EGYPTIN LÄÄKETIEDE.

Alkujaan egyptiläiset, kuten kaikki alkeellisella kannalla olevat kansat, uskoivat sairauden aiheutuvan siitä, että paha henki oli ottanut asuntonsa ruumiiseen. Tämän mukaisesti lääkkeellinen käsittely voi ainoastaan lieventää tai hävittää taudin oireen — todella parantua sairas voi vain siten, että haltia karkoitettiin hänen ruumiistaan. Tämä tapahtui manauksilla: pappi tai muu loitsutaitoinen henkilö laski kätensä sairaan päälle ja kehoitti pahaa henkeä poistumaan sairaan ulostuksissa tai eritteissä.[112] Vähitellen kuitenkin lääketiede kehittyi siihen, että manauksiin turvauduttiin vain taudeissa, jotka osoittautuivat muutoin parantumattomiksi.

Egyptiläisten käsitystä sairauden syisiä kohottivat ajan oloon korkeammalle tasolle ne anatomiset tiedot, joita he hankkivat alituisesti puuhaillessaan ruumiinavauksissa. Välistä nämä tiedot tosin hämmästyttävät meitä eriskummallisuudellaan, mutta toisissa tapauksissa ne ovat omiaan todellakin herättämään kunnioitusta.

Niinpä on esimerkiksi vallan suurenmoista, että jo puoli vuosituhatta sitten päästiin selville verenkierrosta ja siitä, että sydän oli sen toimeenpaneva voima. »Ebersin papyruksessa», etevimmässä egyptiläisessä lääketieteen oppikirjassa sanotaan: »Kun lääkäri laskee sormensa jollekin ruumiinosalle, hän kohtaa kaikkialla sydämen, koska se suomensa kautta puhuu kaikissa jäsenissä.» Tämä käsitys suonista näyttelee suurinta osaa vanhain egyptiläisten lääketieteessä. Useimmat taudit aiheutuvat heidän käsityksensä mukaan verisuonista: »Ne veltostuvat kierrossaan, ne tulehtuvat» j.n.e. — Egyptiläiset olivat huomanneet senkin, että kuume vaikuttaa valtimonlyönnin nopeuteen.

Mutta, kuten sanottu, muinaisilla egyptiläisillä tavataan hyvin eriskummallisiakin anatomisia käsityksiä kuten se, että sydän oli ajatuskyvyn elin ja että se keräsi itseensä ruumiin ravinnon.

Suurin piirtein kuitenkin lääketiede oli se tiede, jossa vanhat egyptiläiset pääsivät pisimmälle. Lääketaidolla onkin hyvin vanhat ja hienot esi-isänsä Niilinmaassa. Vanhin egyptiläinen historiankirjoittaja, ylipappi Manetho, kertoo, että jo ensimmäisen hallitsijasuvun toisen kuninkaan poika oli ollut lääkäri ja lääketieteellinen kirjailija; ja myöhemmän ajan papyruskääröissä väitetään osan reseptejä olevan peräisin ensimmäisen ja toisen hallitsijasuvun ajoilta ja suurten pyramidinrakentajain päiviltä. Mahdotonta ei ole, että niin voi ollakin, mutta huomioon on otettava sekin, että egyptiläiset papit kernaasti antoivat lääkemääräyksilleen vanhuuden kunnianarvoisan leiman.

Myöskin Herodotoksen vakuutus, että Egyptissä vilisi lääkäreitä, osoittaa, että lääketaito oli erityisen mielenkiinnon esineenä faaraoiden maassa. Ja ken lähemmin tutkii kreikkalaisten lääketieteellistä kirjallisuutta, huomaa siellä hämmästyttävän paljon yhtäläisyyttä egyptiläisen kanssa, joka todistaa sitä, että kreikkalaisten lääketieteelliset tiedot — myöskin »lääkintätaidon isän», Hippokrateen — oleelliselta osaltaan olivat peräisin Egyptistä. Tiedämme myöskin, että Persian kuningas Kyyros kutsutti sairaan äitinsä vuoksi silmälääkärin Egyptistä, vaikka Persian hovissa muutoin käytettiin kreikkalaisia lääkäreitä.

