NUOLENPÄÄKIRJOITUKSEN TULKITSEMINEN

on ihmisneron ihmeellisimpiä voittoja.

Nuolenpääkirjoitus on saanut omituisen muotonsa siitä, että kulmikkailla puikoilla tehtiin merkkejä savitauluihin ja savilieriöihin ym. saven vielä pehmeänä ollessa.[136] Assyrialaiset ja babylonialaiset eivät nimittäin kirjoittaneet paperille, vaan savelle — tahi oikeammin sanoen — saveen. Heidän kirjastonsa olivat tiilikasoja. Kun babylonialainen »kirje» oli kirjoitettu, lähetettiin kostea savitaulu uunissa poltettavaksi. Kirjeen polttaminen johti siis sinä aikana aivan toiseen tulokseen kuin nykyisin. Se tuli siten suorastaan ikuiseksi. Nuolenpääkirjoitus oli epäilemättä alkujaan kuvakirjoitusta, aivan kuin egyptiläiset hieroglyfit. Voi seurata monien nuolenpääkirjoitusmerkkien kehitystä todellisista kuvista, jotka esittävät esim. kalaa, lintua, kasvoja, vettä. Luultavasti sumerit ovat nuolenpääkirjoitusmerkkien keksijät. Eufratin maiden seemiläiset tulokkaat omaksuivat sitten nämä merkit sekä täydensivät niitä kielensä äännetarpeen mukaan.

Ajan kuluessa kuvamerkit kehittyivät Mesopotamiassa samoinkuin Egyptissäkin tavumerkeiksi. Sitä ennen oli luonnollisesti erittäin vaikeaa ilmaista teonsanoja ja abstraktisia käsitteitä. Mutta joten kuten selviydyttiin eri tavoin, m.m. asettamalla kaksi kuvamerkkiä vierekkäin tai päällekkäin. Niinpä ilmaistiin »syödä» käsite piirtämällä vierekkäin tai päällekkäin pää ja leipä, »juoda» piirtämällä suun alle vettä esittävä kuva, »synnyttää» linnunmunan kuvalla. Pää, jonka kieli oli näkyvissä, merkitsi »puhua», kaksi puuta ja vettä tarkoitti »puutarhaa» j.n.e. »Varjo»-käsite ilmaistiin puuta ja yötä esittävillä kuvilla, »hauta» kuvattiin yöasunnoksi, »äiti» lasten asunnoksi j.n.e. Kun tahdottiin kirjoittaa »mies meni, taloon», asetettiin peräkkäin kolme kuvamerkkiä, jotka kuvasivat miestä, jalkaa ja taloa.

Siirtyminen kuvakirjoituksesta tavukirjoitukseen tapahtui mesopotamialaisessa kirjoituksessa suunnilleen samalla tavoin kuin hieroglyfikirjoituksessa. Vaikeaksi kävi kuitenkin sitten ratkaista, tarkoittiko kirjoitusmerkki kokonaista sanaa vaiko ainoastaan tavua.

Pitemmälle kuin tavumerkkeihin babylonialaiset eivät koskaan päässeet kirjoituksensa yksinkertaistuttamisessa. He eivät päässeet kielellisissä ilmaisukeinoissaan niin pitkälle kuin länsiseemiläiset kansat, jotka tekivät sen käänteentekevän keksinnön, että kaikki ihmispuhe on muutamien harvojen äänteiden yhtymistä, jotka äänteet voitiin merkitä kukin erikoisella kirjaimella.

Mesopotamialaisten kirjoituskuvioiden merkityksen yksinkertaistumisen rinnalla tapahtui käytännöllisistä syistä niiden ulkonainen muuttuminen kuvista nuolenpääkirjoitukseksi, aivan niinkuin egyptiläiset hieroglyfimerkit muuttuivat kursiivikirjoitukseksi. Mutta mesopotamialaiset nuolenpääkirjoitusmerkit ovat vielä enemmän kuin egyptiläinen kursiivikirjoitus kadottaneet kuvamerkkien näköisyytensä ja näyttävät enimmäkseen umpimähkäiseltä nuolenpäänmuotoisten merkkien kokoelmalta.

