMENES LUKU.

Oliver jätetään herra William Sikesin huostaan.

Kun Oliver seuraavana aamuna heräsi, hämmästyi hän kovin huomatessaan, että hänen vuoteensa viereen oli asetettu pari uusia paksupohjaisia kenkiä ja vanhat viety pois. Tämä löytö ilahdutti häntä aluksi, sillä hän toivoi sen ennustavan hänen vapauttamistaan. Mutta nämä luulot haihtuivat pian, kun hän istuutui syömään aamiaista juutalaisen kanssa ja tämä ilmoitti hänelle tavalla, joka vielä enemmän kauhistutti häntä, että hänet vietäisiin illalla herra Sikesin asuntoon.

— Pitääkö… pitääkö minun jäädä sinne, herra? kysyi Oliver levottomana.

— Ei, ei, hyvä ystävä. Ei sinun tarvitse jäädä sinne, vastasi juutalainen. Me emme halua menettää sinua. Älä pelkää, Oliver, kyllä sinä saat tulla sitten taas meidän luoksemme. Hah, hah, haa! Emme ole niin julmia, että ajaisimme sinut pois. Eipä suinkaan!

Vanha mies, joka seisoi kumartuneena tulen ääressä paahtaen leipäviipaletta, katsoi taakseen tehdessään täten pilaa Oliverista ja hihitti ilkeästi ikäänkuin, osoittaakseen tietävänsä, miten mielellään Oliver juoksisi tiehensä, jos vain pääsisi.

— Sinä haluat varmaankin kernaasti tietää, sanoi juutalainen katsoen tutkivasti Oliveriin, minkä vuoksi sinun on mentävä Billin luo, vai mitä, pikku ystävä?

Oliver punastui vasten tahtoaan huomatessaan, että ukko oli arvannut hänen ajatuksensa, mutta vastasi sitten pelkäämättä, että hän halusi sen tietää.

— Mitä sinä itse luulet syyksi? kysyi Fagin välttyen siten vastaamasta.

— Sitä en todellakaan tiedä, herra, vastasi Oliver.

— Vai niin! sanoi juutalainen ja kääntyi pettyneenä poispäin tutkittuaan ensin pojan kasvoja. — Saat odottaa siksi, kunnes Bill sanoo sen sinulle.

Juutalaista tuntui suututtavan, ettei Oliver osoittanut suurempaa uteliaisuutta. Itse asiassa pojan mieli oli sangen levoton, mutta juutalaisen viekkaat silmäykset ja omat aavistukset olivat saattaneet Oliverin niin hämille, ettei hän huomannut sillä kertaa kysyä enempää. Myöhemmin hän ei saanut siihen tilaisuuttakaan, sillä juutalainen pysyi vaiteliaana ja äreänä koko päivän iltaan asti, jolloin hän valmistautui lähtemään ulos.

— Sytytä tämä palamaan, sanoi Fagin asettaen kynttilän pöydälle. Tuossa on kirja, jota voit lukea siksi, kunnes sinua tullaan hakemaan. Hyvää yötä!

— Hyvää yötä! vastasi Oliver hiljaa.

Juutalainen asteli ovelle, mutta vilkaisi samassa olkansa yli poikaan. Äkkiä hän pysähtyi ja kutsui häntä nimeltä. Oliver nosti silmänsä. Juutalainen osotti kynttilää ja viittasi häntä sytyttämään sen. Oliver totteli, ja laskettuaan kynttilänjalan pöydälle hän huomasi juutalaisen tuijottavan silmäkulmat kurtussa häneen huoneen pimeästä päästä.

— Ole varuillasi, Oliver! Ole varuillasi! sanoi vanhus ja pudisti varoittavasti oikeata kättään. Hän on raju mies eikä kammoa verta, kun hänen sisunsa on joutunut kuohuksiin. Mitä hyvänsä tapahtuukin, älä sano mitään, vaan tee kaikki, mitä hän käskee. Pane se mieleesi! Nämä viimeiset sanat hän lausui erikoisella äänenpainolla. Sitten hän väänsi naamansa ilkeään irvistykseen, nyökkäsi ja lähti huoneesta.

Faginin mentyä Oliver nojasi päätään käsiinsä ja mietti sykkivin sydämin niitä sanoja, jotka juuri oli kuullut. Mitä enemmän hän ajatteli juutalaisen varoituksia, sitä hämärämmäksi hänelle kävi niiden todellinen tarkoitus. Vähitellen hän tyyntyi ja rukoili hiljaisella ja murtuneella äänellä, että hän pelastuisi vaarasta, joka häntä parhaillaan uhkasi, ja että jos hyljätyn poika raukan, joka ei koskaan ole saanut tuntea ystävien osanottoa eikä rakkautta, on mahdollista saada apua, Jumala lähettäisi sitä nyt, jolloin hän oli joutunut yksin ja neuvotonna keskelle rikoksia ja pahuutta. Hän oli jo lopettanut rukouksensa, mutta pysyi yhä samassa asennossa, kädet silmillä, kun kahiseva ääni häiritsi häntä.