Kuuluisa Ebersin papyrus antaa myöskin hyvän todistuksen egyptiläisten lääkärien perusteellisuudesta. Huolellisesti he tutkivat potilasta ja seurasivat sairauden kulkua varovaisesti käyttäen sitä lääkettä, jota pidettiin sopivimpana. Tosin kysymyksessä olevaan lääkärikirjaan sisältyy monia rukouksia ja manauksia, mutta nämä eivät ole vielä muuttuneet siksi käsittämättömäksi sekasotkuksi, mikä keskiajalla tuhosi lääketieteen.

Useimmat egyptiläisten lääkkeet olivat peräisin kasvimaailmasta ja osoittavat, että egyptiläisillä oli hyvät kasviopilliset tiedot. Mutta heidän lääkkeissään on myöskin koko joukko eläinmaailmasta saatuja iljettäviä aineksia.

Ollakseen oikein hyvää piti lääkkeessä olla mahdollisimman paljon erilaisia aineita, kuta merkillisempiä, sitä parempi — ja kuta iljettävämpiä, sitä parempi, voisi myöskin sanoa. Siinä oli muserrettuja sian hampaita, oli mädäntynyttä lihaa ja rasvaa, oli eritettä sian korvista ja muuta samantapaista. Mutta ennen kaikkea luultiin erinomaisen parannusvoiman olevan sellaisilla lääkkeillä, joita sisältyy 1600-luvun »terveyttäantavaan kura-apteekkiin», s.o. niin hyvin ihmisten kuin kaikenlaisten eläinten ulostuksilla.

Kun lääkäri oli suorittanut taudin määrittelyn, hänellä oli valittavana koko joukko reseptejä. Muutamat lääkkeet vaikuttivat nopeasti, toiset hitaammin, mutta sitä varmemmin. Eräät vaikuttivat vain määrättyinä vuodenaikoina. Niinpä muuatta silmälääkettä voitiin käyttää vain ensimmäisenä ja toisena talvikuukautena, kun toinen taas sopi talven kolmantena ja neljäntenä kuuna. Lääkkeiden ulkomaisia nimiä näyttää ympäröineen erityinen sädekehä Egyptissäkin — aivan kuten meillä! Silmävoide, jonka keksijäksi ilmoitettiin »Bybloksen seemiläinen», näyttää päässeen yhtä hyvään huutoon kuin meillä »amerikkalaiset patenttilääkkeet.»

On erittäin kiintoisaa vertailla, kuinka suuri lukumäärä reseptejä oli valittavana eri tauteihin, sillä siitä voi tehdä summittaisia johtopäätöksiä, mitkä sairaudet olivat tavallisimpia muinaisessa Egyptissä. Huomaa, että silmätaudit silloin, kuten meidän päivinämmekin, olivat siellä todellisena maanvaivana, riippuen alemman väestön siivottomuudesta ja sen suvaitsevaisuudesta kärpäsiä kohtaan. Silloin kuten nytkin äidit sallivat siipiäisten asettua ryhmissä pikku lasten silmiin, joita luonnollisesti ei milloinkaan pesty.

Ihotauteja ja syöpää vastaan tavataan samoin Ebersin papyruksessa monta lajia lääkkeitä. Naistentauteja käsiteltiin monin erilaisin keinoin, ja myöskin sikiön lähdettämistä värien annetaan siinä neuvoja.

Tuossa vanhassa papyruskäärössä on myöskin lääkkeitä hiusten, jopa silmäripsienkin harmaantumista vastaan, keinoja hiusten lähdön ja kaljupäisyyden torjumiseksi ja neuvotaanpa siinä myöskin ryppyjen poistamista kasvoista, ihonvärin muuttamista ja ruumiin kaunistamista. Hammassärkyä ja muita hammastauteja hoidettiin myös vanhassa Egyptissä.[113]

Hammastaudin aiheutti vanhain itämaalaisten luulon mukaan »mato», joka kalvoi hammasta, kunnes se lopulta putosi.

