KAIVAUKSET.

Tavallansa arkeologit eivät ole missään viettäneet sellaisia voittoja kuin assyrialaisella maaperällä. Ei niin, että Niniven ja muiden Assyrian kaupunkien rauniokummuista tehdyt löydöt sellaisinaan olisivat arvokkaampia kuin Egyptin, Vähän-Aasian, Kreikan ja Italian löydöt. Eipä suinkaan. Mutta erotus sen välillä, mitä tiedämme nyt ja minkä tiesimme ennen kaivauksia, on tässä paljon huomattavampi kuin kysymyksen ollessa muista vanhoista sivistysmaista. Sillä niin perusteellinen oli Niniven ja sen sisarkaupunkien tuho ollut, että ainoastaan nimettömiä rauniokumpuja oli jäljellä siitä ylpeästä vallasta, joka kerran satojen vuosien ajan sääti lakeja Etu-Aasian kansoille. Koko se kiintoisa kausi ihmiskunnan kehityksessä, jolla täällä oli ollut näyttämönsä, oli melkein täydellisesti vajonnut unhotuksen mereen. Ainoastaan muutamat juutalaisten pyhien kirjoitusten tiedonannot pelätystä valloittajakansasta pitivät vielä yllä heikkoa muistoa sen muinaisesta olemassaolosta. Mutta kun rauniokummut alkoivat todistaa, tämä todistus oli Assyrian osalta paljon kaunopuheisempaa, kuin mitä sisarusmaan rauniot olivat kyenneet kertomaan sen kohtaloista.

Vanhimmat Babylonian muistomerkit ovat kolmannen vuosituhannen alulta e.Kr. Mutta ne eivät ole läheskään niin kiintoisia ja sivistyshistoriallisesti arvokkaita kuin Egyptin löydöt. Kivettömässä Babyloniassa rakennettiin nimittäin temppelitkin tiilestä ja ilman runsasta taiteellista koristelua. Babylonian kansalta puuttui ylipäänsä egyptiläisten taipumus suurpiirteisyyteen rakennustaiteessa ja elämän ilmenemismuotojen taiteelliseen kaunisteluun. Vain harvoin babylonialaiset kykenivät kohoamaan jokapäiväisen elämän käytännöllisten tarpeiden yläpuolelle. He katselivat kylmästi ja realistisesti tämän maailman ilmiöitä. Heiltä puuttui egyptiläisten avoin elämänilo ja heiltä puuttui myöskin indoeurooppalaisten kansojen tunne-elämän syvyys ja lämpö. Sellaiselta pohjalta ei voinut versoa suurta ja jaloa taidetta eikä varsinaista kirjallisuutta.

Eufrat-Tigrismaan haudat ovat samoin hyvin yksinkertaisia ja niistä puuttuu noita kuvasarjoja ja varusteita, jotka tekevät Egyptin haudat niin antoisiksi sivistyshistorian kannalta. Babyloniassa ei syntynyt koskaan egyptiläisen tapaista vainajainpalvelusta rikkaasti koristeltuine hautoineen ja vainajille annettuine kallisarvoisine lahjoineen.

Babylonian historian arvokkaimmat todistuskappaleet on löydetty sen omien rajojen ulkopuolelta, muinaispersialaisen Susan kaupungin raunioista. Tämä johtuu siitä, että elamilaiset ovat ryöstöretkiltään raahanneet mukanansa suuret määrät muinaisbabylonialaisia muistomerkkejä, kuten senkin kiven, johon Hammurapin kuuluisa lakikirja oli kaiverrettu. Mutta näiden todistuskappaleiden antamat tiedot ovat valitettavasti hyvin katkonaisia.

Vain yhtä laatua lähdekirjoja on runsain määrin löydetty Babylonian raunioista: savitauluille piirrettyjä liikeasiakirjoja ja kauppakirjeitä. Temppelikouluista on tavattu myös joukko tällaisia tauluja, joissa on kirjoitus- ja laskuharjoituksia, kielioppeja, matematiikan ja tähtitieteen oppikirjoja, hymnejä, rukouksia, loitsuja ja taruja.