* * * * *

Nuolenpääkirjoituksen salaisuuksien avain ei löytynyt kuitenkaan Babyloniasta eikä Assyriasta, vaan persialaiselta maaperältä. Persialaiset olivat nimittäin perineet tämänlaatuisen kirjoituksen babylonialaisilta ja vähitellen yksinkertaistuttaneet sen yli 500 merkkiä noin neljäksikymmeneksi.

Halki vuosisatojen matkustajat olivat Persiassa ihmetellen katselleet vanhan Persepoliksen kaupungin raunioita, ja erityiset kiinnostuneena oli moni seisahtunut tarkastelemaan arvoituksellisia nuolenpäänmuotoisia merkkejä, joita oli kaiverrettu raunioiden seiniin ja pilareihin. Alkuasukkaat luulivat merkkejä loitsuiksi, joiden salaisuuden piti kerran paljastua ihmisille.

Näiden salaisuuksien verhon kohottaminen oli tuleva nuoren saksalaisen lukionopettajan _Grotefend_in osaksi. Kuva- ja muiden arvoitusten tulkitseminen oli lapsesta saakka ollut hänen huviansa, ja kauan hän oli mietiskellyt muutamia nuolenpääkirjoituksen kuvia, kunnes hänen 27 vuoden vanhana vuonna 1802, siis kaksikymmentä vuotta ennen Champollionin suurta mainetyötä, onnistui päästä ratkaisevaan tulokseen.

Asettamalla kaksi kirjoitusta vierekkäin ja vertaamalla niitä keskenään Grotefend löysi arvoituksen avaimen. Kysymyksessä olevat piirtokirjoitukset olivat Persepoliksen kuninkaanpalatsin pääovessa. Grotefend teki siitä aluksikin sen johtopäätöksen, että merkit tarkoittivat palatsin rakennuttaneiden kuningasten nimiä ja arvonimiä. Ensimmäisenä kummassakin kirjoituksessa piti, muinaisajan tavan mukaan, olla itse hallitsijan nimi ja sen jälkeen muut tittelit: »Suurkuningas, kuningasten kuningas.»

Kun sanat ovat vinossa asemassa olevien nuolenpääkärkien erottamia, voimme viereisistä kuvista seurata Grotefendin tulkitsemisyritysten jatkuvaa kulkua. Näemme silloin, että toinen ja neljäs sana ovat samoja ja niiden on siis merkittävä »kuningas». Huomaamme edelleen, että viides sana kummassakin kirjoituksessa alkaa samalla nuolenpäänmerkillä kuin toinen tai neljäs, mutta että siinä on loppu, jonka Grotefend arvasi monikon genetiivin päätteeksi. Siis viidennen sanan pitäisi merkitä »kuningasten» ja kolmannen sanan silloin »suuri», Grotefend tuumaili ja luki sanat 2—5 molemmissa teksteissä näin: »Kuningas suuri, kuningas kuningasten.»

Nyt kahteen ensimmäiseen sanaan, itse kuningasnimiin! Jos voitiin päästä niistä selville, niin se oli tavattoman paljon suurempi voitto kuin toisten sanojen tulkinta, koska silloin saataisiin selkoa siitä, mitenkä äännettiin ne nuolenpääkirjoitusmerkit, jotka muodostivat kuningasnimet. Grotefend sai odottamatonta apua arvailuissaan huomatessaan terävällä silmällään, että sama kuningasnimi, joka oli ensimmäisenä sanana edellisessä kirjoituksessa, uusiintui kuudentena sanana jälkimmäisessä lisänä pari nuolenpäämerkkiä, jotka hän tulkitsi genetiivin ilmaisuksi, ja että seuraava sana oli »kuningas», niinikään saman kaltaisten genetiivimerkkien seuraamana. Grotefend teki sen johtopäätöksen, että kuningas, josta jälkimmäinen kirjoitus puhui, oli sen kuninkaan poika, jonka nimi oli ensimmäisenä edellisessä kirjoituksessa. Jos tämä olettamus oli oikea — joksi se lopulta näyttäytyi —, niin jälkimmäisen kirjoituksen kahdeksannen sanan täytyi merkitä »poika». Sama sana esiintyi yhdeksäntenä edellisessä kirjoituksessa. Lähinnä edellisen sanan täytyi siis olla sen kuninkaan nimi, josta kirjoituksessa puhuttiin. Tällöin Grotefend perinpohjaisessa terävänäköisyydessään teki lisäksi vielä tärkeän havainnon: tämän kuninkaan isällä ei ollut kuninkaan titteliä kuten jälkimmäisessä kirjoituksessa puheena olevan kuninkaan isällä.