Muumiot ovat itsekin myöhäisen ajan uteliaille lapsille paljastaneet osan niitä sairauksia ja ruumiin raihnauksia, jotka ahdistivat vanhoja egyptiläisiä. Muuan Englannin etevimpiä anatomeja on äskettäin monien vuosien kokeilujen jälkeen päässyt, siihen, että hän eräänlaisella suolaliuoksella, johon on lisätty jokin määrä alkoholia, voi pehmittää muumioiden kivikovat kudokset ja saada ne palautumaan alkuperäiseen muotoonsa. Sitten kuin kuolleita ruumiita on täten käsitelty, ne on luikittu leikkausveitsellä ja mikroskoopilla. Silloin on selvinnyt, että egyptiläiset jo neljä vuosituhatta sitten kärsivät suunnilleen samoista sairauksista kuin mekin. Sydänvika oli tavallinen vamma heillä ja ainakin yksi faaraoista on kuollut siihen. Merenptahilla, sillä faaraolla, joka paadutti sydämensä, niin että Mooses rasitti hänen maatansa seitsemällä maanvaivalla, on ollut isorokko. Hänen rokonarpiset kasvonsa todistavat selvästi sitä. Verisuonten kalkkiutuminen oli tavallinen ilmiö tuohonkin aikaan. Suuri soturikuningas ja valtiomies Ramses II esim. kärsi siitä. Ohimosuonet ovat nimittäin hänellä hyvin paisuneet ja niiden seinämät kalkkiaineiden kovettamat. Munuaistaudit näyttävät myös olleen hyvin tavallisia Egyptissä. Pari keuhkotulehdustapausta on myöskin todettu kuolemansyyksi.

Kööpenhaminan glyptoteekin arvokkaissa egyptiläisissä kokoelmissa on egyptiläinen kuva, 3000 vuotta vanha, joka tarjoaa nähtäväksemme maailman ensimmäisen tunnetun lapsihalvaustapauksen. Eräs meidän päiviemme etevä anatomi on todennut, että juuri tämä tauti on säännönmukaisella tavalla kutistanut sairaan oikean säären.[114] Keuhkotauti, reumatismi ja luuvalo olivat myöskin niitä tauteja, jotka vaivasivat ihmiskuntaa jo tuolloin.

Myöskin järjettömät luontokappaleet saivat osansa kurjuudesta. Apinanmuumioista on todettu eläimissä esiintyneen riisitautia, keuhkotautia, reumatismia ja kasvannaisia, luultavasti seurauksena siitä, että ne olivat joutuneet elämään kylmemmässä ilmastossa, kuin missä olivat syntyneet. Sitäkin epäterveellisemmäksi kävi »pyhien» eläinparkojen elämä, kun niitä pidettiin suljettuina temppelipihoihin, jonne tuskin päivänsäde pääsi tunkeutumaan ja missä öisin voi olla kauhistavan kylmä.

Että egyptiläiset lääkärit jo varhain olivat hankkineet melkoiset kirurgiset tiedot, sitä todistavat muumioiden hienosti hoidetut luunmurtumat. Muuan vanhan Egyptin merkillisimmistä lääkärikirjoista selittelee juuri kirurgisia tapauksia, haavoja ja luunmurtumia eri osissa ruumista, ja käsittelee niitä kaikkia selvästi ja asiallisesti ja loppuu ilmoitukseen, onko toiveita käsitellä tapausta menestyksellisesti, vai onko se toivotonta.

Kirjallisuutta:

Herman Schneider, Kultur und Denken der alten Ägypter.

Alfred Wiedemann, Magie und Zauberei im alten Ägypten (»Der alte Orient» 1905).

Georg Ellers, Papyros Ebers.

Ove Hamburger, Et Tilfælde af Börnelamhed i Oldtiden (»Ugcskrift for Læger» 1911).