Kiintoisampia ovat muinaisjätteet Assyriassa, missä oli saatavissa rakennuskiveä. Ainakin myöhäisemmät kuninkaat päällystivät siellä palatsinsa alabasterilevyillä, jotka koristeltiin heidän elämästään kertovilla kohokuvilla ja piirtokirjoituksilla. Assyrialainen taide vaikuttaa kuitenkin valtavimmin voimallaan; ja tässä suhteessa se onkin saanut aikaan ihailtavia luomia. Mutta aiheköyhää se on, kun vertaa assyrialaisia seinäkohokuvia egyptiläisiin! Kun viimeksi mainitut sisältävät runsaasti piirteitä rahvaan jokapäiväisestä elämästä, kertovat assyrialaiset kuvat yksinomaan hovielämästä, sotaretkistä ja metsästyksistä.

Ennen suurten kaivausten aikaa oli Babylonian ja Assyrian historian suhde aivan päinvastainen kuin nyt. Silloin Assyrian historia oli kätketty sen kaupunkien raunioihin. Koko valtakuntahan oli luhistunut suuressa romahduksessa, se oli aivan kuin pois pyyhkäisty maan pinnalta. Babylonian kaupungit sitävastoin olivat yhä olemassa ja tulivat persialaisajan jälkeen yhä läheisempiin suhteisiin kreikkalaisten kanssa. Kreikkalaiset historioitsijat, ennen muita Herodotos, voivat senvuoksi antaa meille hyvin täyteläisiä, Babylonian kansan omaan perimätietoon perustuvia kuvia babylonialaisten myöhemmistä vaiheista» samoinkuin tämän kansan tavoista ja Baabelin muistomerkeistä. Assyriasta sitävastoin kreikkalaisilla oli vain niukkoja ja suureksi osaksi aivan vääriä käsityksiä.

Mutta juuri sitä äkillistä tuhoa, joka vuonna 612 e.Kr. yhtä aikaa kohtasi Assyrian kaupunkeja, saamme kiittää siitä, että Assyrian historian ainehisto on levännyt siellä suhteellisen vahingoittumattomana aina meidän päiviimme asti. Kuten kerran myöhemmin Pompejissa oli täälläkin äkillinen tuho syynä siihen, että kokonaiset palatsit ja temppelit säilyivät verraten vahingoittumattomina sorakasojen alla ja ovat meidän päivinämme voineet nousta sieltä jälleen esille kuin taikaiskusta.

Babylonialaisten kaupunkien arvokkaimmat kulttuurimuistot sitävastoin joutuivat muinaisajalta kerta toisensa jälkeen sotaisten naapurikansojen ryöstettäväksi, varsinkin elamilaisten ja assyrialaisten, ja saivat sitten vähitellen rappeutua.

Yleensä on verraten hedelmätöntä suorittaa kaivauksia vanhassa kaupungissa, joka vuosituhansia on ollut asuttuna ja on monta kertaa joutunut vihollisten ryöstettäväksi. Ne muinaismuistot, jotka ovat säilyneet sodan hävitykseltä ja ryöstöiltä, ovat olleet käytännössä suvusta sukuun, kunnes suorastaan ovat kuluneet loppuun; ja toiset esineet, joilla on ollut se kulttuurihistorian kannalta onnellinen kohtalo, että ovat hautautuneet sortuvien talojen alle, ovat sellaisessa paikassa kuitenkin vain harvoin säästyneet ajan hampaalta. Uusi sukukunta on näet raivannut ja kaivanut kellareita uusiin taloihin, ja niin kätkössä olleet esineet ovat jälleen tulleet esiin. Ja kun uusi suku monesti on ollut toisen rotuista ja toisen uskoista kuin edesmennyt tai voitettu suku, niin ei siltä taholta ole ollut odotettavissa kunnioitusta muinaislöytöjä kohtaan. Usein myöhemmät sukukunnat ovat tuhonneet tai ottaneet arkiseen käytäntöön löytyneitä jumalanpalvelusmenoihin kuuluneita esineitä.

* * * * *

Meidän päivinämme tämä maailma on tarmokkaasti suoritetuilla kaivauksilla jälleen noussut kuolleista. Assyrialaisten ja babylonialaisten muistomerkkien päivänvaloon saattamiseksi tarttui ensimmäisenä lapionvarteen englantilainen Rich, joka oli Itä-aasialaisen yhtiön palveluksessa Bagdadissa. Hän oli aivan nuori mies käydessään vuonna 1811 ensimmäistä kertaa Babylonin rauniokentillä. Silloin heräsi hänessä intohimoinen kiinnostus näitä kauan sitten kadonneen ajan jätteitä kohtaan. Täällä Niniven luona ja muissakin paikoin hän kartoitti ja kaivoi. Mutta kymmenen vuotta myöhemmin kolera tempasi hänet pois. Hänen kokoelmansa eivät ole suuria verrattuina myöhemmän ajan löytöihin, mutta niillä on kuitenkin kunniasija British Museumissa, aikojen kuluessa korjatun runsaan sadon ensi saaliina.