Grotefendillä oli nyt edessään nuolenpääkirjoituksella merkityt kolmen persialaisen miehen nimet: isän, pojan ja pojanpojan. Poika ja pojanpoika olivat olleet kuninkaita, mutta ei isä. Jos laadimme sukuluettelon siihen järjestykseen, missä nimet esiintyvät kysymyksessä olevissa piirtokirjoituksissa, niin saamme tulokseksi.

2 1 ja 4 3

Keitä olivat nuo kolme? Grotefendin arvailu kohdistui luonnollisesti aluksi Persian ensimmäiseen kuninkaaseen Kyyrokseen, jonka isä, Kambyses, ei ollut kuningas, mutta jonka samanniminen poika tuli Kyyroksen jälkeen kuninkaaksi. Siis:

2. Kambyses 1 ja 4. Kyyros 3. Kambyses

Mutta tämä sovittelu ei pitänyt paikkaansa, sillä nimi n:o 2 ei kyseessä olevissa piirtokirjoituksissa ollut sama kuin n:o 3. Artakserkses ei ensimmäinen nimi myöskään voinut olla, sillä niin monta kirjainta siinä ei ollut. Sitä vastoin soveltui kaikin tavoin hyvin — myöskin eri nimien pituuteen nähden — seuraava sukutaulu:

2. Hystaspes 1 ja 4. Dareios 3. Kserkses,

sillä Dareioksen isällä, Hystaspeella, ei ollut kuninkaan arvonimeä.

Kreikkalaista nimen muotoa Dareios enempää kuin siihen perustuvaa roomalaista Dariusta Grotefend ei kumminkaan odottanut tapaavansa, sillä kreikkalaisethan eivät olleet niin kovin tarkkoja vieraiden nimien kirjoittamisessa. Parempaa opastusta piti tuon kuninkaan heprealaisen nimen tarjota.

Heprealainen muoto oli Darejavesh. Persialainen muoto näytti olevan Darjavaush.

Myöhemmin nerokkaan tanskalaisen kielentutkijan _Rask_in onnistui tulkita seitsemäs sana piirtokirjoituksessa n:o 1 ja silloin voitiin lukea yhdeksän ensimmäistä sanaa näin: »Darjavaush kuningas suuri, kuningas kuningasten, kuningas maiden, Hystaspeen poika».

Täydellinen käännös on osoittautunut olevan: »Dareios, suurkuningas, kuningasten kuningas, maiden kuningas, Hystaspeen poika, akemenidi, joka rakensi tämän talvipalatsin.» Ja piirtokirjoitus n:o 2 käännetään näin: »Kserkses, kuningas suuri, kuningas kuningasten, Dareioksen, kuninkaan, poika, akhaimenidi.»

Näin Grotenfedin onnistui vähitellen saada myös selville, mitenkä eri kirjainmerkit äännetään. Hän poimi hajalleen nuo kolme erisnimeä ja määräsi kullekin nuolenpääkirjoitusmerkille sen äännearvon. Pari virhettä hän teki, mutta muutoin hänen tulkintansa pitää paikkansa halki aikojen.

Loistava vahvistus Grotefendin tulkinnan oikeudelle saatiin kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Louvre'in museossa Parisissa oli tavattoman kaunis alabasterimaljakko, jossa oli lyhyt kirjoitus, osittain nuolenpääkirjoitusta osittain hieroglyfejä. Kumpaakaan kirjoitusta ei kukaan ollut voinut tulkita. Nyt muuan ranskalainen oppinut huomasi Grotefendin avaimen avulla, että nuolenpääkirjoitus merkitsi Khshjarsha, ja Champollion tulkitsi hieroglyfit samalla tavalla. Näin aikakauden molemmat suurimmat kielinerot olivat toisiansa tukien ojentaneet kätensä toisillensa.

