AAKKOSTEN SYNTY.

Aakkosista olemme uusimpien tutkimusten tuloksien mukaan todennäköisesti kiitollisuudenvelassa muinaisille egyptiläisille. Meille aakkoset ovat tulleet roomalaisilta ja kreikkalaisilta. Kreikkalaiset vuorostaan ovat saaneet useimmat kirjaimet foinikialaisilta, viimeistään 10. vuosisadalla e.Kr. Tämä käy selvästi ilmi jo kirjainten nimistä. Foinikialaisen kirjaimiston kaksi ensimmäistä kirjainta näet ovat nimeltään »alef» ja »bet», joista kreikkalaisilla tuli »alfa» ja »beta».

Eurooppalaisen sivistyksen levitessä yli koko maapallon ja islamin ulottaessa voittokulkunsa kauas Aasian ja Afrikan sisäosiin n.s. foinikialainen tai oikeammin länsiseemiläinen aakkosjärjestelmä on valloittanut melkein koko maailman. Ainoastaan kiinalainen sivistysalue on enää eristäytyneenä siitä — saattaa kysyä, miten kauan. Paitsi foinikialaista aakkosjärjestelmää ei missään maan päällä ole kehittynyt puhdasta kirjainkirjoitusta. Kaikki muu kirjoitus, olkoonpa se sitten syntynyt Egyptissä tai Babyloniassa, Kreetassa, Vähässä-Aasiassa, Kiinassa, Japanissa tai Meksikossa, on enemmän tai vähemmän pelkkää kuvakirjoitusta, joka parhaassa tapauksessa ei ole ehtinyt tavukirjoitusta pitemmälle.

N.s. foinikialaisessa kirjoituksessa on, päinvastoin kuin meillä, merkkejä ainoastaan konsonantteja varten sekä konsonantteina toimiville puolivokaaleille j ja w. Vokaalit sitävastoin jätetään merkitsemättä. Foinikialainen kirjoitus luetaan oikealta vasemmalle. Kreikkalaiset täyttivät aakkosjärjestelmässä vallitsevan vokaalien puutteen ja muuttivat kirjoituksen kulkemaan vasemmalta oikealle.

Mistä on länsiseemiläisten aakkosten keksijä saanut kirjaintensa esikuvat? On m.m. arvailtu, että ne olisi saatu babylonialaisilta. Mutta tämä on mahdotonta, pääasiallisesti seuraavista syistä:

1) Nuolenpääkirjoituksessa merkitään sekä vokaalit että konsonantit, kun sitävastoin foinikialainen kirjaimisto on vailla vokaaleja. 2) Nuolenpääkirjoitus kulkee vasemmalta oikealle, mutta foinikialainen kirjoitus oikealta vasemmalle. Nuolenpääkirjoitustakin oli tosin joskus kirjoitettu oikealta vasemmalle, mutta jo kokonaista kaksi vuosituhatta ennen kuin kreikkalaiset muuttivat kirjoitustapansa päinvastaiseen suuntaan, babylonialaiset olivat tehneet omalle kirjoitukselleen samoin. 3) Nuolenpääkirjoitusta ei ole tarkoitettu kirjoitettavaksi, vaan painettavaksi, kun taas foinikialainen, aivan kuin meidänkin kirjoituksemme, edellyttää kynää, mustetta ja papyrusta tai muuta sellaista.

Egyptiläinen kursiivikirjoitus sitävastoin täyttää nämä ehdot. Foinikialaisen kirjoituksen tavoin sitä kirjoitettiin oikealta vasemmalle, ja se oli vokaalitonta[172], kuten tämäkin. Jos nyt foinikialaisen kirjaimiston pohjana olisi kirjoitus, jossa jo oli vokaalimerkit, niin näiden merkkien poisjättäminen olisi ollut käsittämätöntä taantumusta kehityksessä. Kun sitävastoin ajatellaan vokaalitonta kirjoitusta foinikialaisten aakkosten esikuvaksi, voidaan selittää vokaalimerkkien puuttuminen tästä kielestä.

Myöskin useissa yksityiskohdissa, joihin syventyminen tässä kävisi liian laajaksi, foinikialainen kirjoitus osoittaa ilmeistä sukulaisuutta egyptiläisen kanssa. Voidaanpa sanoa, että useat puutteet ja omituisuudet muuten niin käytännöllisten foinikialaisten kirjaimistossa voidaan selittää vasta sillä perusteella, että nämä omituisuudet on ilman muuta peritty ja omistettu muinaisilta egyptiläisiltä. Foinikialaisen kirjaimiston johtumiseen egyptiläisistä kirjoitusmerkeistä viittaa vihdoin myöskin vilkas liikenneyhteys molempien kansojen välillä.

Kaikki yritykset johtaa foinikialainen kirjaimisto nuolenpääkirjoitusmerkeistä ovat osoittautuneet aivan epäonnistuneiksi. Muutaman etevän ranskalaisen tiedemiehen sitävastoin onnistui jonkin aikaa saada yleistä kannatusta koettaessaan suoraan johtaa foinikialaiset kirjaimet eräistä egyptiläisen kursiivikirjoituksen merkeistä. Mutta nykyjään kaikki sekä egyptologit että seemiläisten kielten tuntijat ovat yksimielisiä siitä, että nämäkään vertailut eivät pidä paikkaansa, niin houkuttelevilta kuin ne alussa näyttävätkin.[173] n.s. foinikialaiset kirjaimet ovat todellakin uusia luomia ja egyptiläiset kirjoitusmerkit ovat siinä olleet ainoastaan esikuvina. Vanha sisältö esiintyy uudessa muodossa; tässä voi, käyttääksemme raamatullista kuvaa, puhua vanhasta viinistä uusissa leileissä. Kansa, joka loi länsiseemiläiset aakkoset, valitsi kirjainmerkkinsä siitä aatepiiristä, joka oli sitä itseään lähinnä, ja piirsi tai kirjoitti nämä kirjaimet oman makunsa ja tapansa mukaan noudattamalta egyptiläisten oppimestariensa omituista tyyliä.