Ensimmäisen todella suurenmoisen löydön assyrialaisella maaperällä teki ranskalainen Botta. Vuonna 1843 hän alkoi Ranskan valtion avustuksella tehdä kaivauksia vanhan Niniven seuduilla. Lapion kärkeen täällä sattunut löytö osoittautui olevan Sargon II:n, Samarian valloittajan, enemmän kuin 700 vuotta e.Kr. rakennuttama palatsi. Botta sai taistella suunnattomia vaikeuksia vastaan, joita aiheuttivat epäterveellinen ilmasto, mikä oli vähällä maksaa hänen elämänsä, epäluuloinen, taikauskoinen ja varasteleva väestö sekä varsinkin seudun kateellinen ja kavala turkkilainen kuvernööri, joka samoinkuin seudun asukkaat epäili, että muukalainen etsi maan kätkössä olevia aarteita.[134]

Mutta huolimatta kaikista esteistä, joita Bottan tielle kasattiin, tämän tieteen väsymättömän ja uskollisen palvelijan onnistui paljastaa huone huoneelta Sargonin mahtava linna, loistorakennus, joka täytti jopa 10 hehtaarin pinta-alan. Seinät olivat täynnä assyrialaisten elämää ja historiaa esittäviä kuvia ja piirtokirjoituksia ja ovien pielessä seisoi vartijoina taiteellisesti tehtyjä jättiläiseläimiä. Ennen aivan tuntematon assyrialainen rakennustaide nousi äkkiä silmiemme eteen loistorakennuksena, joka yhdellä iskulla siirsi meidät keskelle Assyriassa kahdeksannella vuosisadalla e.Kr. elettyä elämää. Hämmästyen katselivat tiedemiehet ja taiteilijat maailmaa, missä sivistys oli saavuttanut niin odottamattoman korkean tason aikana, jolloin länsimaat vielä olivat raakuuden tilassa. Valtava oli myöskin tämän palatsin ja sen mahtavien eläinjättiläisten esille kaivamisen tekemä vaikutus maan omiin asukkaisiin. Enemmän kuin vuosituhannen he olivat asuneet tässä maassa, eikä kukaan heistä ollut koskaan kuullut puhuttavan maanalaisesta kuninkaanlinnasta. Tuleepa sitten päivänä muutamana mies hyvin kaukaisesta lännen maasta, mies, jonka esi-isät olivat olleet puolivillejä barbaareja silloin kun assyrialaiset kuninkaanpalatsit rakennettiin. Ja tuo mies menee suoraa päätä valitsemallensa paikalle, osoittaa sitä ja sanoo: »Tuossa on kuninkaan palatsi ja tuolla etempänä on sen portti.» Ja sitten hän tuo päivänvaloon ylväitä muistomerkkejä, joita arabialaiset ja heidän esi-isänsä ovat joka päivä jaloillansa polkeneet aavistamattakaan sellaista! Kyllä on ihmeellistä kohtalon leikkiä, että kaukana asuvat ja verraten uudet kansat olivat ainoat, jotka olivat säilyttäneet perimätiedon kansasta, joka kerran hallitsi melkein koko sivistynyttä maailmaa, ja että näiden kaukaisten maiden miesten piti maan omille asukkaille osoittaa ne paikat, joissa muinaiset suurkaupungit suurenmoisine rakennuksineen olivat olleet.

Valikoima tehdyistä löydöistä kuljetettiin suunnattomin vaikeuksin Parisiin, ja ne ovat nyt Louvre'issa äänettöminä mutta vaikuttavina todistajina menneiden aikojen suuruudesta ja mahdista. Mutta paljon toisia korvaamattomia assyrialaisia muinaismuistoja, jotka oli valittu samaa museota varten, lepää nyt Tigriksen pohjassa. Ne samoinkuin koko siihenastinen tulos Babyloniassa samaan aikaan jatkuvista kaivauksista oli lastattu kahdelle lautalle, jotka molemmat kaatuivat joen liejuisiin aaltoihin.