Mutta se oppinut seura — Göttingenin Kuninkaallinen tiedeseura —, jolle Grotefend piti ensimmäiset esitelmänsä keksinnöistään, katseli hänen tuloksiansa hyvin epäluuloisin silmin eikä uskaltanut julkaista niitä asiakirjoissaan.[137] Hänen kävi samoin kuin Champollionin.

Sen vuoksi hänen käänteentekevät keksintönsä eivät tulleetkaan niin yleisesti tunnetuiksi, kuin olisi luullut, ja niinpä voikin käydä niin merkillisesti, että erään toisen tutkijan, tieteeseen kiinnostuneen englantilaisen upseerin Rawlinsonin, riippumatta Grotefendista onnistui tulkita persialaisia nuolenpääkirjoituksia. Hän tuli 1830-luvulla Persiaan sotapalvelukseen ja täällä oleskellessaan hän kiinnostui muutamiin piirtokirjoituksiin, jotka aikaisemmin olivat herättäneet monien matkailijain huomiota. Ne oli hakattu pyörryttävän korkeaan kallionseinämään lähellä Behistunia, missä kulki ikivanha sotatie Babylonista Meedian sisäosiin, seutuun, joka oli rikas valtavista, suurenmoisista kallioihin hakatuista veistoksista. Nykyisin tiedetään, että tämän, koko maailman suurenmoisimman kalliokirjoituksen on kaiverruttanut Dareios I. Kallioseinämä siloitettiin yli 100 metrin korkeudelta, ja sen yläosaan tehtiin jättiläiskuva kuninkaasta, joka istuu valtaistuimellaan jalka voitetun valtaanpyrkijän niskalla. Kuninkaan edessä nähdään kymmenen kapinapäällikköä köydellä yhteen sidottuina. Kuvien alle on hakattu piirtokirjoitus, joka kertoo Dareioksen taisteluista kapinallisten kanssa ja hänen sotaretkestään skyyttalaisia vastaan. Se on kirjoitettu Dareioksen valtakunnan kolmella pääkielellä: muinaispersian, susan ja babylonian.

Näitä piirtokirjoituksia ryhtyi nyt nuori tarmokas Rawlinson jäljentämään. Tämän huimaavaan korkeuteen hakatun tekstin pelkkä jäljentäminen oli uskomattoman vaikea työ, johon kului monta vuotta. Kahden ranskalaisen, jotka valtion avustamina olivat matkustaneet sinne saman asian takia, täytyi kääntyä takaisin selittäen, että piirtokirjoitukset olivat kokonaan saavuttamattomissa. Mutta Rawlinsonin rohkea yritys onnistui tieteen suureksi hyödyksi. Sitten hän ryhtyi persialaisten nuolenpääkirjoitusmerkkien selittämisyritykseen. Ja sekin onnistui suurin piirtein katsoen. Ne sisälsivät Dareioksen nimen, arvonimet ja polveutumisen, ja Rawlinsonin tutkimuksen lopputulos vahvisti Grotefendin tutkimuksen oikeaan-osuneisuuden. Rawlinson oikaisi myös useita erehdyksiä, joita Grotefend oli tehnyt selityksissään. Luonnollisesti hänkin alussa teki useita virheitä. Mutta vähitellen hänen nuolenpääkirjoitus-tutkimuksensa tulos tuli yhä paremmaksi.

Lopuksi joukko myöhempiä kielimiehiä täydensi Grotefendin ja Rawlinsonin persialaisesta nuolenpääkirjoituksesta antaman selityksen ja useampien kolmikielisten piirtokirjoitusten avulla, joita edelleen löytyi, onnistui lopuksi tulkita toinenkin nuolenpääkirjoituskieli, jonkin verran vanhempaa susan kieltä, jota Kyyroksen arvellaan puhuneen. Ensimmäinen edellytys oli luonnollisesti saada nokkelasti selville, mitkä nuolenpääkirjoitusmerkkien muodostamat ryhmät näissä vastasivat muinaispersialaisten piirtokirjoitusten kuningasnimiä, ja niistä päästiin sitten alkuun.

