UUDISTUSAIKA

(663—525 e.Kr.)

Vuonna 663 onnistui kotimaisen Psammetik-nimisen ruhtinaan, joka oli kotoisin delttamaassa sijainneesta Saisin kaupungista, karkoittaa muukalaiset, silloin assyrialaiset, valloittajat. Hänestä tuli kuuluisan 26:nnen hallitsijasuvun kantaisä, dynastian, joka oli hankkiva Egyptille uuden kukoistuskauden. Mutta egyptiläisten sivistyksellinen luomisvoima oli nyt auttamattomasti loppuun tyhjennetty. Kaikilla aloilla, niin hyvin tieteen kuin taiteenkin, otettiin sensijaan kunnioitusta herättävä muinainen vanha valtakunta malliksi. Tämän ajan temppelien ja hautarakennusten, kuvapatsaitten ja seinämaalausten voisi helposti luulla polveutuvan vanhan valtakunnan ajoilta. Niin hyvin on jäljittely suoritettu, että ainoastaan hyvin tottunut silmä voi keksiä sen. Samalla ihastuksella kuin renessanssin oppineet ja taiteilijat kaksi vuosituhatta myöhemmin, tutkivat uudistuneen Egyptin oppineet ikivanhoja kirjastoja ja vanhoja taideteoksia. Niitä käytettiin malleina tai aivan yksinkertaisesti jäljennettiin niitä. Se on vanhan kulttuurikansan tietoista yritystä jälleen herättää henkiin kunnioitustaherättävä muinaisaika, antiikin ihannointia samaa laatua kuin romanttinen ihastus keskiaikaan myötäseuraavine ballaadi- ja romanssirunoiluineen sekä pseudogoottilaisine arkkitehtuureineen.

Sais-ajanjakson ulkonaisena tunnusmerkkinä on vilkas liikenneyhteys toisten maitten kanssa. Kreikkalainen historiankirjoittaja Herodotos kertoo, että kuningas Neko lähetti foinikialaisia merimiehiä löytömatkalle ympäri Afrikan. He läksivät purjehtimaan Punaiselta mereltä, mustuivat kiertämään Afrikan eteläisimmän kärjen, seurasivat sitten länsirannikkoa ja jatkoivat matkaansa Välimerelle. Yli kaksi vuotta kului, ennenkuin he ehtivät takaisin Egyptiin.

Faaraoitten valtakunnan uudistamisunelma kesti hiukan yli vuosisadan. Vuonna 525 persialaiset kukistivat Egyptin. Kun Persian valtakunnan sitten vuorostaan valtasi nuori kreikkalainen valloittaja Aleksanteri Suuri, seurasi Egypti mukana voittosaaliina. Aleksanterin kuoleman jälkeen hänen nopeasti koottu maailmanvaltansa hajosi ja jaettiin hänen sotapäällikköjensä kesken. Egypti tuli Ptolemaioksen osaksi. Hänen ja hänen jälkeläistensä hallituksen aikana Niilinlaakson kansa sai jälleen elää kolme loistavaa vuosisataa, kunnes lopuksi sisäiset sodat heikensivät valtakunnan ja se joutui roomalaisten saaliiksi vuonna 31 e.Kr.

Sekä Ptolemaiokset että Rooman keisarit esiintyivät viisaan ja myötämielisen hienotunteisesti Egyptin kunnioitusta herättävää kulttuuria kohtaan. He ylläpitivät käsitystä, että he itse olivat vanhain faaraoitten seuraajia ja että Egypti vielä oli kansallisvaltio. He kunnioittivat egyptiläisten uskonnollisia käsityksiä ja rakennuttivat suuria temppelirakennuksia vanhain jumalain kunniaksi. Kuuluisin Ptolemaiosten-ajan pyhätöistä on Edfun temppeli, puolitiessä Luksorin ja Assuanin välillä. Se on parhaiten säilynyt kaikista egyptiläisistä jumalanhuoneista ja tarjoaa senvuoksi havainnollisemman kuvan kuin mikään muu temppeli suuresta egyptiläisestä pyhätöstä. Sillä vielä viimeisinä esikristillisinä vuosisatoina egyptiläinen temppeli oli suunnittelultaan melkein täsmälleen samanlainen kuin kaksi vuosituhatta aikaisemmin. Niin suuri oli egyptiläisten vanhoillisuus. Se oli halki vuosituhansien luonteenomaisena piirteenä tässä kansassa, yhtä häviämättömänä kuin kivet sen temppeleissä ja pyramideissa.

* * * * *

Päävaikutelmana Egyptin vaihtelevasta historiasta on ja pysyy, että Niilinmaan hyvinvointi ja kukoistus, sen aineellinen ja henkinen kulttuuri on edistynyt tai taantunut aina sitä mukaa, onko kaiken johtoon tarttunut voimakas käsi vai onko valtakunta saanut hajota pikku valtioihin. Että näin täytyykin olla, on itse asiassa selvää, kun on kysymyksessä sellainen maa kuin Egypti, jonka hyvinvointi riippuu kokonaan kapean maakaistaleen halki virtaavasta joesta. Ilman kaikkien sopuisaa yhteistyötä raukenee kaikki.