Pian sen jälkeen kuin Botta oli tehnyt suuren löytönsä, englantilainen Layard löysi toisen suurenmoisen kuninkaanlinnan, nimittäin Assyrian hallitsijan Salmanassar III:n melkein sata vuotta vanhemman palatsin Nimrudissa, joka oli ollut Assyrian pääkaupunki Assurin jälkeen ja tarun mukaan kerran suuren metsästäjän Nimrodin asuntopaikka. Yllättävän runsas oli niiden kaivausten tulos, joita Layard täällä suoritti — osaksi Englannin hallituksen avustuksella. Palatsin seiniä peittivät suurelta osalta suuret, kohokuvien kaunistamat alabasterilaatat, jotka hämmästyneelle jälkimaailmalle paljastivat kohtauksia Assyrian kansan elämästä; ja kaikkialla oli piirtokirjoituksia, jotka kumminkin vasta myöhemmän ajan oli suotu tulkita.

Sitten Layard kävi muinaisen Niniven rauniokumpujen kimppuun, ja täältäkin hän kaivoi esille m.m. kuninkaanpalatsin, nimittäin Vanhasta Testamentista tutun, noin v. 680 e.Kr. kuolleen hirmuvaltiaan, Sanheribin rakennuttaman. Kaivauksia siellä British Museumin laskuun jatkettaessa tavattiin senkin palatsin rauniot, jonka Assurbanipal hiukan myöhemmin rakensi. Arvokkain sieltä tehty löytö oli tietysti Assurbanipalin suuri kirjasto. Sen nuolenpääkirjoituslaatoista löydettiin myöhemmin kuuluisat babylonialaiset luomis- ja vedenpaisumuskertomukset.

* * * * *

Sillä välin englantilaiset ja ranskalaiset arkeologit olivat Babyloniassakin tehneet kiintoisia löytöjä. Löytyi taide-esineitä, jotka olivat 5 000 vuotta vanhoja ja todistivat jo silloin vallinneesta korkeasta sivistyksestä; samoin löytyi Raamatussa mainitun Kaldean kaupungin Urin, patriarkka Aabrahamin kotipaikan rauniot. Mutta yritys oli tässä kuumetta synnyttävässä suomaassa, jossa oli tukahduttava kuumuus ja jossa moskiittiparvet ahdistivat, vieläkin raskaampaa ja hengenvaarallisempaa kuin Assyriassa.

* * * * *

Vuonna 1888 englantilaiset ja ranskalaiset saivat arkeologisiin kaivaustöihinsä kilpailijan Amerikasta. Philadelphian yliopisto lähetti nimittäin retkikunnan Babyloniaan. Tulos oli hyvin antoisa. Muun muassa oli amerikkalaisten suotu löytää jotakin, joka lajiansa ei tosin ollut »the biggest in the world» (maailman suurin), mutta »the oldest» (vanhin). Mikäli tiedetään, on nimittäin se temppeli, jonka he kaivoivat esiin ikivanhassa babylonialaisessa Nippurin kaupungissa perimmältä osaltaan maailman vanhin. Sitä on kuitenkin monta kertaa uusittu ja laajennettu. Tämän Belin temppelin varjossa profeetta Hesekielillä oli ihmeelliset näkynsä, kun hän näki kerubeja, joiden »siipien suhina oli kuin suurten vetten pauhu». Tässä merkillisessä pyhätössä oli pyramidinmuotoinen torni. — Mutta kaikkinensa se on vuosituhansien vieriessä peittynyt niin valtaviin muta- ja tomukerrostumiin, että rakennus on nyt 30 metriä maanpinnan alla.

Nippuristakin kaivettiin esiin savitauluja nuolenpääkirjoituksineen, luvultaan 50 ja 60 tuhannen välillä. Useimmat kuuluivat temppelin arkistoon ja ovat sisällöltään hallinnollisia asiakirjoja ja laskuja. Toiset niistä ovat kuitenkin sellaisia, joiden voitaisiin sanoa kuuluvan jonkinlaiseen kirjallisuuteen. Ne sisältävät kronologisia taulukoita sekä rukouksia, hymnejä, loitsuja ja muita uskonnollisia tekstejä. Suuri osa näistä tauluista on peräisin aina kolmannelta vuosituhannelta e.Kr., ja ne ovat siis vanhimpia kirjallisia tuotteita, mitä historia tuntee.

