AVAIN LÖYDETTY!

Napoleon Bonaparten tarttuminen Egyptin kohtaloihin oli antava sysäyksen Niilinmaan muinaishistorian tieteelliseen tutkimiseen ja ennen kaikkea hieroglyfien arvoituksen ratkaisemiseen. Tästä maailmanhistoriallisesta tapahtumasta egyptologia tieteenä juontaa vanhimmat juurensa. Bonaparte oli kauan ahnain silmin katsellut Egyptiä, kahden maailmanmeren välistä maata, joka oli kuin porttina sekä Länsimaihin että Itämaihin. Jos Ranska voisi vallata tämän osan maailmaa, olisi se sillä saanut verrattoman yliotteen Englannista, vaarallisimmasta kilpailijastansa merillä. Eräänä kesäpäivänä anno 1798 pieni korsikalainen saapui suuren laivaston etunenässä ja laski joukkonsa maihin Aleksandrian satamaan. Suuri yritys, johon nuori maailmanvalloittaja täten ryhtyi, onnistuikin, mutta vain ajaksi — Englannin laivasto kävi hänelle ylivoimaiseksi. Mutta joskaan Bonaparten Egyptin-retki ei johtanutkaan kestävämpään tulokseen valtiollisessa suhteessa, sai se kumminkin sitä suuremman ja pysyvämmän merkityksen tieteelle. Sen tuloksena Egyptin muinaisuus heräsi jälleen uuteen elämään. Ranskan laivasto ei näet kuljettanut mukanaan yksinomaan sotilaita, vaan kokonaisen joukon tiedemiehiä ja taiteilijoita, jotka olivat saaneet tehtäväkseen tyystin tutkia sekä silloista että muinaista Egyptiä. Niin laajakatseiselle miehelle kuin Napoleonille oli nimittäin selvää, että Egyptin muinaisen kehityksen tunteminen olisi koituva arvaamattomaksi avuksi arvosteltaessa, miten parhaiten voitaisiin edistää Ranskan uuden maakunnan tulevaisuutta. Kairoon perustettiin nyt egyptiläinen tutkimuslaitos, ja vielä tänäkin päivänä me olemme ihmetyksen valtaamina nähdessämme sen egyptologisten kokoelmani rikkauden, minkä ranskalaiset oppineet ehtivät koota sinä lyhyenä aikana, jonka retkikuntaa kesti. Heidän työnsä päätulokset esitetään 38:n niteen suuruisessa teoksessa »Description de l'Egypte», joka kuuluu egyptologian perustavaan kirjallisuuteen, vaikkakaan se luonnollisesti tieteelliseen tarkkuuteen nähden ei voi täyttää nykyajan vaatimuksia. Useimmat tehdyistä., muinaislöydöistä joutuivat kumminkin ranskalaisen armeijan lopullisesti antautuessa englantilaisten käsiin ja ovat nyt Lontoon British Museumin suurenmoisen muinaisegyptiläisen kokoelman pohjana.

Merkillisin kaikista löydöistä, mitä silloin tehtiin — ja mitä koskaan on tehty Egyptissä —, löytö, joka oli antava avaimen suureen arvoitukseen, oli hienoksi kiilloitettu musta basalttikivi, jonka ranskalaiset sotilaat löysivät tehdessään linnoitustöitä itään Aleksandriasta pienen satamakaupungin Rosetten luona. Rosetten kivi, jolla nimellä se siitä saakka tunnetaan historiassa, on kiintoisa siinä suhteessa, että siinä on kolme erilaista piirtokirjoitusta. Ylinnä on hieroglyfejä, sen alla toisia egyptiläisiä kirjainmerkkejä, nimittäin kursiivikirjoitusta, aikaisemmin papyruslehdistä tunnettua, ja alimpana kreikankielinen piirtokirjoitus.

Sitä ei oppineitten ollut lainkaan vaikea selittää. Se sisältää päätöksen, jonka vuonna 196 e.Kr. kuningas Ptolemaios V:n hallituksen aikana on tehnyt Memfiksessä koossa ollut pappien kokous. Kuningas oli, siinä sanotaan, ollut niin armollinen alamaisiaan kohtaan, että oli vapauttanut heidät monista rasituksista ja täten lisännyt heidän hyvinvointiansa. Mutta vuotuiset temppeleille tulevat verot ja kaikki ne tulot, joita jumalilla vanhastaan oli ollut, hän oli vahvistanut. Siitä kiitokseksi papisto nyt oli päättänyt, että kuninkaan kuva oli asetettava jokaiseen temppeliin ja vuosittaisia juhlia vietettävä hänen kunniakseen. Tämä päätös oli tahdottu ikuistaa kaivertamalla se »muistokiveen osittain pyhällä kirjoituksella (hieroglyfeillä) osittain tavallisen kansan kielen kirjoitusmerkeillä, osittain kreikankielisenä kirjoituksena» ja pystyttää tällainen kivi jokaiseen suurempaan temppeliin. Tällaisen muistokiven Napoleonin sotilaat olivat löytäneet, joskin, ikävä kyllä, vahingoittuneena.

Että muistokivessä ei oltu käytetty yksinomaan vanhoja kunnianarvoisia hieroglyfejä, riippui siitä, että niitä ymmärsivät enää vain papit, kun sitävastoin jokapäiväisessä elämässä käytettiin kursiivikirjoitusta, joka oli yksinkertaistettu kursiivihieroglyfeistä. Kreikkalaisetkin kirjoitusmerkit esiintyivät Rosetten kivessä, koska Egyptin hallitus aina Aleksanteri Suuren valtauksesta saakka (v. 332 e.Kr.) oli kreikkalainen.

