UUSI VALTAKUNTA

(noin 1600—1100.)

Thebasta tuli jälleen valtakunnan kokooja. Eräs tämän kaupungin hallitsija alkoi vapaustaistelun, mutta kaatui sodan alussa.[37] Vähitellen sotaonni kuitenkin kääntyi thebalaisten puolelle. Taistelunhalusta palaen muuan kaatuneen seuraaja purjehti Niilin suuta kohti. Hän vannoi vakaisen valan taistella hyksos-heimon kuninkaan kanssa. »Minä tahdon», hän vakuutti, »repiä auki hänen vatsansa, lyödä maahan aasialaiset ja vapauttaa Egyptin». — »Kuten haukka hän oli vihollisen kimpussa» ja löi hyksojen sotajoukon. Hänen lähimmät seuraajansa jatkoivat voitokkaasti vapaussotaa, karkoittivat hyksot delttamaasta ja ajoivat heitä takaa aina Etelä-Palestiinaan saakka.

Muisto egyptiläisten vapaustaistelusta sortajakansaa vastaan eli lauluissa, ja siitä kerrottiin suvusta sukuun. Ja kuta vanhemmiksi muistot kävivät, sitä enemmän niitä kaunisteltiin tarunomaisilla piirteillä, aivan niin kuin Niebelungenliedissä suuren germaanilaisen kansainvaelluksen historialliset tapahtumat saivat uuden, runohohteisen muodon. Niinpä oli muka Egyptin vapaussota puhjennut siitä syystä, että hyksoskuningas, haastaakseen Theban ruhtinaan taisteluun, oli lähettänyt tälle valittelun, että Theban seutujen virtahepojen melu häiritsi hänen untansa hänen koettaessaan nukkua delttamaassa sijaitsevassa hallituskaupungissaan! »Yötä päivää niiden mylvintä kuuluu minun korviini» — niin tämä harvinaisen herkkäkuuloinen mahtimies valittaa todisteluin, jotka ovat aivan kuin suden sanat sadussa sudesta ja lampaasta.

Siitä ruhtinaasta, jonka onnistui karkoittaa hyksot Egyptistä, tuli 18:nnen dynastian kantaisä ja hän teki Theban Egyptin pääkaupungiksi. Täten alkoi uuden valtakunnan aika, rikkaan sivistyksellisen kukoistuksen kausi, jolloin tehtiin myöskin suuria sotaretkiä naapurikansoja vastaan koillisessa aina Eufratiin ja etelään päin syvälle Sudaniin saakka. Pitkäaikainen hyksoja vastaan käyty vapaussota oli muuttanut Egyptin luonteeltaan rauhallisen talonpoikaiskansan sotureiksi ja valloittajiksi. Ja itse faaraoidenkin silmissä on nyt sotainen kunnianhimo kaikkein ensimmäisiä hallitsijahyveitä. Kun faarao saa kuulla, että »beduiiniheimojen päälliköt ovat lyöttäytyneet yhteen ja halveksivat kuningaspalatsin lakeja, niin Hänen Majesteettinsa riemuitsee siitä. Hän on iloinen, kun häntä vastaan noustaan, ja hänen sydämensä ilahtuu, kun hän näkee verta. Hän hakkaa pään pois kapinoitsijoilta ja rakastaa tunnin taistelua enemmän kuin kokonaisen päivän juhlahumua», kuten eräässä Karnakin temppelin piirtokirjoituksessa sanotaan. Ja Egyptin viholliset sanovat, siinä jatketaan: »Katso faaraota! Hän on kuin tulen lieska, kun se leviää eikä vettä ole sen sammuttamiseksi. Hän on kuin Nutin poika;[Osiris] ei mikään maa voi häntä vastustaa!»

Egyptistä tuli nyt sotilasvaltio, jossa armeijalla oli määräävä asema yhteiskunnassa. Sotavoima aseistettiin hyvin, ja egyptiläiset jousimiehet saivat maineen, joka niillä säilyi myöhään kreikkalaisajalle. Eikä siinä kyllin: hyksojen aikana oli Aasiasta tuotu hevonen, mutta tätä tulista eläintä ei käytetty ratsastukseen,[38] vaan se valjastettiin sotavaunujen eteen. Kussakin vaunussa seisoi kaksi miestä: ajaja ja soturi, joka taisteli jousella tai keihäällä ja miekalla. Sotavaunut olivat kepeitä, ja varmaan vaadittiin suurta taituruutta pysyäkseen niissä tasapainossa, kun ne tärisyttivät hypellessään yli kivisen ja epätasaisen maan.