Tämän löydön perusteella voitiin todeta, kuinka korkean tason Babylonian sivistys oli saavuttanut jo neljä vuosituhatta sitten. Mutta arkeologin sydäntä kuohutti nähdessään ennen kaikkea sen, kuinka villit barbaarilaumat olivat mellastaneet, särkeneet ja pirstoneet ja panneet kaiken sekasortoon; ja yhtä murheellista oli havaita se korvaamaton vahinko, jonka polttamattomille tiililaatoille oli aiheuttanut maan kosteus ja suolapitoisuus. Useinkin ne olivat takeltuneet yhteen ja näyttivät tavallisilta maamöhkäleiltä. Mutta kun ne oli varovasti kuivattu, voi sattua, että voitiin veitsellä erottaa ne toisistaan.

Erikoisen mielenkiintoisia ovat ne savilaatat, joita temppelikoulujen oppilaat ovat käyttäneet harjoituksiinsa. Näkee, miten nuorukaiset ovat saaneet aluksi opetella piirtämään erilaiset nuolenpääkirjoitusmerkkien päälajit, sitten muodostelemaan sanoja ja lauseita j.m.s. Välistä vilisee näissä savitauluissa virheitä. — Myöskin piirustuksessa, laskennossa ja muissa aineissa nämä nuorukaiset saivat opetusta. Enimmät siirrettävistä esineistä, jotka kaivettiin esiin Nippurista, ovat lain määräysten mukaisesti joutuneet Konstantinopolin Ottomaaniseen museoon, mutta sulttaani luovutti suuren osan Philadelphian yliopiston museolle.

Viimeksi esiintyivät saksalaiset Mesopotamian näyttämöllä tahi oikeammin sanoen kaivauskentällä. Tämä oli v. 1899. Mutta heidän onnistui vielä silloin löytää eräs kaikkein kiintoisimmista tutkimuskentistä melkein koskemattomana, nimittäin itse suuri Babylon, maailmankaupunki, joka Herodotoksen liioiteltujen tietojen mukaan olisi ollut alaltaan yhtä suuri kuin meidän päiviemme Lontoo ja Parisi yhteensä. Tämä muinaisajan kaupunkien kuningatar uinaili vielä rauniokasojensa alla.

Saksalaiset tutkijat ovat paljastaneet täällä babylonialaisen kulttuurin sen parhaassa kukoistuksessa. Täältä löytyi jätteitä temppelitornista, jota pidetään itsenänsä »Baabelin tornina». Merkillisimmät ovat kuitenkin Nebukadnesarin rakennuttaman kuninkaanlinnan rauniot. Että tässä löytynyt on sama linna, ilmenee piirtokirjoituksista sekä muureissa että tiililieriöissä, joita tavattiin palatsin nurkissa, mihin ne yleisen tavan mukaan oli pantu perustusta laskettaessa.

Ennen saksalaisten Babylonissa tekemiä kaivauksia oli kauan ihmetelty, miten babylonialaiset olivat koristaneet karkeat tiiliseinät. Tuskinpa ne ovat voineet olla alabasterilevyjen koristamia kuten assyrialaisilla, koska sitä ainetta ei ollut saatavissa heidän omassa maassaan. Saksalaiset arkeologit osasivat vastata tähän kysymykseen: Babylonialaiset koristivat seinät loistavan monivärisillä emaljoiduilla tiililaatoilla, jotka yhdessä muodostivat kokonaisia kuvioita. Oli majesteetillisesti astuvia leijonia, oli voimakkaita härkiä ja mielikuvituksellisia lohikäärmeitä, joilla oli käärmeen pää, kirahvin kaula, pantterin etujalat, kotkan takajalat ja koko ruumis suomupeitteinen.

Paitsi vanhaa Babylonia saksalaiset arkeologit löysivät vielä mitä tärkeimmän rauniokentän Mesopotamiassa melkein koskemattomana, nimittäin vanhan Assurin, Assyrian valtakunnan vanhimman pääkaupungin ja kansallisjumalan Assurin palvonnan keskuksen. Täällä suoritetut suuritöiset kaivaukset tuottivat erittäin kauniita tuloksia. Niiden ansiosta on saatu osittain valaistusta ennen läpitunkemattomaan pimeyteen, joka ympäröi Assyrian valtakunnan kulttuuria ja aikaisempia kohtaloita.