Rosetten kivessä oli siis saatu käännös sekä eräästä hieroglyfitekstistä että muinaisegyptiläisen kansankielen kirjoitusmerkeillä kirjoitetusta tekstistä. Avain oli siis löydetty, mutta kuinka sitä käyttää? Kuinka ylipäänsä oli mahdollista tulkita kuolleen kielen täysin tuntemattomia kirjoitusmerkkejä, kielen, jonka laadusta ei ollut aavistustakaan. Olihan suorastaan noituutta keinotella tietoonsa sekä merkkien lausunta että niiden merkitys! Eikä ollut olemassa ketään, jolta olisi voinut kysyä, mitä äänteitä erilaiset kirjoitusmerkit merkitsivät, ei ainoatakaan elävää olentoa, jonka avulla merkkikieltä käyttämällä vähitellen olisi saanut vihiä siitä, kuinka eri sanat hänen omassa kielessään kuuluivat. Kuta enemmän asiaa ajattelee, sitä mahdottomammalta ratkaisu tuntuu. Ratkaisemattomana se olisi pysynytkin, jos ei lähtökohtana olisi ollut joukko erisnimiä, sillä nehän ovat ainakin suunnilleen samanlaisia eri kielissä.

Kuinka vaikea tehtävä kuitenkin joka tapauksessa oli, voi ymmärtää siitäkin, että sen tutkijan, joka ensimmäisenä ryhtyi sitä ratkaisemaan, oli luovuttava yrityksestään toivottomana. Ja hän oli kumminkin Ranskan kuuluisimpia orientalisteja. Paremmin onnistui etevä ruotsalainen orientalisti ja diplomaatti Johan David Åkerblad. Hänestä tuli ensimmäinen, joka pääsi johonkin todella positiiviseen tulokseen, ja häntä on senvuoksi sanottu »ensimmäiseksi egyptologiksi». Hän kävi käsiksi Rosetten kiven järjestyksessä toiseen kirjoitukseen ja sai selville nimet Ptolemaios, Aleksanteri, Arsinoé ja Berenike sekä vielä kuusi muuta nimeä. Åkerblad pääsi pian siinä määrin perille muinaisegyptiläisestä kansankielestä, että hän kykeni laatimaan sille täydellisen, suurin piirtein vallan oikean kirjaimiston, joka tuli mitä merkityksellisimmäksi hieroglyfienkin ratkaisulle. Mutta ei siinä kyllin: hänen onnistui myöskin osittain valaista muinaisegyptiläisen kansankielen kielioppia ja kääntää joitakin hieroglyfikirjoituksen sanoja. Hänen Rosetten kiveä käsittelevä teoksensa, joka julkaistiin 1802, on varmasti arvokkaimpia lisiä, mitä Ruotsin humanistinen tutkimus on 1800-luvulla antanut eurooppalaiselle tieteelle. Se on oleellisesti valmistanut ja edistänyt hieroglyfien tulkintaa.

»Jos joku ansaitsee tulla mainituksi Champollionin rinnalla, niin se ei ole Thomas Young, vaan Åkerblad», on muuan kuuluisa englantilainen egyptologi sanonut. Ja Champollion on itse selittänyt, että »Åkerbladin arvokkaassa keksinnössä oli niin sanoaksemme siemen kaikkiin seuraaviin Egyptin kirjallisia muistomerkkejä koskeviin keksintöihin.» Jos Åkerblad olisi ollut vähemmän vaatimaton ja lisäksi taloudellisesti riippumaton, hänellä epäilemättä olisi ollut tarpeelliset edellytykset Rosetten kiven koko arvoituksen selvittämiseen.

Åkerbladin tutkimustulosten perustalla äsken mainittu erinomaisen terävä ja monipuolinen englantilainen lääkäri ja luonnontieteilijä Thomas Young ryhtyi aluksi tutkimaan määrättyjä hieroglyfimerkkejä, jotka esiintyivät soikion sisällä. Tanskalainen tiedemies Zoëga oli jo aikaisemmin osoittanut, että nuo merkit olivat kuningasten tai kuningatarten nimiä. Youngin onnistuikin osua oikeaan kahteen Ptolemaios-nimen kirjaimeen sekä kolmeen muuhun hieroglyfimerkkiin nähden. Mutta muuten hän iski kirveensä kiveen. Hän luki esim. Caesar, missä oli Euergetes, autokrator, missä oli Arsinoe y.m. samaan tapaan. Silloin ymmärtää, miten on laita kaikkien niiden yritysten, joita on tehty ja eräillä tahoilla yhäkin tehdään Youngin esittämiseksi Champollionin kustannuksella todelliseksi hieroglyfikirjoituksen arvoitusten tulkitsijaksi. Tähän valtavaan tehtävään Youngilta tavattomasta lahjakkuudestaan huolimatta puuttui välttämättömät edellytykset. Hänellä ei ollut nimittäin filologista sivistystä, ja tehtävänsä oli hänelle enemmän rohkeaa urheilua kuin vaivalloista tutkimustyötä.

Tulemme nyt häneen, joka oli sen tekevä. Hän oli