Suurimmat vaikeudet oli kuitenkin voitettava assyrialais-babylonialaisissa nuolenpääkirjoitusteksteissä. Ajatelkaa vain sitä, että näissä oli yli 500 erilaista nuolenpääkirjoitusmerkkiä! Sellainen joukko merkkejähän ei mitenkään voinut merkitä kukin erikoista äännettä, kuten oli laita persialaisessa nuolenpääkirjoituksessa. Assvrialais-babylonialainen nuolenpääkirjoitus oli sen sijaan tavu- ja äännekirjoituksen sekoitus. Ja sama nuolenpääkirjoitusmerkki voi toisen kerran merkitä tavua, toisen kerran taas kokonaista sanaa. Mutta vaikeudet eivät loppuneet tähän: vielä sekavammaksi asia tuli siitä, että sama merkki voi merkitä useampia erilaisia tavuja. Piti esim. kerran lukea dan, toisella kertaa rib, kolmannella kerralla kal j.n.e. Samalla nuolenpääkirjoitusmerkillä voi olla jopa viisikymmentä erilaista merkitystä, ja kaikkia merkkejä yhteensä voidaan käyttää 12 000 eri tavalla!

Mitä pitemmälle selitysyritykset edistyivät, sitä useampia vaikeuksia myös ilmaantui johtuen löytyneistä erilaisista merkeistä, joiden käsitteleminen tässä kävisi liian pitkäksi. Mutta eteenpäin mentiin joka tapauksessa niiden kärsivällisyyttä koettelevien ponnistusten avulla, joita lukuisa joukko kielentutkijoita teki. Rawlinsonille oli arvaamattomaksi avuksi se, että hän sai selville sellaisen paljouden erisnimiä. Viitisenkymmentä oli ennestään käytettävissä, ja vielä yhtä monta hän sai selville Rehistunin kallion suurista piirtokirjoituksista. Mutta kuitenkin näytti välistä kaikki niin sekavalta, että hän oli vähällä luopua yrityksistä. Assyriologien työ ei muutoin olisi koskaan saavuttanutkaan ratkaisevaa menestystä ilman Assurbanipalin kirjaston apua. Suuri osa siitä on nimittäin kieliopillisia teoksia, sanaluettelolta ja kokonaisia lauseita sisältäviä kokoelmia.

Kun ajattelee noita tavattomia vaikeuksia, niin ei ole ihmettelemistä, että oli monta, jotka epäilivät, että todellakin oli voitu onnistua tulkitsemaan tätä ikivanhaa, kauan sitten unohdettua kieltä. Todistettakoon, että nämä n.s. käännökset eivät olleet tyhjiä mielikuvituksen luomia! Kuinka voitiin esim. tietää, että Raamatusta tuttu babylonialainen kuningasnimi Nebukadnesar babyloniankielellä oli Nabukudurri-usur,[138] että Tiglatpileser oikeastaan oli Tuklati-apil-Esharra, mikä merkitsee »Apuni on Esharran poika»[139], ja että Kserkseen nimi hänen elinaikanaan oli melkoista vaikeampi Kh-sh-jar-sha?

Todistus saatiin, kun Lontoon Kuninkaallisen aasialaisen seuran toimesta v. 1857 Rawlinson ja kolme muuta tutkijaa toisistaan tietämättä jättivät sille äskettäin löytyneessä assyrialaisessa savilieriössä olleiden nuolenpääkirjoitusmerkkien sinetöidyt käännökset. — Eri käännökset huomattiin keskenään niin yhtäpitäviksi, että tämän jälkeen ei voinut olla epäilystäkään siitä, että todellakin oli onnistuttu paljastamaan nuolenpääkirjoituksen salaisuuksien olemus. Kuitenkin on vielä assyriologian yhtä hyvin kuin egyptologiankin alalla monta kielellistä arvoitusta, jotka odottavat ratkaisuaan.[140] Ja niissäkin tapauksissa, jolloin on onnistuttu saamaan selville historiallisten asiakirjojen varma merkitys, meidän on huomattava, että voi olla muita lukuun otettavia vaikeuksia kuin itse tekstien lukeminen.

Babylonialais-assyrialaisen historian arvokkaimpiin lähteisiin luetaan tietysti ne piirtokirjoitukset, joihin kuninkaat merkityttivät sankaritekonsa ja muut huomattavat hallitustoimensa. Mutta samoinkuin egyptiläisiä temppelipiirtokirjoituksia on näitäkin todistuskappaleita käytettävä kriitillisesti, koska asianomaiset tietysti itämaiseen tapaan kaunistelevat tappioita ja muita vastoinkäymisiään tai jättävät ne kokonaan mainitsematta.