Itse kuuluisasta Assurin temppelistä on löydetty oikeastaan vain perusmuurit. Mutta ne puhuvat tarpeeksi selvää kieltä jumalanhuoneen iästä.

Paitsi temppeleitä ja kuninkaitten palatseja on sekä Assurista että Babylonista löytynyt viime aikoina yksityisiä asuinrakennuksia, jotka muodostavat kokonaisia kaupunginosia. Ne ovat pienoisjäljennöksiä kuninkaitten linnoista, niissä on paksut, ikkunattomat tiiliseinät, mutta sen sijaan ne on rakennettu siten, että huoneet ovat avonaisen pihan ympärillä aivan kuin myöhemmin roomalaisilla. Saksalaisten Assurissa suorittamien kaivausten arvokkaimpana tuloksena voitanee ehkä kuitenkin pitää sitä suurta määrää piirtokirjoituksia kivissä ja poltettua savea olevissa esineissä, jotka ne ovat tuoneet päivänvaloon, piirtokirjoituksia, jotka ovat arvaamattoman arvokkaita arkeologialle sekä kieli- ja uskonnonhistorialliselle tutkimukselle.

* * * * *

Niinpä tuhannet alkuperäiset nuolenpääkirjoitukset sekä muut muinaismuistot Kaksoisvirtain maasta täyttävät Lontoon, Parisin, Berlinin, Konstantinopolin ja Philadelphian suuret museot. Aluksi olivat kaivaukset Eufrat-Tigrismaissa — osittain johtuen rahavarojen niukkuudesta — enimmäkseen ryöstötoimintaa, jonka tarkoituksena oli mahdollisimman vähillä menoilla saada mahdollisimman suuri määrä museoesineitä. Mutta aikaa voittaen tuli arkeologien työ täällä kuten Egyptissäkin järjestelmällisemmäksi ja tieteellisemmäksi. Niilinmaahan verrattuna on kuitenkin Eufrat-Tigrismaat vain vähäiseltä osalta tutkittu, ja tämä tosiasia on hyvin ymmärrettävissä. Paitsi Niilinmaan rikkaita muinaismuistoaarteita ovat sen suurenmoinen luonto, sen miellyttävä ja terveellinen ilmasto ja sen vielä tänä päivänä säilynyt korkea aineellinen kulttuuri arkeologien samoinkuin matkailijoidenkin suurena vetovoimana. Ja erinomaisten kulkuyhteyksiensä ja kaikin tavoin hyvin järjestettyjen olojensa vuoksi on Niilinmaahan helpompi pääsy kuin moneen Euroopan maahan.

Kokonaan toisin on Eufrat-Tigrismaiden laita. Ne sijaitsevat kaukana vaikeapääsyisessä osassa maailmaa, jossa kaikkialla on näkyvissä häviön ja hedelmättömyyden leima. Tutkijaa ei siellä odota ihana virkistyminen, vaan epäterveellinen ilmasto; ja ne suurenmoiset luonnonilmiöt, joita hän täällä saa kokea, ovat enimmäkseen kauhua herättäviä: rajuja hiekkamyrskyjä, ukonilmoja ja rankkasateita ja kauhea kuumuus, joka keskipäivän aikana on tavallisesti 50° C auringossa ja kohoaa joskus 65°:een.[135]

Mutta miten tämä kerran paratiisimainen maa on voinut muuttua hehkuvaksi ja epäterveelliseksi helvetiksi? Tämän muutoin arvoituksellisen eroavaisuuden salaisuus muinaisten ja nykyisten olosuhteiden välillä on siinä, että Babylonian kulttuurikautena ilmaston tasoitti haihtuminen kanavaverkosta, joka ei jakanut ainoastaan vettä, vaan myöskin kosteutta koko maan ilmastoon.

Sanalla sanoen: arkeologeilla on äärettömän paljon keskeneräistä työtä Kaksoisvirtain maassa. Kun saksalainen retkikunta oli työskennellyt kolmekymmentä vuotta kesät talvet 200—250 miehen suuruisella työvoimalla, oli johtajan mielestä vasta puolet työstä tehty. Viisi vuotta myöhemmin keskeytyi työ maailmansodan vuoksi. Yrityksen johtaja laski tämän vuosisadan alussa, että Nippurin kaikkien raunioiden järjestelmällinen tutkiminen, jos käytettäisiin 400 miehen työvoimaa, vaatisi vähintään puolen vuosisadan ajan.