* * * * *

Olemme koko ajan käyttäneet tavaksi tullutta nimitystä »foinikialainen kirjaimisto», ja tämä nimi on sikäli oikeutettu, että foinikialaisethan välittivät kirjainkirjoituksen Länsimaihin. Mutta on toinen kysymys, olivatko he myöskin kirjaimiston tai — oikeammin — konsonanttimerkkien keksijöitä. Jos teoria näiden merkkien egyptiläisestä syntyperästä on oikea — ja asiantuntijat ovat siitä yleensä nykyjään yksimielisiä, niin on todennäköisempää, että foinikialainen kirjaimisto on keksitty seudulla, missä babylonialaisella nuolenpääkirjoituksella ei ole ollut sellaista vaikutusta, kuin El Amarna-kirjeistä näemme sillä Syyriassa olleen. Silloin on todennäköistä, että tämän käänteentekevän keksinnön on tehnyt jokin länsiseemiläinen kansa Syyrian ulkopuolella, seudulla, joka ei ollut voimakkaan babylonialaisen vaikutuksen alainen, vaan jossa sen sijaan vallitsi egyptiläinen sivistys, siis ehkä israelilaiset asuessaan Gosenin maassa. Siellä he tietenkin ovat omaksuneet koko joukon egyptiläistä kulttuuria. Luultavasti heillä sinne tullessaan ei ole ollut mitään kirjakieltä, vaan he ovat siellä egyptiläisen mallin mukaan luoneet itselleen kirjaimiston, jonka he sitten veivät mukanaan Palestiinaan ja tekivät sen tunnetuksi muiden Syyrian kansojen keskuudessa. Erästä toista seemiläistä paimentolaiskansaa voidaan myöskin ajatella kirjainkirjoituksen keksijäksi: hyksoja, jotka olivat vielä enemmän kosketuksissa Egyptin kanssa. Tämä kansa on voinut viedä kirjaimiston mukanaan Syyriaan tullessaan karkotetuksi Egyptistä.

* * * * *

Niin pitkälle olivat asiantuntijat vuonna 1916 päässeet päätelmissään teoreettista tietä, kun saapui huomiotaherättävä tieto tutkijoilta, jotka olivat lähemmin tarkastelleet Flinders Petrien vuosikymmentä aikaisemmin Siinain kupari- ja malakiittikaivoksista löytämiä kirjoituksia. Monien puhtaasti egyptiläisten kirjoitusten joukossa siellä oli muutamia, jotka näyttivät muukalaisen kömpelöiltä yrityksiltä jäljitellä egyptiläisiä hieroglyfejä. Oppineiden ei ole vielä onnistunut selittää näitä merkkejä, huolimatta kaikesta päänvaivasta, jota heillä on niistä ollut,[174] mutta tämä seikka ei tee tyhjäksi löytöjen erinomaisen suurta — tekisi mieli sanoa maailmanhistoriallista — merkitystä. Muuan etevä asiantuntija on nimittänyt niitä egyptiläisen ja syyrialaisen kirjoituksen väliseksi »puuttuvaksi renkaaksi». Ne näyttävät siis olevan niiden merkkien vanhin tunnettu perusmuoto, joista kaikki maailman kirjaimistot välittömästi tai välillisesti polveutuvat. Ja kun nämä perusmuodot nyt esiintyvät muinaisegyptiläisellä maaperällä egyptiläisten hieroglyfien yhteydessä, niin on teoria kirjaimemme johtumisesta egyptiläisistä hieroglyfeistä tullut enemmän kuin todennäköiseksi, ja kirjaimistomme sukupuu juontaa juurensa hämärimmästä muinaisuudesta. Nuo tärkeät merkit eivät kuitenkaan ole egyptiläisiä hieroglyfejä, vaan useat niistä ovat ilmeisesti yksinkertaistettuja hieroglyfimerkkejä. Siinain niemimaalta alkuseemiläinen kirjaimisto lienee levinnyt sekä pohjoiseen Syyrian kansojen keskuuteen että eteläänpäin Etelä-Arabiassa sijaitsevaan Sabaan, missä tapaamme seemiläistä kirjoitusta, joka on muodoltaan vanhanaikaisempaa kuin »foinikialainen» ja muistuttaa enemmän Siinain niemimaan kirjoituksia.

Kirjallisuutta:

Kurt Sethe, Der Ursprung des Alphabets (»Nachrichten von der Gesellschafl der Wissenschaflen zu Göttingen» 1916). (Selostus vanhemmasta kirjallisuudesta.)

Flinders Petrie, The formation of the alphabet.

Alan H. Gardiner, Der ägyplische Ursprung des semitischen Alphabets (»Zeitschrift der deutschen morgenländischen Gesellschaft» 1923).

Kurt Sethe, Die wissenschaflliche Bedeutung der Petrieschen Sinaifunde (»Zeitschrift der deutschen morgenländischen Gesellschaft» 1926).

Daniel Völter, Die althebräischen Inschriften vom Sinai und ihre historische Bedeutung. (Selostus uusimmasta kirjallisuudesta.)