Jos vertaa neljää eri piirtokirjoitusta, jotka koskevat erästä Salmanassar III:n sotaa, mikä käytiin v. 854, niin huomataan, että tiedot surmattujen vihollisten luvusta vaihtelevat neljällä eri tavalla 14 000 ja 29 000 välillä. Ja erästä toista pienempää taistelua koskevassa kahdessa piirtokirjoituksessa on surmattujen vihollisten luku toisessa kirjoituksessa 300, mutta toisessa 3 400! Nähdään, kuinka vuosien vieriessä kuninkaalliset urotyöt ovat suurentuneet perimätiedossa. Tyypillinen on mitä seikkaperäisin kuvaus eräästä meille tutusta assyrialaisten taistelusta, nimittäin Sanheribin kertomus saavuttamastansa suuresta voitosta taistelussa babylonialaisten, elamilaisten ja useiden muiden kansojen muodostamaa liittoa vastaan. Se alkaa kuninkaan kertomuksella, kuinka hän huusi jumalilta apua ja nämä heti kiiruhtivat häntä auttamaan. »Kuten leijona» — hän jatkaa — »minä vimmastuin ja pukeuduin panssariini. Peitin kypärällä pääni ja nousin nopeasti raskaisiin sotavaunuihin, jotka murskaavat vastustajani. Otin käteeni valtavan jousen, jonka Assur oli minulle antanut. Keihään, elämäntuhoojan, heitti käteni kapinoitsijain koottua sotavoimaa vastaan. Jylhästi kuin myrskytuuli minä karjuin; kuin Ramman[141] minä mylvin.» Ja sellaisin hirvein äänin hän käy vihollisten kimppuun. »Vihollispäälliköt, joiden käsiä koristavat punertavan kultaiset sormukset, minä löin» — niin kerskuu Hänen Majesteettinsa edelleen — »maahan piilullani kuin lihavat sonnit, joiden jalat on köytetty. Heidän kalliin elämänsä minä katkaisin kuin langan ja annoin heidän sisälmyksiensä valua maahan. Tuliset hevoset, jotka oli valjastettu vaunujeni eteen, vajosivat heidän sakeaan vereensä kuni virtaan ja verta ja saastaa takeltui sotavaunujeni pyöriin.» Ja niin »sankari» pitää pitkiä puheita siitä, miten hän kaikin ajateltavissa olevin tavoin silpoi kaatuneita vihollisiaan ja hankki itselleen saalista. Seuraava riittänee hirvittävistä yksityisseikoista. »Heidän kätensä minä leikkasin poikki, ja kulta- ja välkkyvät hopeasormukset, jotka olivat heidän käsissään, minä otin saaliiksi. Heidän kultaiset ja hopeiset vyötikarinsa minä otin heiltä.» Lopuksi tietysti Elamin ja Babylonian kuninkaat ja kaikki liittoutuneet ruhtinaat pakenivat pelosta mielettöminä. Kuulee Assyrian kuninkaan ivanaurun heidän paetessaan, ja hän ei jätä käyttämättä yhtään räikeää yksityisseikkaa kuvatessaan, mitä luonnollisia ilmauksia heidän kauhunsa sai.

Kaiken tämän karjumisen ja mylvimisen, kaiken tämän verta ja saastaa valuvan lörpötyksen jälkeen tarvitsee jotakin rauhoittavaa ja jäähdyttävää lääkettä. Sellaista on pelkästään sattumoisin säilynyt samanaikaisessa babylonialaisessa kertomuksessa. Siinä todetaan asiallisesti ja selvästi, että sota päättyi Sanheribin ja hänen verenjanoisten assyrialaistensa tappioon!