* * * * *

Alussa nuolenpääkirjoituksella merkityt⁻ todistuskappaleet olivat vain merkillisyyksiä. Mutta oli tuleva päivä, jolloin inhimillisen älyn onnistui pakottaa myös nämä monituhatvuotiset piirtokirjoitukset paljastamaan salaisuutensa. Tästä juontaa assyriologia alkunsa.

Mitä ennen tiedettiin assyrialaisista ja babylonialaisista, oli saatu tiedonhaluisilta kreikkalaisilta, jotka olivat matkustelleet Uus-Babylonian valtakunnassa, ennenkuin hävitys vielä oli täydellisesti tuhonnut sen kulttuurin. Mutta mitä me jo olemme kuulleet kreikkalaisista taruista, se kuvaa osittain niiden uskottavuuden määrää.

Kreikkalaisten historiankirjoittajien tiedot Assyriasta ja Babyloniasta ovat enimmältä osalta peräisin persialaisilta, ja nämä ovat kaikkina aikoina olleet tunnetut paremmiksi sadunkertojiksi kuin historioitsijoiksi. Nämä verrattomat vaikean valehtelutaidon mestarit olisivatkin pitäneet sitä raskaana rikkomuksena itämaisen kohteliaisuuden velvoituksia vastaan, jolleivät he joka kerta muukalaisen kestiystävän tiedustellessa muinaisia aikoja, olisi antaneet hänelle vastausta, joka tyydytti hänen tiedonjanoaan. Jos tässä vastauksessa sattuikin joskus olemaan hitunen totuutta, niin eihän siinä toiselta puolen suoranaista pahaakaan ollut.

Herodotoksen vilpitön kertomus, että persialaiset lapsuudesta saakka ankarasti opetettiin puhumaan aina totta, saisi hänen herkkäuskoisuudellensa yhäkin enemmän makeasti nauramaan, varsinkin hänen tiedonantajansa, joka totta tosiaan ei kuuna päivänä ollut kehittänyt itseään todenpuhumisen kauniissa taidossa. Varmasti kysymyksessä oleva persialainen oli kuitenkin liian hyvin kasvatettu hymyilläkseen länsimaalais-paralle muutoin kuin salavihkaa, kun hän itämaalaisen kohteliaasti ja vetämättä suutansa hymyynkään tarjosi tämän persialaisen kansansielun oivallisen selvittelyn.

Enemmän arvoa kuin Herodotoksen ja muiden kreikkalaisten kertomalla on Vanhan Testamentin kertomuksilla Eufrat-Tigrismaiden kansoista. Mutta nämä kertomuksethan koskettelevat luonnollisesti vain assyrialaisten ja babylonialaisten suhteita Israeliin ja Juudaan, eivätkä siis voi antaa yhtenäistä esitystä Eufrat-Tigrismaiden historiasta. Eivät nämä kuvaukset ole puolueettomiakaan, koska assyrialaisten ja heprealaisten välit eivät olleet juuri sydämellisimmät. Israelilaiset historiankirjoittajat kuvasivat vihollisensa tietysti julmiksi sortajiksi, joiden synnit ja vääryydet huusivat taivaan kostoa. Ja profeetat linkosivat heitä vastaan mitä kauheimpia rangaistustuomioita ja ennustivat heidän onnettomuuttaan ja häviötään.

Kuitenkin on Eufratinmaallakin ollut oma muinainen historiankirjoittajansa. Täällä kuten Egyptissäkin pappi ensimmäisenä merkitsi muistiin historialliset tapahtumat. Tämä mies, jonka nimi oli Berosos, eli Aleksanteri Suuren aikana. Hän oli babylonialainen, mutta kirjoitti kreikaksi. Berosoksella oli käytettävänään Babylonian temppeli- ja valtioarkistojen muistiinpanot, ja sentähden hänen olisi pitänyt voida esittää uskottava kuva ei ainoastaan isänmaansa, vaan myöskin naapurivaltioiden historiasta. Mutta valitettavasti hänen teoksensa samoin kuin Manethonkin historiallinen teos on säilynyt meille hyvin turmeltuneessa asussa. On nimittäin jäljellä vain muutamia katkelmia, ja nämä jäännökset eivät ole peräisin alkuperäisestä teoksesta, vaan ovat osittain toisen tai kolmannen käden huonoja jäljennöksiä, osittain vieläkin ala-arvoisempia käännöksiä ja mukaelmia.