TUTANKHAMON.

Ekhnaton oli hyvin hienostuneen, mutta sammumaan tuomitun suvun viimeinen miehinen vesa. Hänen isänsä oli sairaalloinen, ja kaikki hänen sisaruksensa näyttävät kuolleen nuorina. Itse hän sai ainakin kuusi tytärtä, mutta ei ainoatakaan perintöön oikeutettua poikaa. Häntä seurasi järjestyksessä kaksi vävyä, jotka kumpikin hallitsivat vain lyhyen ajan. Toinen järjestyksessä oli alkujaan nimeltään Tut-ankh-Aton, »joka elää Atonissa». Mutta pian Amonin papit pakottivat hänet palaamaan Amonin palvelukseen ja muuttamaan nimensä Tut-ankh-Amoniksi: »joka elää Amonissa». Hänen täytyi myöskin hylätä auringonjumalan kaupunki ja muuttaa hallitus takaisin Thebaan.

Lähtö näyttää tapahtuneen mitä suurimmassa kiireessä. Kuninkaan palatsin raunioista on löytynyt kolmisenkymmentä kuninkaan vinttikoiran luurankoa, mikä viittaa siihen, että eläimet on jätetty nälkään nääntymään, ja kuolleita nautaeläimiä on samoin tavattu kuninkaallisesta karjatarhasta, minne ne oli jätetty. Kuningasperheen mukana seurasivat kaikki virkamiehet ja muut, joilla oli ollut toimeentulonsa hovista. Pian Atonin ihana kaupunki oli autiona. Sen temppelit, palatsit ja muut rakennukset raukesivat raunioiksi, ja erämaan hiekka levisi nietoksina niitten yli. Enemmän kuin kolmen vuosituhannen unhotuksen jälkeen tämä Egyptin Pompeji oli jälleen heräävä eloon todistamaan merkillisimmästä aikakaudesta faaraoiden maan historiassa.

Thebassa Tutankhamon oli täydellisesti pappispuolueen käsissä. Vihatun kerettiläiskuninkaan nimi hakattiin nyt pois kaikkialta, ja sekä hänen että hänen kannattajansa haudat tuhottiin. Koetettiin hävittää jokainen tieto siitä, että Ekhnaton kerran oli ollut olemassa.[58]

Arnon oli voittanut! Hänen pappinsa riemuitsivat vihollisen kukistumisesta.

Kun Tutankhamon vain muutaman vuoden hallittuaan kuoli, ei nuorella leskellä ollut poikaa. Hänestä on poliittisessa historiassa puhuttu enemmän kuin hänen puolisostaan. Bogasköistä löydetyt savitaulut paljastavat meille pienen huvittavan vehkeilyn, jossa nuori kuningatar esittää pääosaa. Jottei häntä syrjäytettäisi valtaistuimelta, hänen täytyi mahdollisimman pian koettaa hankkia itselleen vaikutusvaltainen puoliso, ja senvuoksi hän kirjoitti heettiläisten kuninkaalle[59] seuraavansisältöisen kirjeen: »Minun puolisoni on kuollut ja poikaa ei minulla ole. Minulle sanotaan, että sinulla on useita täysi-ikäisiä poikia. Lähetä yksi heistä minulle, niin minä tahdon tehdä hänet puolisokseni, ja hän on oleva Egyptin kuningas!»

Oli toimittava ripeästi, ennenkuin leskikuningattaren kilpailijat ehtisivät saada tuulta purjeisiinsa. Mutta eri mieltä oli varovainen heettiläisten kuningas. Hänen piti ensin tutkistella tilannetta lähemmin ja päästä varmuuteen siitä, että kirje ei ollut viekkaasti viritetty ansa. Voi hyvin ymmärtää leskikuningattaren 'tunteet, kun hän kuukauden kestäneen kärsimättömän odotuksen perästä puolison asemesta saa varovaisen ja tulokseen johtamattoman kirjeen. Epätoivoissaan hän vielä kerran toistaa rukouksensa. Silloin lopultakin heettiläisten kuningas suostuu siihen, mutta liian myöhään. Kuningattaren vastustajat ovat valmiina tekemään hänen suunnitelmansa tyhjiksi. Heettiläisestä prinssistä ei tullut koskaan Egyptin kuningasta. Toisesta miehestä tuli Tutankhamonin seuraaja, ja hänen leskensä — El Amarnan kuvien leikkisä pikku tyttö, katoaa ainaiseksi historian näyttämöltä.

Ennenkuin jätämme äskenkruunatun viimeisen 18:nnen dynastian kuninkaan ja siirrymme toiseen loistavaan kauteen uuden valtakunnan aikakirjoissa, meidän on lisättävä, että Tutankhamonin nimi ei olisi ollut muistiamme painamassa, ellei tätä itsessään merkityksetöntä nimeä hänen melkein koskemattoman hautansa ja sen määrättömien aarteiden huomiota herättänyt löytäminen meidän päivinämme olisi äkkiä tehnyt tunnetuksi koko maailmassa. Merkillisin tapaus hänen historiassansa on, että hän kuoli ja haudattiin. Mutta siitä oma lukunsa.