— Kuka siellä? huudahti hän, kavahtaen pystyyn ja huomasi jonkun seisovan ovensuussa. Kuka se on?

— Minä se olen, minä vain, vastasi värisevä ääni, Oliver nosti kynttilän päänsä tasalle ja katsoi ovelle päin. Siellä seisoi Nancy.

— Pane kynttilä pöydälle, sanoi tyttö kääntäen kasvonsa syrjään. Se vaivaa minun silmiäni.

Oliver näki, että Nancy oli tavattoman kalpea, ja kysyi ystävällisesti, oliko hän sairas. Tyttö istuutui tuolille kääntäen selkänsä häneen päin ja väänteli käsiään vastaamatta sanaakaan.

— Onko tapahtunut, jotakin? kysyi Oliver. Voinko ehkä auttaa teitä? Teen sen mielelläni, jos vain voin.

Tyttö keinutteli itseään edestakaisin, piti kättään suunsa edessä ja hengitti raskaasti, läähättäen.

— Nancy! huudahti Oliver. Mikä teidän on?

Tyttö läimäytteli polviaan ja polki lattiaa; sitten hän rauhoittui yht'äkkiä ja kietoi huivin tiukemmin ympärilleen väristen vilusta. Oliver kohenteli tulta. Nancy siirsi tuolinsa lähemmäksi uunia, istui hetken aikaa ääneti, mutta nosti lopulta päätään ja katseli ympärilleen.

— En ymmärrä, mikä minuun menee välistä, sanoi hän ollen järjestävinään pukuaan. Luultavasti sen saa aikaan tämä likainen ja kostea huone. Oletko nyt valmis, Nolly kulta?

— Onko minun tultava teidän kanssanne? kysyi Oliver.

— On, minä tulen Billin luota, vastasi tyttö. Vien sinut sinne.

— Minkä vuoksi? kysyi Oliver hätkähtäen.

— Minkäkövuoksi? toisti Nancy katsahtaen häneen, mutta loi silmänsä maahan kohdatessaan pojan katseen. Ei mihinkään pahaan.

— En usko sitä, vastasi Oliver, joka oli tarkannut hänen kasvojaan.

— No, usko sitten, mitä haluat, vastasi tyttö yrittäen nauraa. Ei sitten mihinkään hyvään.

Oliver huomasi, että hän saattoi mahdollisesti vaikuttaa tytön parempiin tunteisiin, ja ajatteli jo hetkisen vedota hänen sääliinsä ja pyytää häneltä apua. Mutta samassa hänen mieleensä juolahti, että kello oli vain yksitoista ja että kaduilla vielä liikkui ihmisiä, joista monet varmasti uskoisivat hänen sanojaan. Senvuoksi hän astui äkkiä askeleen eteenpäin ja selitti olevansa valmis lähtemään.

Tämä lyhyt mietintöaika ei jäänyt huomaamatta hänen seuralaiseltaan. Tyttö katseli häntä tutkivasti, kun hän puhui, oli arvannut pojan aikeet.

— Kuulehan! sanoi tyttö kumartuen hänen puoleensa ja osoittaen ovea; samalla hän silmäili varovaisesti ympärilleen. Sinä et voi nyt pelastua. Olen koettanut kaikki keinoni sinun hyväksesi, mutta turhaan. Sinua vartioidaan joka taholta, ja jos joskus pääsetkin täältä pois, niin nyt ei ole ainakaan se aika.

Oliver katsoi tyttöön suuresti hämmästyneenä hänen päättäväisistä sanoistaan. Hän näkyi puhuvan tosissaan. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja levottomat, ja koko hänen ruumiinsa vapisi.

— Olen pelastanut sinut kerran pahoinpitelystä, ja teen sen vieläkin, jos tarvitaan, ja niin teen nytkin, jatkoi tyttö lujemmin, sillä jos joku muu olisi tullut sinua hakemaan, niin sinua olisi kohdeltu pahemmin. Olen luvannut niille toisille, että sinä pysyt hiljaa ja ääneti. Jos nostat melun nyt matkalla, niin vahingoitat sillä vain sekä itseäsi että minua ja aiheutat kenties minun kuolemani. Katsohan! Olen saanut kaikki nämä jo sinun tähtesi, niin totta kuin Jumala näkee minut tällä hetkellä!