* * * * *

Se mitä olemme saaneet esille kaivausten ja niiden historiallisten todistuskappaleiden avulla, joita nämä ovat meille tuottaneet, ei muutoin esitä yhtenäistä Assyria-Babylonian historiaa, vaan kehitysketjun, josta puuttuu monta rengasta. Sen lisäksi ollaan vielä epätietoisia, mihin järjestykseen useat käsillä olevat renkaat olisi asetettava. Mutta joka tapauksessa meillä nykyisin jo on lukuisia varmoja historiallisia kiinnekohtia, joiden ympärille me jokseenkin erehtymättä voimme ryhmitellä muinaislöytöjä ja historiallisia persoonallisuuksia. Ja niin merkittäviä ovat assyriologien! me työn tulokset, että Rawlinsonin 1850-luvulla tekemässä kokeessa antaa silloin käytettävissä olevaan puutteelliseen kaivausaineistoon perustuva pääpiirteinen kuvaus Aasian ja erittäinkin Babylonian vanhimmasta historiasta ei ole nyttemmin riviäkään, joka pitäisi paikkansa.

Se mitä nuolenpääkirjoitukset kertovat, sittenkuin on onnistuttu ne selittämään, sotii kuitenkin sekä kreikkalaisilta Assyriasta ja Babyloniasta saatua, täydellisesti legendamaista perimätietoa, kuin myöskin useissa kohdin Vanhan Testamentin niukkoja tietoja vastaan. Sen tähden kohtasi nuorta tiedettä alussa voimakas epäilys, joka sitten on saanut virikettä assyriologien taipuvaisuudesta aivan liian hätäisiin ja rohkeisiin hypoteeseihin.»[142]

Kaikenlaisten ihmisten keskuudessa, myös assyriologien, on ammatissaan enemmän ja vähemmän omantunnontarkkoja työntekijöitä. Se, joka tutkii Egyptin historiaa, pääsee vähitellen selville, että valitettavasti kaikki egyptologit eivät ole päteviä. Muutamat hieroglyfitekstien monistukset ja käännökset ovat yhtä surullisena kuin kiusoittavana todistuksena siitä, miten huolimattomuus ja hutiloiminen voivat vahingoittaa hyvää asiaa. Samoin on nuolenpääkirjoitustekstien monistusten ja selitysten laita. On assyriologeja, jotka ovat tehneet itsensä kuuluisiksi tuottamalla parissa kuukaudessa kokoelman tekstien käännöksiä, jopa niin, vaikeiden, että omantunnontarkka virkaveli arvelee tarvittavan kokonaisen ihmisiän sen työn suorittamiseen tyydyttävällä tavalla. Silloin voi ymmärtää minkä arvoista sellaisen hutiloivan »tulkitsijan» työ on!

* * * * *

Ennen kaikkea on Rawlinsonin, toisen »assyriologian molemmista isistä», ansiota, että British Museumin rikas nuolenpääkirjoitusaineisto on joutunut koko maailman tutkijoiden käytettäväksi. Hän suunnitteli suuren teoksen, jossa olisi huolellisesti tehtyjä jäljennöksiä englantilaisten kokoelmien tärkeimmistä nuolenpääkirjoitusteksteistä ja v. 1860 hän sai British Museumin hallitukselta tehtäväkseen itse johtaa yritystä.

Kirjallisuutta:

Austen Henry Layard, Discoveries in the ruins of Nineveh and Babylon.

Austen Henry Layard, Ninivehs ruiner. Populär berättelse om grävningarna i Niniveh. Ruotsinnos englannin kielestä.

George Smith, Assyrian discoveries.

H.V. Hilprecht, Excavations in Assyria and Babylonia.

H.V. Hilprecht, Die Ausgrabungen in Assyrien and Babylonien I.

H.V. Hilprecht, Die Ausgrabungen der Universität von Pennsylvania im Bel-Tempel zu Nippur.

Albert T. Clay, Documents from the temple archives of Nippur: 2. side.

Friedrich Delitsch, Babylon.

Robert Koldewey, Das wiedererstehende Babylon.

David W. Myhrman, Upptäckterna i Babylonien och Assyrien.

A.E. Friedlander, Det återuppstående Babylon (»Ord och bild» 1918).

Leopold Messerschmidt, Die Entzifferung der Keilschrift (»Der alte Orient» 1910).

Leopold Messerschmidt, Zur Technik des Tontafelschreibens.

Friedrich Delitzsch, Die Entstehung des ältesien Schriftsystems.

Eckhard Unger, Babylonisches Schrifttum.

J. Flemming, Sir Henry Rawlinson und seine Verdienste um die Assyriologie (Delitzsch-Haupt, Beiträge zur Assyriologie II).