Hän näytti muutamia tummansinisiä läikkiä kaulassaan ja käsivarsissaan ja jatkoi sitten kiirehtien: Muista näitä äläkä tuota minulle tällä kertaa enempää kärsimyksiä! Kyllä minä auttaisin sinua, jos vain voisin, mutta se ei ole minun vallassani. Ne eivät aio tehdä sinulle mitään pahaa, ja mihin tahansa ne käskevätkin sinua, niin ei syy ole tietenkään sinun. Vaikene siis! Jokainen sana suustasi on samaa kuin isku minulle. Anna nyt kätesi tänne ja kiiruhtakaamme!

Hän tarttui Oliverin käteen, jonka tämä vaistomaisesti ojensi hänelle, puhalsi kynttilän sammuksiin ja veti pojan mukanaan portaita alas. Joku näkymätön henkilö avasi pimeässä ulko-oven ja sulki sen jälleen heti, kun he olivat ehtineet kadulle. Talon edessä odotti heitä ajuri, tyttö veti Oliverin vaunuihin ja hevonen lähti heti liikkeelle täyttä ravia. Nancy piti häntä yhä kädestä ja kuiskasi hänen korvaansa samoja varoituksia ja vakuutuksia kuin ennenkin. Kaikki oli käynyt niin äkkiä, että poika ehti tuskin ajatella, missä oli ja miten oli sinne joutunut, kun ajopelit jo pysähtyivät sen talon eteen, jossa juutalainen oli käynyt edellisenä iltana. Oliver loi pikaisen katseen tyhjälle kadulle ja oli jo vähällä huutaa apua, mutta samassa tytön ääni kuului hänen korvissaan niin rukoilevana ja tuskaisena, ettei hänellä ollut sydäntä täyttää aikomustaan. Hänen epäröidessään meni tilaisuuskin ohitse, sillä pian hän oli jo talossa ja ovi suljettiin hänen takanaan.

— Tätä tietä, sanoi tyttö ja päästi nyt vasta hänen kätensä irti. Bill!

— Halloo! vastasi Sikes, joka ilmestyi kynttilä kädessä portaitten yläpäähän. Kas vain, oletpa sinä täsmällinen! Tulehan ylös!

Tämä oli erittäin voimakas hyväksymisen ilmaisu ja sydämellinen tervehdys herra Sikesin luonteisen henkilön puolelta. Se näyttikin suuresti ilahduttavan Nancya, joka tervehti häntä iloisesti.

— Lähetin koiran pois Tomin mukana, sanoi Sikes valaistessaan heille tietä. Siitä olisi ollut vain haittaa.

— Se oli hyvä, sanoi Nancy.

— Vai niin, sinä sait nulikan mukaasi, sanoi Sikes, kun kaikki kolme olivat tulleet huoneeseen ja ovi oli suljettu.

— Sain, ja tässä hän on, vastasi Nancy.

— Lähtikö hän mukaasi vastustelematta? kysyi Sikes.

— Nöyrästi kuin lammas, vastasi tyttö.

— Sepä on hauskaa kuulla, sanoi Sikes silmäillen Oliveria tuimasti, muuten olisi hänen nuori ruumiinsa saanut kärsiä siitä. Tulehan tänne, junkkari, niin minä selitän sinulle erään läksyn, joka sinun on hyvä oppia.

Näin sanoen Sikes sieppasi uuden holhokkinsa päästä lakin ja heitti sen nurkkaan; sitten hän tarttui Oliverin hartioihin, istuutui pöydän ääreen ja pani pojan eteensä seisomaan.

— Ensiksikin, sanoi Sikes vetäen esiin taskupistoolin, jonka asetti pöydälle, tiedätkö, mikä tämä on?

Oliver vastasi myöntäen.

— Hyvä on, katso nyt, jatkoi Sikes. Tämä on ruutia, tämä on luoti ja tässä on palanen vanhaa hattua latingiksi.

Oliver selitti mutisten tuntevansa nuo kapineet, ja Sikes ryhtyi lataamaan pistoolia tarkasti ja taitavasti.

— Se on nyt ladattu, sanoi Sikes lopetettuaan.

— Niin, näen sen, myönsi Oliver.

— Hyvä, sanoi rosvo tarttuen Oliverin ranteeseen ja asettaen pistoolinsuun hänen ohimoaan vasten, jolloin poika vasten tahtoaan peräytyi, jos sanot sanankaan ulkona ollessamme, kun sinulta ei mitään kysytä, niin lasken hetipaikalla tämän panoksen kalloosi. Jos siis aiot puhua ilman lupaa, niin sinun on parasta lukea rukouksesi ensin.

Tehostaakseen uhkauksensa vaikutusta Sikes loi uhriinsa julman silmäyksen ja jatkoi sitten:

— Mikäli minä tiedän, ei kukaan välittäisi vähääkään, vaikka sinut toimitettaisiinkin pois tästä maailmasta. Oikeastaan ei minun siis ollenkaan tarvitsisi vaivautua selittämään sinulle asiaa, mutta tein sen nyt kumminkin sinun omaksi hyväksesi. Käsitätkö?

— Tarkoituksesi on kai sanoa, puuttui Nancy puheeseen painokkaasti ja rypisti hiukan otsaansa Oliverille kehoittaakseen tätä kuuntelemaan, että jos hän turmelee sen yrityksen, johon aiot ryhtyä, niin sinä estät hänet kielittelemästä siten, että ammut hänen päänsä puhki. Sinun on siten pakko huolehtia omasta turvallisuudestasi, kuten aina tapaat tehdä, kun liikeasiat ovat kysymyksessä.

— Aivan niin, hyväksyi Sikes. Naiset osaavat aina esittää asian lyhemmin ja selvemmin, paitsi kun ovat äkäisiä, sillä silloin heillä ei ole aikaa valita sanojaan. Ja koska pojalla nyt on tilanne selvillä, niin voimme syödä ja nukahtaa hiukan ennen lähtöämme.

Tätä kehoitusta totellen Nancy kattoi pöydän ja katosi hetkeksi, mutta palasi sitten tuoden mukanaan oluthaarikan ja muuatta liharuokalajia, joka antoi Sikesille aiheen moniin sukkeluuksiin, sillä tätä ravintoainetta kutsuttiin varkaitten kesken samalla nimellä kuin erästä heidän ammatissaan usein käytettyä, näppärää työkalua, nimittäin murtorautaa. Tämä arvoisa herra, joka ehkä iloitsi pian alotettavasta työstä, oli nyt erittäin hyvällä tuulella. Se tuli näkyviin siten, että hän tyhjensi oluthaarikan yhteen menoon eikä koko aterian aikana päästänyt kuin arviolta noin neljä tusinaa kirousta.

Kun illallinen oli lopetettu — on helppo ymmärtää, ettei Oliverin ruokahalu ollut kovin kehuttava — kestitsi Sikes itseään parilla totilasillisella ja heittäytyi vuoteelle käskien Nancyn herättää hänet täsmälleen kello viisi ja uhaten ankarasti rangaista mahdollisen laiminlyönnin. Saman komentajan käskystä Oliverkin ojentautui täysissä pukimissaan patjalle, joka oli sijoitettu lattialle. Tyttö lisäsi uuniin puita ja istuutui sitten tulen ääreen odottamaan määrättyä herätysaikaa. Oliver makasi kauan valveilla ajatellen, että Nancy mahdollisesti kuiskaisi hänelle vielä joitakin neuvoja, mutta tyttö istui paikallaan liikahtamatta; silloin tällöin hän vain puhdisti kynttilän. Levottomuuden ja valvonnan väsyttämänä poika vaipui viimein uneen.

Kun hän heräsi, oli teeastiat tuotu pöydälle, ja Sikes pisteli parhaillaan joitakin kapineita tuolinselustalle ripustetun päällystakkinsa taskuihin. Nancy puuhaili ahkerasti aamiaisen valmistuksessa. Päivänvaloa ei näkynyt vielä, kynttilä paloi edelleen, ja ulkona oli pilkkosen pimeätä. Raju sade rapisi ikkunaruutuja vasten, ja taivas oli synkkä ja pilvinen.

— Kas niin, ärähti Sikes, kun Oliver nousi vuoteelta. Puoli kuusi! Pidähän kiirettä tai muuten jäät ilman aamiaista, kun on jo näin myöhä.

Oliver nautti kaikessa kiireessä hiukan ruokaa ja vastasi sitten Sikesin yrmeään kysymykseen olevansa jo valmis. Nancy sitoi tuskin katsoen poikaan hänen kaulaansa liinan, ja Sikes levitti hänen hartioilleen suuren, karkean puolivaipan. Näin varustettuna hän ojensi kätensä rosvolle, joka uhkaavin elein näytti, että pistooli oli hänen taskussaan. Sanottuaan Nancylle jäähyväiset Sikes tarttui lujasti pojan käteen ja astui ulos.

Ovelle tultuaan Oliver kääntyi vilkaisemaan taakseen toivoen kohtaavansa tytön katseen, mutta tämä oli jo asettunut entiselle paikalleen tulen ääreen eikä liikahtanutkaan.